Kunnanjohtajan mukaan kunnassa on noin 20 työntekijää, ja jopa neljä ihmistä voi menettää työnsä. Kunnanhallitus päättää menettelyn käynnistämisestä maanantaina.

Avaa kuvien katselu
Luhangan kunnanvirasto syksyllä 2025. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
Luhangan kunta aikoo aloittaa koko henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn. Sen tavoitteena on tehostaa kunnan toimintaa.
Kunnanjohtaja Tuomo Kärnän valmisteleman esityksen mukaan kunnan täytyy saada henkilöstömenoista 120 000 euron pysyvä säästö tämän vuoden talousarvioon verrattuna. Kunnan kokonaiskustannuksista noin kolmannes tulee henkilöstöstä.
Menettelyn piirissä on noin 20 henkilötyövuotta. Vähennystarve on näillä näkymin kaksi–neljä henkilötyövuotta.
Kärnän mukaan kunnassa on noin 20 työntekijää, ja neljä ihmistä voi menettää työnsä.
Irtisanomisten lisäksi sopeuttamistoimet voivat johtaa osa-aikaistamisiin tai muutoksiin tehtävänkuvissa. Henkilöstöä voidaan vähentää myös määräaikaisuuksien päättymisten tai eläköitymisten kautta.
Esityksen mukaan työnantaja arvioi vähennysten kohdentamisessa työntekijöiden ja viranhaltijoiden osaamisen merkityksellisyyttä sekä koulutuksen ja osaamisen monipuolisuutta.
Kunnanhallitus päättää menettelyn aloittamisesta maanantaina 19. lokakuuta. Vähintään kaksi viikkoa kestävän menettelyn on tarkoitus alkaa 26. lokakuuta.
Talous uhkaa kääntyä pysyvästi alijäämäiseksi
Luhangan taseessa on noin 2,6 miljoonaa euroa ylijäämää, mutta Kärnän mukaan kunnan talous uhkaa kääntyä pysyvästi alijäämäiseksi.
Tämän vuoden talousarvio on noin 560 000 euroa alijäämäinen. Esityksen mukaan alijäämäiset vuodet syövät ylijäämän nopeasti.
Luhangan taloutta rasittavat esimerkiksi uudet lakisääteiset tehtävät. Esimerkiksi työllisyyspalveluista seuraa Luhangalle yli sadan tuhannen euron kulut.
Työllisyyspalvelut siirtyivät valtiolta kunnille vuoden 2025 alussa.