Syksyn tullen nuori punakuiri, sympaattisen näköinen kahlaajalintu, lihottaa itsensä ensin puolitoistakertaiseksi rasvaisilla selkärangattomilla. Sitten se surkastuttaa suolensa ja maksansa kevyemmiksi. On aika lähteä.
Syksyllä 2022 yksi tällainen lintu nousi siivilleen ja alkoi ylittää valtamerta. Se lensi 13 560 kilometriä eli kolmasosan maapallon ympärysmitasta. Yhdentoista vuorokauden aikana lintu ei pysähtynyt lepäämään eikä syömään. Sen keskinopeus oli 60 kilometriä tunnissa.
Ällistyneet ihmistutkijat seurasivat matkaa satelliittipaikantimen avulla. Kilometrilukema oli käsittämätön parinsadan gramman painoiselle siivekkäälle. Määrä vastaa yli 320 maratonia.
Linnut kykenevät muihinkin hämmentäviin urotekoihin.
”Mitä enemmän lintuja tutkitaan, sitä enemmän hämmästyttäviä asioita löytyy”, sanoo Esa Hohtola, joka on eläinfysiologian emeritusprofessori ja lintukirjailija.

Paastottuaan useita päiviä lentomatkalla punakuirin on pakko herätellä suolistoaan varovaisesti. Vasta sitten se voi syödä normaalin aterian.
© rockptarmigan
Pikatorkut taivaalla
Ennätysmatkan lentäneen punakuirin urakassa ällistyttää se, miten lintu pärjäsi käymättä yöpuulle. Tämän yksilön unta ei mitattu, mutta ehkä se nukkui lentäessään.
Lintujen unta lennossa on tutkittu vähän, sillä pikkulinnut eivät pysy siivillään raskaat anturit päässä. Esa Hohtolan mukaan varmaa näyttöä on vain isoilta, trooppisilla alueilla eläviltä fregattilinnuilta.
”Ne voivat viettää viikonkin ilmassa. Kävi ilmi, että ne tosiaan nukkuvat ilmassa. Hämmästyttävintä silti on, miten vähän.”
Antureiden mukaan fregattilintu nukkui viikossa vain muutaman tunnin, alle kolme prosenttia ajasta. Ehkä punakuirikin jätti unet minimiin.
Eikö ilmassa uinuva lintu törmäile tai ole helppo saalis?
”Linnut voivat nukkua yksi aivopuolisko kerrallaan. Hereillä oleva aivopuolisko huomaa vaarat. Tätä tapahtuu myös maassa. Jos näkee sorsan, jolla on toinen silmä kiinni ja toinen auki, silloin sen toinen aivopuolisko nukkuu.”
Suomen punakuirit pysähtyvät muuttomatkoillaan lepäämään, sillä reitillä on saatava maata jalkojen alle. Ennätysyksilö pesi Alaskassa, ja sen täytyi ylittää Tyyni valtameri päästäkseen talvea pakoon Tasmaniaan. Pitkät yhtäjaksoiset lennot syntyvät usein merillä, pakon edessä.
”Lisäksi merellä on aina tuulia, joita lintu pystyy hyödyntämään.”
Suomesta tuttu tervapääsky elää metsissä ja kaupungeissa mutta pysyy silti lennossa lähes koko elämänsä. Hohtola kertoo, että niiden jalka ei edes pysty kunnolla ponnistamaan. Tervapääskyt laskeutuvat alas vain hautomaan munia, joten niiden täytyy nukkua, paritella ja syödä ilmassa.

Tervapääsky viettää ilmassa vuosia laskeutumatta maahan. Lajin jalkakin on erikoinen. Lintu ei pysty kunnolla ponnistamaan sillä, ainoastaan tarttumaan.
© Sander Meertins
Siivet pidentävät ikää
Vähäunisen linnun elämän olettaisi olevan äkkiä ohi. Linnuilla on myös kiihkeä aineenvaihdunta ja nopea elämänrytmi. Tällainen yhtälö tarkoittaa nisäkkäillä lyhyttä ikää, mutta linnut elävät poikkeuksellisen pitkään.
”Siinä missä rotta elää kolme vuotta, samanpainoinen naurulokki pysyy samalla kaatopaikalla hengissä 30-vuotiaaksi”, Hohtola vertaa.
Lintujen pitkä ikä on saanut vanhuustutkijat kiinnostumaan niistä. Linnuilla on ainakin erinomaisia antioksidantteja eli solujen hapettumisen estoaineita.
”Tärkeimpänä tekijänä pidän silti ihan luonnonvalintaa. Maassa jää helposti saaliiksi, eivätkä pitkäikäisyyttä edistävät geenit yleisty. Ilmassa lentävää lajia on vaikeampi pyydystää.”

Monella lintulajilla on hyvä näkö. Petolinnuilla on yleensä kaksi tarkan näön pistettä, ihmisellä yksi.
© Getty Images
Kompassi silmässä
Kirjekyyhky osaa kotilakkaansa satojen kilometrien päästä, vaikka lintu olisi kuljetettu uuteen paikkaan sokkona. Lapintiira kiertää Hyväntoivonniemen ja Australian ja palaa täsmälleen samalle luodolle, jossa se pesi edeltäneenä kesänä. Esa Hohtolasta lintujen suunnistustaidot ovat koko eläinkunnan hämmästyttävin ilmiö.
Linnut navigoivat monen keinon yhteispelinä. Niistä magneettiaisti todistettiin vasta 1970-luvulla. Aiemmin sitä pidettiin huuhaana.
”Eikä sen perustaa tunneta vieläkään kunnolla. Ihmiselläkin on lisämunuaisissa magneettikiteitä, mutta silti meillä on huono suuntavaisto”, Hohtola toteaa.
Hän pitää uskottavimpana sitä, että lintu näkee magneettikentän: lintujen silmissä oleva aine saa pohjoisen näkymään varjostumana. Viitteitä on myös siitä, että magneettikenttä vaikuttaa linnun tasapainoelimeen, pään magneettikiteisiin ja jopa maksaan.
Linnut suunnistavat myös taivaankappaleiden avulla. Ne ottavat taitavasti huomioon tähtikuvioiden liikkeen Pohjantähden ympäri sekä sen, että auringon kulku idästä länteen hidastuu aamulla ja illalla.
Linnut pystyvät päättelemään pienestäkin taivaansuikaleesta, mistä suunnasta auringon valo tulee.
On myös huomattu, että linnut käyttävät muuttomatkalla apuna hajuaistia. Lisäksi ne kuulevat rannikon tai vuoriston infraäänet satojen kilometrien päästä.
Lintu lentää pyörtymisrajalla
Ihminen saa vuoristotaudin oireita 2,5 kilometrin korkeudessa ja on hengenvaarassa 3,5 kilometrissä. Silti linnut voivat helposti suhahdella taivaan ja maan väliä.
Suomukorppikotka törmäsi USA:n sotilaslentokoneeseen yli 11 kilometrin korkeudessa. Heinäkurppa voi nousta 8 kilometriin ja rastaskerttunen 4–5 kilometriin. Monet tavalliset pikkulinnut räpyttävät korkeuksissa, joissa ihminen pyörtyy.
”Linnuilla on suhteessa isompi sydän, korkeampi verenpaine ja enemmän hemoglobiinia kuin meillä”, Hohtola kertoo.
Lisäksi linnut hengittävät eri tavalla kuin nisäkkäät. Raitis ilma virtaa linnun keuhkojen lisäksi keuhkojen takana oleviin pusseihin. Uloshengityksellä lintu hyödyntää varastoon jäänyttä ilmaa.
Tämän seurauksena hapen osuus on lintujen keuhkoissa sama kuin ilmassa. Tästä syystä linnut pystyvät pitämään maksimisuoritusta yllä pitkään.
Myös lintujen lentonopeudet ovat päätähuimaavia. Tervapääsky etenee vaakalennossa kevyesti 150 kilometriä tunnissa. Jopa kahlaajat kiitävät satasta.

Kun ihminen putoaa lentokoneesta, vauhti jää 200 kilometriin tunnissa. Muutto- eli jalohaukka kiihdyttää syöksyään 300 kilometriin tunnissa.
© Getty Images
Suurimpia nopeuksia on mitattu saaliin perään syöksyviltä petolinnuilta. Ennätystä pitää muuttohaukka, jonka syöksynopeus voi olla 300 kilometriä tunnissa.
Tällaista menoa ei hetkessä pysäytetä. Muuttohaukka jysäyttää itsensä saalislintuun ja kaartaa loivasti pois. Sitten se palaa poimimaan taintuneen uhrinsa.
Takki täynnä tyhjää
Ihminen saa vaurioita tulipalopakkasilla. Silti pikkuinen lintu, joka painaa kymmenesosan ihmisen sormesta, pärjää ympäri vuorokauden 40 asteen pakkasessa. Lintujen lämmöntuotto on yllättänyt Hohtolan eniten hänen omista tutkimuksistaan.
”Talvioloissa elävät lintulajit voivat lihasvärinällä viisinkertaistaa perusaineenvaihduntansa ja lämmöntuotantonsa. Päällepäin ei näy mitään, vaikka muut eläimet alkavat vastaavassa tilanteessa täristä.”
© Manu Vesterinen

Kunhan ruokaa löytyy, pikkulintu voi kiihdyttää aineenvaihduntansa moninkertaiseksi ja selvitä jopa 40 asteen pakkasessa.
© KUVARYHM€
Samalla linnun energiantarve moninkertaistuu. Varsinkin pikkulintujen on ruokailtava paljon ja usein.
Hyvänä apuna on höyhenkerros. Sentin kerros höyhentä eristää paremmin kuin samanpaksuinen turkki tai vaate. Salaisuus on niin pienet ilmataskut, että ilma ei liiku.
”Kun laskin lämpöä huoneenlämmöstä –25 asteeseen, huuhkajan ei tarvinnut nostaa omaa lämmöntuottoaan juuri lainkaan.”
Osa talvilinnuista käyttää lumihankea makuupussinaan. Linnut kaivautuvat lumen sisään, jossa lämpötila on nollan tuntumassa. Moni hiihtäjä on pelästynyt, kun yhtäkkiä suksen alta lumesta on lähtenyt pyyparvi lentoon. Myös teeri, metso, urpiaiset, pulmuset, punatulkku ja tilhi voivat piileksiä hangen sisällä.

Höyhen eristää lämpöä paremmin kuin turkki, sillä sen ilmataskut pitävät ilman liikkumattomana.
© Ari Heinonen/om-arkisto
