Jääkiekon alle 20-vuotiaiden miesten MM-turnaus on yksi kiekkotalven kohokohdista, ja Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF julkisti tiistaina otteluohjelman tulevan vuodenvaihteen turnaukseen. Suomi avaa Kanadassa pelattavan MM-koitoksen ottelulla hallitsevaa mestaria Ruotsia vastaan.

Nuoret Leijonat ja Ruotsi kohtaavat Suomen aikaa myöhään tapaninpäivänä eli 26. joulukuuta alkavassa ottelussa Red Deerissä. Suomi kohtaa alkulohkossa lisäksi Saksan, Yhdysvallat sekä Slovakian.

Toinen alkulohko pelataan Edmontonissa, ja siinä ottelevat isäntämaa Kanadan ohella Tshekki, Norja, Sveitsi ja Latvia.

Alkulohkot päättyvät paikallista aikaa uudenvuodenaattona. Puolivälierät pelataan Suomen aikaa myöhään 2. tammikuuta ja varhain 3. tammikuuta, välierät puolestaan varhain 5. tammikuuta. MM-finaali on Edmontonissa tammikuun 6. päivän vastaisena yönä Suomen aikaa.