Miikka Kaskinen
Suomalainen julkkiskerma on verrattain ohut. Siitä käynee esimerkkinä se, että Martina viihtyy nykyisin Sonjan ex-rakkaan kanssa.
Immun Fight Night järjestettiin 12. syyskuuta Helsingin jäähallissa.
Video: Nanna tyrmäsi Martinan taannoin IFN:ssä:
Tapahtumassa nähtiin kaksi julkkisottelua.
”” eli ja tyynysota toi mieleen Korson grillin kolmelta aamuyöllä. Sen sijaan ja ottelussa oli nähtävääkin, kun Nanna tyrmäsi vakuuttavasti Martinan unille.
Martina toki kertoi heti omassa podcastissaan olleensa koko ajan tietoinen, vaikka kuvista päätellen joku voisi uskaltaa olla eri mieltä.
Yhtä kaikki, tulikuumat kamppailuhuhut ovat kertoneet, että Martinalla olisi ollut jo ennestään sovittuna toinen ottelu, jossa hän kohtaisi toisen ex-hyvinvointivalmentajan, .
27-vuotias Sonja tekee Sonja VS. -kamppailuohjelmaa Youtubeen, mutta hänen nyrkkeilytaidoistaan ei ole juuri kellään mitään tietoa.
Huh, mitkä ökylasit!
vain seiskassa
21.9. 09:58
Vau, mikä lady – Sonja Aiello lähes tunnistamattomana!
Sonja Aiello kertoo, että hänen ilman vahvuuksia olevat silmälasinsa maksoivat 600 euroa ja että kehyksiin sisältyi myös ilmainen näöntarkastus.
Sonja edusti melkoisessa sihteeri-lookissa Ice Cagessa. Guccin kakkulat maksoivat 600 euroa.
Miikka Kaskinen
Seiska tapasi Sonjan Ice Cage -tapahtumassa viikko IFN:n jälkeen. IFN:ssä Martina otteli tunnetuin tuloksin.
– Ei ole mitään sovittuna, Sonja vakuutteli.
Kun menee sinne ottelemaan, saattaa jännittää niin paljon, että unohtaa kaiken.
Mutta pelottaako vaaleaverikköä, jos ottelu oikeasti järjestetään?
– Ei, Sonja huudahti lähestulkoon epäuskoisena.
– Jos näin olisi, ei pelottaisi. Mä näin sen Martinan ottelemisen.
Nanna nukutti Martinan.
Miikka Kaskinen
”Saattaa jännittää niin paljon, että…”
Sonja totesi ottelun Nannaa vastaan näyttäneen juuri siltä, mitä hän oli ajatellutkin.
– Ajattelin, että Martinalta saattaisi pettää suojaus, että hän lähtisi sellaisella katutappelutyylillä.
Sen sijaan Sonja kertoi uskovansa, että Martinan otteet olivat varmasti olleet parempia treenisalilla kuin sitten tosipaikassa.
No epäröisin. Minähän kieltäydyin jo aiemmin.
– Kun menee sinne ottelemaan, saattaa jännittää niin paljon, että unohtaa kaiken.
Legendaarinen nyrkkeilylausahdus tietääkin kertoa, että ”jokaisella on suunnitelma, kunnes tulee nyrkki naamaan”.
– No se voi olla, Sonja komppasi.
Kohtaako tämä täti Martinan tulevaisuudessa?
Miikka Kaskinen
”Minähän kieltäydyin jo aiemmin…”
Sonja myönsi olevansa kova jännittäjä – oli vastassa kuka tahansa.
Mutta epäröisikö hän Martinan kohtaamista?
– No epäröisin. Minähän kieltäydyin jo aiemmin.
Eli kerran kieltäytynyt Sonja onkin toisella kerralla sitten suostunut kohtaamaan ex-salarakkaan?
– Joo, mutta oikeesti, ei ole mitään sovittu!
Erika koki kovia
kotimaa
20.9. 19:00
Diili-Erika hakattiin – miehet eivät uskaltaneet koskea rintoihin
– Hävisit tänään, mutta se ei tarkoita, että siitä pitäisi tykätä, totesi pahis nuorelle Indylle Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvassa.
Ammattinyrkkeilijä Hajji Muhis tunnetaan tyylikkäästi pukeutuvana persoonana. Hajji on myös viime ajat viihtynyt tiiviisti Martina Aitolehden kanssa.
Miikka Kaskinen
Myös Hajji yhdistää
Ja kuten aina, on tässä tapauksessa pieni kurioseetti.
Sonja heilasteli aiemmin ammattinyrkkeilijä kanssa, joka taas viihtyy nyt Martinan kanssa.
– Ehkä se voisi olla myös joku muu vastustaja, Sonja vinkkasi.
Omaksi suosikikseen kotimaisista kamppailijoista Sonja mainitsi vasta 16-vuotiaan .
Gämblers Cast:
kotimaa
20.9. 19:30
Podcast: Bull Mentula nousee taistelukehään
Gämblers-podcastissa kuultiin yllätysnimi Kalle Palanderin tulevaksi vastustajaksi julkkisten taistelulajiottelussa.