Rekisteröinti-ilmoitusten ruuhkat Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) jatkuvat. PRH kertoo tiedotteessaan, että suman purkamista jatketaan vuodenvaihteeseen asti.

PRH:n mukaan käsittelyaikojen pidentyminen johtuu kasvaneista ilmoitusmääristä. Tämän vuoden tammi-kesäkuussa yritysten perustamisilmoituksia tuli PRH:lle yhdeksän prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa enemmän.

PRH mainitsee myös henkilöstön vaihtuvuuden vaikuttaneen ilmoitusten käsittelyaikoihin.

PRH kertoo nyt tiedotteessa priorisoineensa yrittäjille kiireellisimpien ilmoitustyyppien käsittelyn.

– Olemme onnistuneet pitämään YTJ-palvelussa tehtyjen osakeyhtiöiden ja toiminimiyrittäjien perustamisilmoitusten ja toimielinten muutosilmoitusten (esimerkiksi hallitusmuutokset) käsittelyajat noin kahdessa viikossa. Myös sulautumisiin ja jakautumisiin liittyvät täytäntöönpanoilmoitukset käsitellään nopeasti, PRH toteaa tiedotteessa.

PRH päivittää prh.fi-sivulle viikoittain tiedon siitä, minä päivinä saapuneita ilmoituksia kaupparekisterissä parhaillaan käsitellään.

Sähköinen ilmoitus nopeuttaa

Sähköiset YTJ-palvelussa tehdyt ilmoitukset käsitellään nopeammin kuin paperilomakkeella (Y-lomake) tehdyt ilmoitukset. PRH:n mukaan paperi-ilmoitusten käsittelyaikaa pidentävät merkittävästi manuaaliset työvaiheet, jotka on automatisoitu sähköisessä asioinnissa.

PRH kehottaa muutenkin ottamaan YTJ-palvelun käyttöön. Vuoden 2026 alusta alkaen kaikkien yritysten paitsi toiminimiyrittäjien sekä kaupparekisteriin rekisteröityjen säätiöiden ja yhdistysten täytyy tehdä ilmoitukset ja hakemukset kaupparekisteriin sähköisesti.