Hakasalmen huvilassa avautuu 23. lokakuuta PUNK! 50 vuotta säpinää Helsingin kaduilla -näyttely, joka esittelee punkin vaikutusta Helsingin katukuvaan ja kulttuuriin.
Näyttely kuljettaa merkittäviiin kohtaamispaikkoihin 1970-luvun lopulta nykypäivään, kuten Kill City -kortteliin, Lepakkoon ja Oskun Divariin.
Näyttelyssä voi tutustua valokuviin, videohaastatteluihin, levykansiin, pienlehtiin, keikkajulisteisiin, vaatteisiin ja soittimiin. Esillä on muun muassa Pelle Miljoonan itse rakentama rumpujakkara ja Maukka Perusjätkän moottorisaha.
Kävijät voivat kuunnella punk-klassikoita jukeboksista, osallistua pittihuoneen pogoamiseen ja kokeilla soittimia treenikämpässä.
Näyttelyssä seurataan myös nuoren Mökä-yhtyeen kautta, miten punk-musiikkia tehdään 2020-luvulla. Näyttely valottaa punkin matkaa vastustetusta alakulttuurista osaksi suomalaista kulttuurihistoriaa.
Näyttelyn ovat kuratoineet Punkmuseon Teijo Hintikka, Timo ”Kipi” Kiippa ja Vilja Joensuu, ja tuotannosta vastaa Helsingin kaupunginmuseon tutkija Tuomas Nolvi.
Syksyn ohjelmaan kuuluu keskustelutilaisuuksia ja dokumenttielokuvia, kuten The Punk Singer ja White Riot.
Näyttely on avoinna 23. lokakuuta alkaen 29. elokuuta 2027 saakka Hakasalmen huvilassa (Mannerheimintie 13 B) tiistaisin kello 11–19 sekä keskiviikosta sunnuntaihin kello 11–17.