Markku Kuhmitsan omaelämäkerrallisen teoksen kerronta on rehellisen mutkatonta, joka onnistuu maalaamaan pohjoisen maiseman.
Kuva: Milan Krasula / Aviador Kustannus
Moni omaelämäkerralliseen teokseen tarttuva lukija odottaa pääsevänsä matkalle kertojan elämän alusta loppuun ‒ tai ainakin syntymästä jonkinlaiseen oman elämän tilinpäätöksen hetkeen asti.
Muisti ei kuitenkaan ole yhtenäinen jatkumo, vaan erityisen hyvin ihmismieleen juurtuvat juuri merkitykselliseksi koetut hetket eletystä elämästä.
Pohjoisessa Kallungin kylässä Sallassa varttuneen Markku Kuhmitsan omaelämäkerrallisessa teoksessa Hillapoika, karhunkaataja – omaelämäkerta pohjoisen poluilta -teos (2025) jakautuu eri elämävaiheita kuvaaviin lukuihin, mutta teoksen rakennetta ja ajallista jännettä jako ei rajoita.
Aikuisuuden aikaa kuvaavassa luvussa voidaan palata lapsuuden hetkeen, jonka merkityksellisyys käy ilmi vasta Kuhmitsan aikuisuudessa.
Kuhmitsan muistoista nautiskellaan pala palalta. Samalla lukija kokee paitsi miehelle merkityksellisiä hetkiä lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta myös välkähdyksiä Suomen historiasta ja pohjoisen Suomen ajankuvasta.
Yhdessä nämä hetket rakentavat kuvauksen Kuhmitsan suhteesta luontoon ja ihmisyyteen.
Teoksessa sijaa saavat luonnon antimet, ajoittainen niukkuus ja pohjoisen ajoittainen raakuus. Viisivuotias Kuhmitsa osasi tehdä tulet ja taittaa pitkän matkan metsässä viedessään eväskahvin isälleen metsätöihin.
Miehen periksi antamatonta elämänotetta myös koetellaan. Hän muun muassa päätyy alaikäisenä veljensä kanssa Kouvolaan savottatyöhön toimittamaan puuta uudelle Tampella-yhtiön Inkeroisten tehtaalle.
Työtä painetaan kovaa, mutta edessä on yllätys:
”Söimme kai me välillä muutakin ja jaksoimme tehdä raskasta työtä röytämällä lähes hullun lailla ajatuksissa tietenkin tilissä upea pussi rahaa. Pettymys oli kuitenkin melkoinen ensimmäisen tilin jälkeen. Se oli järkyttävää, vaikka puuta oli julmat kasat. Missä vika?”
Etelä-Suomen erot pohjoiseen ilmenevät Sallan vielä pojalle puumäärien lisäksi myös monen muun mutkan kautta.
Kuhmitsan muistelmateos on samaan aikaan paitsi häkellyttävän tarkka yksityiskohdissaan myös universaalin luontokokemuksen kuvaus, johon lukijan on helppo uppoutua. Kuvaukset nuoresta lemmestä nostattavat punan lukijan poskille ja puunkaatoreissu tunturissa paukkupakkasilla tuo vilunväristyksiä keskellä kesääkin.
Markku Kuhmitsa: Hillapoika, karhunkaataja – omaelämäkerta pohjoisen poluilta. 317 sivua. Momentum Kirjat 2025. Kuva: Milan Krasula
Markku Kuhmitsa: Hillapoika, karhunkaataja – omaelämäkerta pohjoisen poluilta. 317 sivua. Momentum Kirjat 2025.