Euroopan korkeimmat päättäjät ovat yrittäneet jo kuukausia sorvata ratkaisua, jolla Ukrainan vapaus ja itsenäisyys taattaisiin sodan päättyessä. Pelissä on paljon, sillä Ukrainan kohtalo on erottamattomasti yhteydessä muun Euroopan turvallisuuteen.
Onnellista loppua ei kannata ennustaa ennen aikojaan. Turvallisemman huomisen tiellä on useita epävarmuuksia.
Tilannetta vaikeuttaa etenkin yksi perustavanlaatuinen dilemma. Sellainen turvallisuusratkaisu, jota Venäjä ei kynsin ja hampain vastusta, ei todennäköisesti ole riittävän hyvä turva Ukrainalle pitkällä aikavälillä. Vastustamiaan ratkaisuja Venäjä taas ei suostune hyväksymään, jolloin sodalle ei saada päätöstä.
Ukraina pyrkii säilyttämään suvereniteettinsa ja demokratiansa hakeutumalla kohti läntisiä instituutioita ja turvallisuusrakenteita. Venäjä taas tahtoo itselleen alisteisen ja heikon Ukrainan, jonka paikka on Venäjän vaikutuspiirissä – tai vähintään riittävän kaukana lännestä. Myös kysymykset alueluovutuksista hiertävät, vaikka sodassa ei varsinaisesti ole kyse neliökilometreistä.
Venäjä ei julkilausumiensa mukaan suostu Ukrainan Nato-jäsenyyteen tai vahvoihin läntisiin joukkoihin Ukrainassa. Molemmat pysyvät Ukrainasta ulkona niin kauan kuin sotiminen jatkuu. Toteutuessaan kiellot antaisivat Venäjälle vallan sanella Ukrainan ulko- ja turvallisuuspoliittista liikkumavaraa ja sitä myötä Ukrainan suvereniteetin kulmakiviä, kun taas Ukrainalle ne taas ovat pitkän aikavälin elinehtoja.
Sodan osapuolten tavoitteet eivät siis toisin sanoen ole yhteensovitettavissa, ja se on altavastaajalle eli Ukrainalle uhka.
Ukraina ei voi lähteä rauhanprosessiin ilman vahvoja, selkeitä ja konkreettisia turvatakuita. Niin sanottu halukkaiden koalitio on kaavaillut lähettävänsä sotilaita Ukrainaan, mutta maat eivät ole vielä saaneet päätettyä vastuistaan.
Tilannetta ei helpota se, että osa lipeää rivistä jo etukäteen samalla, kun turvatakuista viestitään epämääräisin termein. Tällä hetkellä on epäselvää, onko joukkojen lähettämisen ehtona kattava tulitauko, aselepo vai peräti rauha.
Tulitauko on usein hetkellinen tauko sotatoimissa, jolloin joukot ovat kuitenkin edelleen valmiita jatkamaan sotatoimia. Aselepo on virallisempi, pitkäaikaisemmaksi tarkoitettu sopimus, jossa sota keskeytetään tiettyjen reunaehtojen mukaisesti. Silloin kuitenkin kysymykset alueluovutuksista voivat jäädä yhä epäselviksi. Rauhassa sotatila loppuu pysyvästi, kun valtioiden väliset kiistat on saatu selkeästi sovittua.
Halutessaan länsimaat voivat venyttää näitä kriteerejä pitkällekin hidastellakseen joukkojen lähettämisessä, sillä etenkin rauhan saavuttaminen näyttää nyt hyvin epätodennäköiseltä.
Venäjälle ei välttämättä tule missään vaiheessa riittäviä kannustimia solmia pitäviä sopimuksia, jos epämääräisen tilan jatkaminen on se nimenomainen työkalu, joka pitää länsijoukot poissa. EU saattaa kyllä yrittää kammeta Venäjää rauhaan uusilla pakotteilla, mutta tähän mennessä noin kaksikymmentä pakotepakettiakaan ei ole saanut Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia luopumaan sodasta.
Ukrainalle on yritetty muodostaa erilaisia turvallisuusratkaisuja useissa kokouksissa. Moni asia on vielä auki. EPA / AOP
Käytännössä turvatakuut tarkoittavat, että mikäli Venäjä päättäisi uudestaan hyökätä Ukrainaan, länsimaat pitävät Ukrainan asiaa niin arvokkaana, että ovat valmiita ryhtymään sotatoimiin venäläisiä vastaan. Turvatakuista on muun muassa kuvailtu, että tulossa saattaisi olla esimerkiksi Naton 5. artiklan tyyppiset takuut. 5. artiklassa määritellään, että aseellinen hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan katsotaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan.
Viime vuosina interventio eli suora sotilaallinen osallistuminen Ukrainan sotaan on ollut niin suuri mörkö, ettei sitä ole länsimaissa pidetty edes realismin piirissä. Venäjän droonit loukkaavat jatkuvasti länsimaiden ilmatilaa, mutta niistä vain murto-osa on ammuttu alas, eikä esimerkiksi lentokieltoalueen julistamista Länsi-Ukrainaan ole vakavissaan väläytelty. Jos halu osallistua sotatoimiin on täysin minimissään nyt, on syytä kyseenalaistaa, ilmaantuuko se vahvana esiin aselevon jälkeenkään.
Venäjän intressien pitäväksi patoamiseksi ei todennäköisesti riitä, että läntiset joukot valvovat esimerkiksi Ukrainan ilmatilaa tai että maaoperaatio tarkoittaisi Ukrainan joukkojen kouluttamista tai muuta vähäriskistä toimintaa.
Ukraina tarvitsee länneltä kunnollisen pidäkkeen ja pelotteen, mikä selvästi nostaisi Venäjän kynnystä uusiin hyökkäyksiin. Jos mandaattia tai tahtoa sodankäyntiin ei lännellä ole, turvatakuut jäävät myös pitkälti tyhjäksi puheeksi.
Länsi ei ole asettanut Ukrainan voittoa tärkeimmäksi tavoitteekseen. Tässä yhteydessä voitolla tarkoitetaan, että Ukraina onnistuisi ajamaan miehittäjän maastaan. Samalla Venäjälle osoitettaisiin, ettei rajoja sovi siirrellä sotilasoperaatioilla.
Ukrainaa ei ole autettu riittävästi, jotta sillä olisi voimaa päihittää Venäjän asevoimat konventionaalisessa sodassa ja siten vapauttaa alueensa. Ukraina menettää joka kuukausi satoja neliökilometrejä maataan, ja vastahyökkäykset onnistuvat vain paikallisesti, lähinnä yksittäisten kylien alueella.
Voittoon riittävää apua ei ole edes ehdotettu, koska Venäjän murskaaminen kaikilla suunnilla vaatisi sotilaallisen intervention. Nykyisiä tukielementtejä pyritään tehostamaan ja kasvattamaan, mutta ne eivät ole tähän mennessä riittäneet edes Venäjän hyökkäyksen pysäyttämiseksi. Teot määrittävät lopputuloksen, joten länsi on tietoisilla valinnoillaan asemoitunut Ukrainan tappion kannalle.
Voittava osapuoli ei ole se, joka menettää sodan lopputulemana merkittävän osan maa-alueistaan, luonnonvaroistaan ja teollisuudestaan. Tämä kaikki on nyt Ukrainalta menossa Venäjän miehittäessä Etelä- ja Itä-Ukrainaa. On melko yhdentekevää, ovatko alueet sodan lopussa Venäjällä de jure vai de facto. Raja on joka tapauksessa siirtynyt, ja Venäjä saa väkivallastaan palkkion alueina, joita siltä ei olla viemässä pois.
Ukraina on toisin sanoen nykyisellään kokemassa tappion, mutta eksistentiaalinen katastrofi ei ole onneksi vielä käsillä. Nyt taistellaan Venäjän pysäyttämisestä ja valtion mahdollisuudesta päättää itse omasta tulevaisuudestaan.
Mikäli Venäjän saavutukset jäävät nykyiselleen, jää osittaisesta voitosta Putinillekin katkera maku. Sota on venynyt vuosien mittaiseksi ja järisyttävän kalliiksi niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. Länsi on verrattain yhtenäinen, yhä uudet maat liittyivät Natoon ja Euroopan puolustusbudjetit ovat kasvaneet roimasti.
Vaikka osittainen tappio aluemenetyksineen näyttää Ukrainalle todennäköiseltä, maan tulevaisuus voi vielä olla valoisa. Mikäli Ukraina selviytyy kuin selviytyykin sodasta suvereenina ja turvatakuuratkaisu onnistuu, jäävät Putinilta laajemmat tavoitteet saavuttamatta.
Valitettavasti myös pahimmat uhkakuvat voivat vielä toteutua. Kirvelevä, koko Euroopan turvallisuusjärjestystä heikentävä tappio on sekin mahdollinen. Sodan loppua odotellessa ei voi kuin toivoa, että läntisiltä päättäjiltä löytyy riittävästi visiota sekä ennen kaikkea kykyä ottaa ja sietää riskejä, jotta pahimmalta vältytään.