Ritva Alpola, teksti
”Ainako noita samoja!” kuulee joskus ihmisten tokaisevan teatteriohjelmistoja selaillessaan. Kyllä! Niitä samoja, silloin kun siihen on syynsä. Loistava teksti, josta ammentaa. Halu tutkailla, miten asiat rinnastuvat, kun niitä katsoo toisesta ajasta. Pohdinta ihmisluonnon muuttumisesta tai muuttumattomuudesta vuosisatojen saatossa. Mikä meissä ja maailmassa on lopulta pysyvää?
Virolaistaustaisen näytelmäkirjailijan, poliitikon ja Yleisradion pääjohtajanakin toimineen Hella Wuolijoen viisiosainen Niskavuori-sarja on ollut todella rakastettu. Näitä tarinoita on nähty ja näytelty elokuvissa ja teattereiden lavoilla 1930-luvulta lähtien. Ja nähdään ja näytellään edelleen. Näytelmien esikuvana on ollut Hella Wuolijoen puolison, Sulo Wuolijoen, perheen asuttama Vuolijoen sukukartano tiluksineen. Ehkä näytelmien henkilöillekin löytyy vastineita siltä suunnalta…
Tampereen Teatterin Niskavuoren nuori emäntä kertoo 1880-luvun hämäläisestä Niskavuoren suurtilasta, sen väestä ja vaiheista. Keskiviikkona 17.9.2025 ensi-iltansa Päänäyttämöllä saavan näytelmän ohjaa Antti Mikkola.
Annuska Hannula, Tuija Vuolle ja Eeva Hakulinen. Kuva: Teppo Järvinen
Nimiroolissa Niskavuoren nuorena emäntänä, Loviisana, on Annuska Hannula. Hänellä on tuntumaa niskavuorelaisuuteen Tampereen Teatterin muutaman vuoden takaisesta Hetasta, jossa hän ehti paikata hetken Aliinan ja Siipirikon rooleja. Hetana loisti tuolloin Eeva Hakulinen, joka jatkaa roolissa tässä näytelmässä.
Annuska Hannula myös ”melkein” näytteli Kotkan kaupunginteatterissa Niskavuoren naisissa Ilonaa, mutta aikataulumuutosten vuoksi rooli ei toteutunut. Ilonahan oli Niskavuoren Loviisan miniä, eli entisen nuoren emännän silloisen pikkupojan tuleva mielitietty seuraavassa sukupolvessa. Juuri tällä tavoin niskavuorelaisuus kiertyy ajasta toiseen hieman takaperoisestikin ja näyttämöltä toiselle! Kaiken kaikkiaan Niskavuoren vaiheista kerrotaan vuoteen 1945 asti. Näytelmäsarjan osia ei ole aina esitetty tai edes filmatisoitu kronologisessa järjestyksessä.
Annuska Hannula muistaa lukeneensa lapsena tarinaa maalaisympäristöstä, jonka ilmapiiri oli ahdas, hapeton ja sääntöjentäyteinen ja jossa miniää kohdeltiin huonosti.
– Niskavuori se ei ollut, mutta jonkinlaista perustunnelmaa sieltä kauan sitten luetusta nousi tähänkin yhteyteen, Hannula kertoo.
Kumpi on sitten parempi: tutustua pelkästään käsillä olevaan näytelmätekstiin ja luoda siitä tuoreet mielikuvat vai käyttää myös aiempaa kokemusta tai tuntumaa?
– Harjoitusprosessi on se tilanne, mistä työ lähtee, Annuska Hannula sanoo.
– Tunnemuistoja saattaa olla, mutta ei vielä mitään analyysiä. Ohjaajalla onkin oleellinen merkitys, koska hän määrittelee kokonaisuuden sekä esityksen estetiikan. Visuaalisuus ja lavastusratkaisut vaikuttavat toteutukseen ja luovat puitteet omankin roolityön tekemiselle.
Annuska Hannula. Kuva: Teppo Järvinen
Millainen henkilö Loviisa on? Hänhän ei ole enää mikään aivan tuore miniä, vaan Niskavuoreen kotiutunut vanhan emännän Juhani-pojan (Jussi-Pekka Parviainen) vaimo, yhden lapsen äiti, jolle toinenkin on tulossa.
– Loviisa on aluksi luottavainen, rakastava ja onnellinen, kunnes pohja putoaa pois, Annuska Hannula taustoittaa.
Niskavuorensa nähneet katsojapolvet jo tietävätkin, että Juhanilla on toinen nainen, meijerin kaunis Malviina. Kun tieto saavuttaa Loviisan, joka on uskonut elävänsä vakaassa parisuhteessa, hän järkyttyy syvästi.
– Hän päättää peittää kaiken itsessään olevan pehmeyden ja hellyyden, luo suojapanssarin ja muuttuu kovaksi. Hänestä tulee selviytyjä, Hannula kuvailee.
Vahvan naisen malli on vanhalta emännältä, mutta vahvuus onkin heikkoutta, sillä se kahlehtii. Naisen asema oli tuohon aikaan, 1800-luvun lopulla, miehelle alisteinen.
– Voidakseen pitää lapsensa ja turvatakseen tulevaisuutensa Loviisan olisi nöyrryttävä ja siedettävä asioita, luonnehtii Annuska Hannula Loviisan tilannetta.
Haastattelussa ilmenee, että näytelmän aikakaari on yllättävän lyhyt, vain noin kuukauden. Historia ja vuosisadat välittyvätkin sukuketjun kautta: kaikki toistuu ja kertautuu suvussa ja perheessä yhä uudelleen ja uudelleen. Ahdistunut Loviisa parahtaa: ”Ehkä minun täytyy olla susi, että elämä pysyy pystyssä.”
Tapaako Loviisa kasvotusten perheen rikkoneen Malviinan (roolissa Pia Piltz)? Kyllä. Tuolloin Loviisa käyttää hyväkseen vallitsevaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Vauraan tilan miniänä hän on paremmassa asemassa kuin meijerissä työskentelevä Malviina.
– Susi Loviisan sisällä ottaa vallan, kiukku purkautuu eikä hän käyttäydy hyvin, Annuska Hannula paljastaa.
– Loviisalla on myös juoni punottuna Juhanin ja Malviinan pään menoksi.
Tuija Vuolle. Kuva: Teppo Järvinen
Vuosikymmeniä Niskavuoren ohjaksia pidelleen vanhan emännän roolin täyttää konkarinäyttelijä Tuija Vuolle. Miten vanha emäntä suhtautuu poikansa petokseen? Kumpaa hän tukee, Loviisaa vai Juhania?
– Vanha emäntä ei tuomitse poikaansa, mutta puolustaa miniäänsä. Hän suree tilannetta puolisoiden välillä, mutta on myös tietoinen aikakauden ”miehet ovat miehiä” -asenteesta, Tuija Vuolle kertoo.
Kun Tuija Vuolletta pyydettiin palaamaan eläkkeeltä Niskavuoren vanhaksi emännäksi, hän sanoo tulleensa ”lentäen”. Vuolteella on taustaa myös Loviisan roolista. Kantautuuko niistä ajoista muistoja?
– Aivan valtavasti! Loviisasta lähtee Niskavuoren kasvu, joka näkyy Niskavuoren naiset -näytelmässä, sanoo Tuija Vuolle ja toivoo, ettei Annuska Hannula häiriinny hänen muisteluistaan. Rooli meni hänessä hyvin syvälle.
Annuska hymyilee vieressä ja pudistaa päätään: kiinnostaa kuulla, ei häiritse.
Kummankaan mielestä Niskavuoren nuoressa emännässä ei ole ohuita sivuhenkilöitä, vaan kaikilla rooleilla on merkitystä, sillä ne tuovat jännitettä tarinaan.
Niskavuori-näytelmistä on vuosikymmenten varrelta todella monia sovituksia. Joissakin vanha emäntä on esitetty siinä määrin Niskavuoren maaperään juurtuneena, että tilalla elävät ihmiset jäävät häneltä sivuun.
Tuija Vuolle ei tunnista tällaista sävyä. Vanhan emännän taustaa ei ole liiemmin valaistu, mutta leskeydyttyään hänen on täytynyt paneutua ahkeraan työhön tilan ja tulevan parhaaksi.
– Ei hän silti lapsiaan hylkää, sanoo Vuolle, ja lisää ohjaajankin todenneen, että ”Villemiinaa (vanha emäntä) rakastavat kaikki”.
Niskavuoren aikuiset lapset kuitenkin oirehtivat omilla tavoillaan. Esikoinen Heta on katkera, koska Juhani on perivä Niskavuoren maat ja mannut, sillä hän on mies.
Tuija Vuolle mainitsee, että muutamista repliikeistä ilmenee vanhan emännän ymmärtävän Hetaa ja pitävän tämän puolia. Annuska Hannula lisää viisaasti: ”Lapsen kokemusmaailma on erilainen. Vaikka hän saisi rakkautta, hän voi silti kokea, ettei saa.”
Useasti onkin todettu, ettei perintöriidoissa ole kysymys omaisuuden vaan rakkauden tasapuolisesta jakamisesta.
Jääkö vanhan emännän keinutuoli tyhjäksi tarinan päätteeksi?
– Ei jää, mutta valtikan on aika siirtyä nuoremmille, Vuolle vastaa.
Näytelmässä vilahteleekin symboleja, joista tulevan voi aavistaa, jos katsoja on valppaana, Vuolle vihjaa. Kultainen omena on tärkeä.
Juhanin roolissa nähdään Jussi-Pekka Parviainen. Kuva: Teppo Järvinen
Tuija Vuolteen mielestä koko Niskavuori-sarja on niin hienosti kirjoitettu, että sen henki on jäänyt häneen. Keskustelu liukuu nykyaikaan. Onko tuettu, koneistettu ja miltei teollista tehokkuutta tavoitteleva maatalous hengeltäänkin toisenlaista kuin ennen?
Tuija Vuolle nostaa esiin kaupungistumisen synnyttämät vähättelevät asenteet, samoin politiikan kuristavan vaikutuksen: maaseutua ei arvosteta.
– Olosuhteet vievät asioita eri suuntaan, vaikka työ sinänsä ei ole muuttunut, Vuolle tulkitsee ilmapiiriä.
Annuska Hannula mainitsee nykyisen elintarviketuotannon vaikutuksen. Ehkä suhde maahan on nyt erilainen kuin ”niskavuorelaisena aikana”, jolloin elanto oli todellakin hankittava omien kätten työllä. Ponnisteltiin kynsin hampain kohti parempaa maailmaa. Muu ei ollut mahdollista.
Tuija Vuolle huomauttaa, että vaikka Tampereen Teatterissa nähtävä Niskavuoren nuori emäntä -tarina on 1800-luvun lopulta ja tuntuu olevan kaukana takana, ajan tuomat muutokset ovat tosiasiassa olleet nopeita.
Intoudun itse palopuheeseen: Maaseutuyhteisöissä oltiin riippuvaisia mullasta, peltojen annista ja lypsävistä lehmistä, mutta myös ”hengen viljalla” on ollut suuri merkitys. Työnteon ohella harrastettiin ja kehityttiin. Rakennettiin nuorisoseurantaloja, opittiin taitoja, sivistyttiin. Saatiin tuulahduksia muualta ja tartuttiin tietoon. Vauraat talot ja pappilat toimivat usein myös edelläkävijöinä. Ei maaseutu ollut mikään umpio. Älkäämme myöskään unohtako, mistä ruokamme tulee. Mitään ei edelleenkään kasva Prismassa eikä K-Marketissa, me vain haemme syötävämme niistä.
Kuva: Teppo Järvinen
Tuija Vuolle muistuttaa, että Niskavuoren tiluksilla on aina oltu kiinnostuneita muustakin kuin viljan kasvusta. Suomalaisuudella on suuri merkitys. Ulkopuoliset uhat tunnistetaan ja ymmärretään oman maan ja oman kielen tärkeys.
Historiasta on kyse, mutta alkaako kuulostaa nykyajalta?
– Tämän näytelmän ihmissuhteetkin ja niiden muutokset ovat ihan tätä päivää, Tuija Vuolle sanoo.
– Pohjimmiltaan ihmiset ovat kuitenkin olleet niin samanlaisia ennen ja nyt.
Annuska Hannula miettii ihmisten vaikutusta toisiinsa.
– Jokainen katselee itseään eri peilistä, mutta me olemme aina toisten katseiden alla, Hannula kuvailee.
– Ja jonkun katsetta varten me olemme ja teemme valintoja.
Tuija Vuolle yhtyy puheeseen:
– Kukaan ei ole vain yhdenlainen. Ihmisen psyyke on moninainen, mutta juuri siitä syntyy kokonaisuus. Näitä vivahteita tuodaan myös rooleihin. Näyttelijä kuljettaa mukanaan kokemuksia entisistä roolihahmoistaan. Ei ehkä tietoisesti esiin tuoden, mutta ne saattavat nousta pintaan joissakin tilanteissa.
Annuska Hannula kertoo suhtautumisestaan Niskavuoren nuoren emännän näytelmätekstiin. Hän ei ole halunnut tuoda siihen mukaan mitään ylimääräistä, eikä hänellä ole liioin tarvetta vastakarvaan, koska käsikirjoitus on niin upea. Hän sanoo antautuvansa tekstille, vaikka itse ajattelisi asioista eri tavalla. Roolin antamia sykäyksiä voi silti jäädä näyttelijän sisimmän kätköihin.
Tuija Vuolle kuvailee puolestaan tekstin tulkinnan tapoja: rivien välit, tauot, katseet, huomaamattomat, pienet eleet. Roolityö ei ole kummankaan mielestä oikeastaan koskaan ”valmis”. Vivahteet voivat muuttua tiettyinä hetkinä. Teksti siis elää näyttelijöiden keskinäisissä kontakteissa esitystilanteessakin.
Tuija Vuolle mainitsee, että jokin näytelmään liittyvä seikka saattaa pulpahtaa mieleen vielä kotonakin ja synnyttää uuden oivalluksen.
Kuva: Harri Hinkka
Tarinan loppupistettä ei oikeastaan tule näytelmän päättyessäkään. Jotkin asiat ovat muuttuneet, jotkin pysyneet ennallaan. Niskavuoren tilalla elämä jatkuu. Kynnetään, kylvetään ja korjataan uutta satoa. Niskavuoren kivijalka on luja.
Näytelmän esitekuva on kaunis ja monitulkintainen. Minä näen sen näin: Etualalla Loviisa katsoo tulevaisuuteen. Katse ei ole pelokas, vaan avoin. Hänen taustallaan näkyy vanhan emännän himmenevä hahmo. Hän on siellä vielä hetken, valvomassa ja tukemassa nuorta emäntää, mutta myös luopumassa. Sillä vanha emäntä tietää Loviisan selviytyvän. Ja Niskavuoren.
Niskavuoren nuori emäntä Tampereen Teatterissa 17.9.2025 alkaen. Lisätietoa täältä.