Tampere Filharmonia: Ranskalaista romantiikkaa (Lili Boulanger, Camille Saint-Saëns, César Franck), kapellimestarina Chloé Van Soeterstè, pianosolistina Aristo Sham. Tampere-talo 18.9.2026.
Vain harvoin voi istua yleisön joukossa ja aistia, kuinka kaikki pidättelevät henkeään, melkeinpä kuulee lopulta yhteisen huokaisun, kun musiikin jännite päättyy, ja voi rauhoittua hengittämään. Näin tapahtui Tampere-talossa Camille Saint-Saënsin (1835–1921) Pianokonserton nro 5 F-duuri aikana.
Pianisti Aristo Shamin Suomen ensiesiintyminen paljasti heti mestarin elkeet: hurja tekninen taitavuus yhdistyi musiikin syvään analyysiin ja ymmärtämiseen.
Etenkin viimeisessä Molto allegro -osassa tuntui, että Tampere-talon flyygeli oli Shamille aivan liian pieni. Toisaalta hän loi omituisen tunteen siitä, että hän vain nappaa ilmasta diskantin helmiä tai peräti timantteja, jotka helähtävät flyygelin koskettimille.
Saint-Saënsin pianokonserton lisänimi ”Egyptiläinen” kertoo ennen kaikkea siitä, että säveltäjän innoittajana on ollut Euroopan ulkopuolinen maailma, ei vain Pohjois-Afrikka. Rapsodisella tyylillä hän kokoaa konserttoon kaikenlaista kaunista. Kerta kaikkiaan alusta saakka suu suli hymyyn, joka vain leveni teoksen edetessä.
Yleisön raivoisien aplodien saattelemana nöyrä ja lyyrinen Sham tarjosi vielä ylimääräisen kappaleen. Kuin pariisilaisessa salongissa hän tunnelmoi Chopinin Nocturnon parissa.
Chloé Van Soeterstède. Kuva: chloevansoeterstede.com
Tekisi mieli sanoa, että konsertti-illan vieraina olivat nuoret nousevat nerot. Kapellimestari Chloé Van Soeterstèden nimi on laitettava muistiin, kun puhutaan tulevaisuuden merkittävistä orkesterijohtajista. Hänen tarkka johtamisensa vaati orkesterilta täydellistä keskittymistä. Oli hienoa seurata sormien, käden, käsivarsien ja koko kehon kieltä. Hän näytti nyanssit ja sisääntulot kuin seireeni, jota ei voi olla seuraamatta.
Jo konsertin aloittaneessa teoksessa, Lili Boulangerin (1893–1918) Kevätaamussa, Van Soeterstè piti orkesteria käsissään kuin liimaa. Läpi kaikkien illan teosten orkesterinjohtajalle oli ominaista vapaus ja joustavuus tempojen ja volyymin suhteen sekä rubaton käyttö. Musiikki kasvoi, pieneni, hidastui ja nopeutui orgaanisesti, johtaessaan Van Soeterstè pakotti orkesterin hengittämään tunteita. Kevätaamussa korkeat soittimet loivat väriä ja valoja; sointiväri oli lyhyen teoksen keskeisin elementti.
César Franck (1822–1890) tunnetaan ennen kaikkea pariisilaisena urkurina. Hänen ainoa sinfoniansa d-mollissa on kirjoitettu suurelle orkesterille, mikä ranskalaisittain oli vuonna 1888 poikkeuksellista. Kolmiosainen teos rakentuu pitkälti nk. sykliseen muotoon, jossa samoja teemoja heitellään läpi kaikkien osien. Myös Franckilla sointivärillä on suuri merkitys, mutta paksutekstuurinen sinfonia aaltoili väliin turhan puuduttavasti ja toisteisesti.
Kapellimestari Van Soeterstèn suunnitelmassa konserttikokonaisuudessa vallitsi lähes intiimi perhekeskeinen tunnelma. Boulangerin isä oli kaveria Camillen ja Césarin kanssa, ja Camille istui lautakunnassa, joka valitsi Lili Boulangerin Prix de Rome -palkinnon voittajaksi. Jotain pariisilaista, ranskalaistahan tamperelaisessa musiikki-illassa oli aistittavissa.
Marja Mustakallio