20230810 HELSINKI. Tanssii Tähtien Kanssa, tanssiparien julkistustilaisuus. Emma Kimiläinen. KUVA: ATTE KAJOVA
ATTE KAJOVA
MM-sarjassa kärkipaikkaa pitävä Emma Kimiläinen nauttii parhaillaan ajastaan Italian Alpeilla. Maastopyöräilyn ja henkeäsalpaavien maisemien ohessa lomaan on mahtunut myös erikoisempia kohtaamisia
Moottoriurheilija viettää parhaillaan aikaa Pohjois-Italian Alpeilla, missä lomailu on saanut yllättävän käänteen.
Video: Emma Kimiläinen – sinkkutilitys
Emma julkaisi Instagramissaan videon, jossa hän istuu italialaisessa ravintolassa illallisella. Emman illallisseuraksi saapuu kuitenkin jotain melko epätavallista – nimittäin laama.
Videolla Emma päättää hetken mielijohteesta muiskauttaa myös mojovan suukon uuden karvaisen ystävänsä suuntaan.
– Laaman suuteleminen ravintolassa… melko erikoista – jopa minulle, Emma kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Tilanne näyttää olevan Emmallekin hieman odottamaton. Videolla laama lähestyy suomalaisurheilijaa yllättäen, ja kaksikon välille syntyy varsin läheinen hetki.
Lopulta jää jopa hieman epäselväksi, kumpi oikein suutelee kumpaa.
Pyöräilyä paratiisissa
Emma viettää tällä hetkellä aikaa Pohjois-Italiassa sijaitsevassa Livignon kunnassa.
Idyllisissä vuoristomaisemissa on riittänyt myös varsin ”emmamaisia aktiviteetteja”. Reissussa on nimittäin taittunut kilometri jos toinenkin maastopyörän selässä.
Livigno sijaitsee lähellä Sveitsin rajaa ja tunnetaan erityisesti vuoristo- sekä talviurheilukohteena. Nyt maisemat ovat kuitenkin näyttäneet Emman somessa hieman toisenlaisilta kuin moottoriurheilun tiimellyksessä.
Emma Kimiläinen heittäytyi
kotimaa
14.7. 17:30
Emma Kimiläisen uhmakas tempaus – suoritus hylättiin!
Vauhtipää ei arastellut uuden edessä.
Kilpailukauden vastapainoksi ohjelmassa on ollut maastopyöräilyä, vuoristomaisemia – ja näköjään myös läheisiä kohtaamisia paikallisten eläinten kanssa.
Emma Kimiläinen:
kotimaa
9.5. 11:00
Emmi Kimiläisen alusvaatteet varastettiin
Moottoriurheilija Emma Kimiläinen joutui erikoisen rötöksen kohteeksi.
Kuumia tunnelmia Monacossa
Emma kilpailee tällä kaudella täyssähköisten E1-veneiden MM-sarjassa Team Bradyn riveissä. Tallin toinen kuljettaja on .
Syyskuun puolivälissä Team Brady nappasi kauden ensimmäisen osakilpailuvoittonsa Angolan Luandassa. Emma ajoi ratkaisevan finaalin ja toi tallille voiton – vain 1,4 sekunnin erolla Team Monacoon.
Emma Kimiläinen on päässyt uudessa lajissaan samoihin piireihin melkoista supertähtien kanssa.
Timo Korhonen
Monacon osakilpailun yhteydessä Emma raotti kisapäivän äärimmäisiä olosuhteita somessaan.
Instagramissa julkaistulla videolla tuskaisen näköinen Emma tarvitsee apua ajopukunsa riisumisessa kuumuuden ja ihoon liimautuneen kankaan vuoksi.
– Ulkona 37 astetta, veneen sisällä 70 astetta, Emma täräyttää julkaisussaan.
Suosikkiselostaja
vain seiskassa
19.4. 08:00
Suosikkiselostajan käytös herätti huomiota laivalla – salakuva!
Formulakasvo herätti lukijan huomion.
Kiireinen kisakausi takana
E1:n tuoreiden sarjatietojen mukaan Team Brady johtaa tällä hetkellä mestaruussarjaa.
Aiemmin kesällä ajetussa Monacon osakilpailussa Team Brady ylsi toiselle sijalle, mikä nosti tiimin koko sarjan kärkisijoille.