• Pirkanmaan hyvinvointialue käynnistää ensi maanantaina neljännet yt-neuvottelut vuoden sisään. Ne koskevat noin 620 työntekijää.
  • Yhteensä yli 3 500 Pirhan työntekijää on ollut tänä vuonna neuvottelujen piirissä. Nyt alkavat neuvottelut voivat johtaa 40 irtisanomiseen.
  • Tehyn edustaja sanoo toistuvien neuvottelujen aiheuttavan huolta ja tuntuvan jatkuvalta prosessilta.
  • HR-johtajan mukaan muutokset ovat tavallisia isossa organisaatiossa.

Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) käynnistää syyskuussa jo neljännet yhteistoimintaneuvottelut vuoden sisään.

Aluehallitus päätti tuoreimmista, noin 620 henkilöä koskevista yt-neuvotteluista viime viikolla. Neuvotteluiden on tarkoitus alkaa ensi maanantaina, ja ne kestävät kuusi viikkoa.

Neuvottelukierrosten piirissä on tänä vuonna ollut yli 3 500 hyvinvointialueen työntekijää, kun pian alkavat neuvottelut lasketaan mukaan. Pirhassa työskentelee noin 20 000 ihmistä.

– Tämä aiheuttaa melkoista huolta meidän jäsenistössä, sanoo Tehyn Pirhan ammattiosasto 380 ry:n puheenjohtaja Tea Taubert.

Kuluvan vuoden aikana 15 henkilön työsuhde on päättynyt yt-neuvottelujen seurauksena. Heistä osa on työllistynyt takaisin Pirhaan.

Tummahiuksinen nainen vaaleanpunaisessa kauluspaidassa katsoo suoraan kameraan.

Avaa kuvien katselu

Tehyn Tea Taubert kertoo toistuvien yt-kierrosten aiheuttamasta huolesta Pirhan työntekijöiden keskuudessa. Kuva: Anni LångsjöYhteensä 64 saanut yt-potkut

Pirhan HR-johtajan Aija Tuimalan mukaan hyvinvointialueen koko olemassaolon aikana yt-neuvotteluissa on irtisanottu yhteensä 64 henkilöä. Luku on hänen mielestään maltillinen.

– Tietenkin siirtymä vaikkapa toiseen tehtävään tai toiseen työpisteeseen on ikävä, mutta useimmille se on kuitenkin mieluisampi ratkaisu kuin se, että työt lakkaisivat kokonaan.

Ensi viikolla alkavat yt-neuvottelut voivat johtaa enintään 40 henkilön irtisanomiseen. Pirha aikoo tarjota heille muita tehtäviä.

Edelliset, elokuussa alkaneet yt-neuvottelut ovat yhä kesken, ja ne liittyvät kehitysvammaisten asiakkaiden palveluiden uudistamiseen. Neuvotteluiden piirissä on alle 20 henkilöä eikä työnantaja ole esittänyt henkilöstövähennyksiä.

Helmikuussa puolestaan Pirha aloitti lähes 3 000:ta työntekijää koskevat yt-neuvottelut, mutta määrä laski neuvottelujen kuluessa noin puoleen siitä. Neuvottelut päättyivät huhtikuussa erimielisinä.

Miksi yt-neuvotteluita on niin usein?

Jo neljännet yt-neuvottelut saman vuoden aikana ovat herättäneet hämmennystä hyvinvointialueen henkilöstössä.

HR-johtajan mukaan tämän kokoisessa, isossa organisaatiossa on tavallista, että neuvotteluita käydään, tai ne ovat vähintäänkin esillä ”jatkuvasti”.

– Koska pieniä muutoksia on niin paljon, meidän on järkevää koota niitä yhteen, ja sen takia neuvottelut näyttävät sitten näin valtavilta. Resurssimme ei taivu siihen, että jokainen asia neuvoteltaisiin erikseen.

Tuimalan mukaan kyse on pitkälti siitä, että esimerkiksi työtehtäviä ja työn suorituspaikkoja pyritään muokkaamaan siten, että ne vastaavat paremmin asukkaiden muuttuvia palvelutarpeita.

Henkilö katsoo kameraan ja hymyilee tietokonetuolilla istuessaan toimistotilassa.

Avaa kuvien katselu

Pirhan HR-johtaja Aija Tuimalan mukaan nyt tehtävien yt-kierrosten tarkoituksena on kohdentaa työvoimaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Kuva: Miikka Varila / Yle

Jatkuvien yt-neuvotteluiden uhka kuitenkin näkyy henkilöstössä.

– Eihän tämä tietenkään kenellekään mukava asia ole, Tuimala sanoo.

Tehyn Taubertin mukaan toistuvat yt-neuvottelut eivät enää tunnu henkilöstöstä yksittäisiltä muutoksilta, vaan jatkuvalta prosessilta.

– Vaikka omassa työyksikössä neuvottelut päättyisivät, pian ollaan jo uutisoimassa seuraavista.

Tulossa vielä ainakin yhdet neuvottelut?

Tänä vuonna edessä voivat olla vielä viidennet yt-neuvottelut.

Pirha kertoi elokuussa suunnittelevansa myös Sastamalan ja Valkeakosken psykiatrian poliklinikoiden henkilöstön siirtämistä Tampereelle. Muutokset ovat osa Pirhan mielenterveyspalveluiden kehittämissuunnitelmaa.

Henkilöstön siirto edellyttää jälleen uusia yt-neuvotteluja, joiden käynnistämisestä hyvinvointialue päättää erikseen syksyn aikana.

HR-johtaja Aija Tuimala ei vielä kommentoi mahdollisia tulevia neuvotteluja tai niiden aikataulua.

Pirha: ”Emme tavoittele vähennyksiä”

Ensi viikolla alkavien neuvotteluiden myötä kaksi vammaispalveluiden asumisyksikköä saatetaan lakkauttaa. Keskiviikkona hyvinvointialue tiedotti, että yt-neuvottelut koskevat myös Akaassa sijaitsevaa ikäihmisten asumisyksikköä.

Kysyimme hyvinvointialueelta, onko lakkauttamisuhan alla olevien yksiköiden henkilöstöllä edessään siirto toiselle paikkakunnalle. Näin on tapahtunut esimerkiksi elo–syyskuussa, kun Sastamalan psykiatrian vuodeosastot siirrettiin Tampereelle.

– Nyt, kun neuvottelut eivät ole vielä alkaneet, en pysty vastaamaan mitään muuta kuin, että ihan varmasti tarjoamme heille työtä, sanoo HR-päällikkö Tuimala.

Lasioven yläreunassa on kyltti "T Psykiatrian päivystyspoliklinikka" ja ovessa kiinnitetty tiedote.

Avaa kuvien katselu

Pirha suunnittelee Sastamalan ja Valkeakosken psykiatrian poliklinikoiden siirtoa Tampereelle. Samalla siirtyisi myös henkilöstö. Kuvassa Tampereen yliopistollisen sairaalan T-rakennuksen sisäänkäynti. Kuva: Miikka Varila / Yle

Jos työntekijä ei halua ottaa vastaan työnantajan tarjoamia uusia työtehtäviä, se voi olla peruste irtisanomiselle.

– Lähtökohta on, että emme työnantajana tavoittele sellaisia vähennyksiä.

Tehyn Tea Taubert kritisoi työnantajan tapaa viestiä yt-neuvotteluista. Ammattiosaston mielestä on ongelmallista korostaa, ettei tavoitteena ole henkilöstön vähentäminen.

– Samalla työntekijän tehtävät, työntekopaikka tai muut palvelussuhteen ehdot voivat muuttua olennaisesti, ja työntekijä voi tulla irtisanotuksi, jos ei niihin suostu. Se on eri asia kuin se, ettei irtisanomisia voisi tulla.