Tuotantoeläimyys
Kirjassa kerrotaan paljon konkreettisia ja yksityiskohtaisia tarinoita eri eläimistä. Lopetettavaksi määrätty tuotantoeläin pelastetaan, hänestä tulee nimetty persoona ja yksilö ja siten tärkeä osa Saparomäen yhteisöä. Eläimiä hoidetaan rakkaudella ja intohimolla, eikä eläinlääkärikuluissa säästellä.
Teoksessa kuvataan myös rahoituksen hankinnan ja saamisen haasteita, markkinoinnin ja tiedottamisen tärkeyttä sekä vapaaehtoisten valtavaa merkitystä hankkeen mahdollistamisessa.
Vegaanifomo
Itseäni riemastutti erityisesti kuvaus Eveliina Lundqvistin lapsen vegaanielämästä. Lapsi syyllistää äitiään ja narisee, miksei heillä voi olla kuten ”normaaleilla ihmisillä”. Äiti pysyy kuitenkin jääräpäisesti valitsemallaan tiellä, mutta huolehtii omistautuneesti ja vaivojaan säästämättä siitä, että lapsi saa kaiken saman kuin ei-vegaanilapset.
Vegaanisten pääsiäismunien monimutkainen valmistaminen on tästä koskettava esimerkki:
”Vegaanilapsen Kinder-kateus on kuitenkin todellista ja voin sanoa, että se on huomattavaa.”
Munajumi ja kupu tukossa
Pidin tavasta, jossa kertomukset etenevät yksityisestä yleiseen. Ensin kerrotaan jonkun yksittäisen eläimen, vaikkapa Helmi-kanan elämästä. Kuvataan kuinka ja miten eläin päätyy turvakotiin, kuinka Helmi sopeutuu ja mitä kanalle lopulta tapahtuu. Sen jälkeen kerrotaan eläinten elämästä yleisemminkin, faktatasolla. Esimerkkeinä kanoja usein vaivaavat munajumi ja tukossa oleva kupu, ne tulevat teoksessa moneen kertaan tutuiksi.
Kirjan alkusanoissa kirjoittaja Lundqvist pohtii, onko kirja liian vakava. Hän toivoo, että saa lukijansa edes hymyilemään. Ei pelkoa, nauroin monessa kohtaa remakasti ääneen. Varsinkin Paavon (possu) saapuminen ja elämä sisällä perheen kodissa on todella riemastuttavaa ja elävästi kirjoitettua luettavaa.
Kirja onnistuu ihmeellisesti olemaan syyllistämättä tai saarnaamatta. Tai kyllä sitä tehdään, useassa kohtaa, kirjoittaja on fanaattinen vegaani ja eläinten oikeuksien vankkumaton puolustaja. Kirjan tyylilaji vain on niin vastustamaton, että en voi kuin nauraa hersyvästi esimerkiksi seuraavalle sitaatille, joka osuu ainakin omaan brutaaliin huumorintajuuni vastustamattomasti:
”Minulta toivotaan toisinaan synninpäästöä. Eikö edes luomumunia voisi syödä? Tai hirviä? Tai sitä ja tätä ja tuota eläinkunnasta peräisin olevaa. Jotkut toimittajat tivaavat, että eikö se luomu nyt olisi ihan hyvä. Ei. Yhtä hyvin voisin sanoa, että joo saat hakata puolisoasi, kunhan teet sitä vain torstaisin ja ilman teräasetta.”
Toimitustyö
Kirjoittaja kiittää kirjan toimittamisesta vastaavaa Laura Gustafssonia paljosta:
”Laura on punonut esiin punaisen langan, hionut kielioppia kuntoon ja valjastanut sanataituruutensa teoksen käyttöön.”
Olenkin löytävinäni kirjasta Gustafssonin omaperäistä kirjoittamistyyliä. Väliotsikot ovat riemastuttavia, hauskoja ja kekseliäitä. Uudissanat vegaanifomo ja tuotantoeläimyys saivat oivaltavuudessaan ja kuvaavuudessaan minut kikattamaan ääneen. Voisin kuvitella, että Finlandia-ehdokas Gustafssonilla on ollut tällä alueella vahvasti sormensa pelissä.
Kirjan kieli on todella sujuvaa ja sitä on nautinnollista ja helppo lukea. Teos vetoaa myös tunteisiin ja minun oli jo 30 sivun jälkeen pakko kurkistaa Saparomäen nettisivuille ja suunnitella millaisen lahjoituksen voisin heille tehdä.
Jo ulkoasultaan houkutteleva kirja oli minulle todella avartava ja antoisa lukukokemus. Teos kertoo asialleen täysin omistautuneen ihmisen tavoitteen toteutumisesta. On etuoikeus päästä seuraamaan matkaa ideasta maaliin asti. Suosittelen kirjaa meille jokaiselle.
Kati Eskola
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.