Ella Junnila kärsi katastrofaalisen pettymyksen.
Hiljainen hetki suomalaiselle keihäsmenestykselle.Video: IS
Tokio
Ella Junnila romahti täysin Tokion kansallisstadionin uumenissa. Itkua tihrustanut urheilija joutui keräilemään itseään pitkään ennen kuin tuli kirjoittavan median haastateltavaksi.
Junnila pudotti korkeushypyn karsinnan aloituskorkeuden 183 kolme kertaa.
– Oli varovaista, varovaista. Ei vain kroppa kestänyt tällä kertaa, hän sanoi kyynelten keskellä.
Junnila hyppäsi Tokiossa lyhyellä vauhdilla, jonka piti olla hänelle teknisesti varmin.
Torstai-iltana varmuudesta ei ollut tietoakaan.
– Tehontuottokyky ja irtiottokyvyt ovat kunnossa, mutta kun mennään itse hyppäämiseen, siinä on elementtejä, jotka vaativat keholta vähän enemmän. Se ei tänään kestänyt.
Junnila kertoi, että hänellä on kipuja.
– Mutta en halua puhua siitä nyt.
Junnila paljasti Ylen tv-haastattelussa, että hänen nilkastaan lähti luunpala jo maaliskuussa. Hän on taistellut sen kanssa koko kesän.
– En halua puhua niistä mitään. Saanko nukkua yön yli? Silloin mulla voi olla enemmän sanottavaa.
Sen jälkeen haastattelu loppui.
Ella Junnila ei saanut tulosta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Junnilan kesäkausi on ollut yhtä tervanjuontia. Hänen paras tuloksensa on 188, joka jää yhdeksän senttiä hänen viime kesän Suomen ennätyksestään.
Junnilaa on tänä vuonna valmentaneet sekä hänen isänsä että puolisonsa. Syksyllä Junnila aloittaa belgialaisen olympiavoittajan Tia Hellebautin valmennuksessa.