Miss Jamaika Gabrielle Henry syyttää missiorganisaatiota laiminlyönneistä.


Gabrielle Henry joutui Miss Universum -kilpailussa vakavaan onnettomuuteen. Miss Universum
Miss Jamaika 2025 Gabrielle Henry on nostanut kanteen Miss Universum -organisaatiota vastaan, kertoo People. Henry putosi marraskuussa 2025 Miss Universum -kilpailun lavalta ja loukkaantui vakavasti.
Henryn mukaan hänen tapaturmansa syinä olivat huolimattomuus ja huonot turvatoimet. Aiemmin on kerrottu, että Henry sai putoamisen yhteydessä vakavia vammoja, muun muassa aivoverenvuodon.
Kanteessaan hän kertoo saaneensa vakavan aivovamman, jonka vuoksi hän ei pysty jatkamaan lääkäriopintojaan suunnitellusti.
Henry syyttää missiorganisaatiota ja muita tahoja siitä, ettei lavan turvallisuutta oltu varmistettu. Hänen mukaansa myös muiden kilpailijoiden valitukset asiasta oltiin jätetty huomiotta.
Henry kertoo pudonneensa noin 1,5 metriä lavassa olleeseen aukkoon, jota ei oltu merkitty tai suojattu. Henryn mukaan hänen kävellessään harjoiteltua reittiä, häneen kohdistunut voimakas valaistus heikensi näkyvyyttä entisestään.
Henry työskenteli onnettomuuden aikaan silmälääkärinä. Henryn mukaan hän ei ole vammojensa vuoksi pystynyt jatkamaan lääketieteen erikoistumistaan. Hän kertoo, että hänen vammansa vaativat edelleen hoitoa, kuntoutusta ja kontrollikäyntejä.
Onnettomuus tapahtui Thaimaan Bangkokissa järjestetyssä Miss Universum -kilpailun esikarsintaosuudessa. Henry asteli lavalla upeassa iltapuvussa ja putosi yhtäkkiä lavalta hurjan näköisesti.