Katja Kettu saapuu Ounasvaaran hotellin parkkipaikalle lapinkoira Rosa kyydissään. Jospa vanha koira jaksaisi köpötellä rakalle kuvattavaksi. Meidän piti tavata jo heinäkuussa, mutta Rosa oli silloin huonona. Kettu halaili jo hyvästejä koiran lempipaikalla pöydän alla, mutta niin koira lopulta virkosikin.
Eläinrakkaus kuuluu äänessä, mutta se näkyy myös viime keväänä Lappi-palkinnon saaneessa romaanissa Erään kissan tutkimuksia. Lohduttava, ihmisiä ylhäältä – ja alhaalta – päin katsova taivaallinen kissa laittaa asiat perspektiiviin.
– Kirjan aiheet olivat niin rankkoja, että minun oli pakko keksiä siihen kissa. Se toi minulle tarpeellista etäisyyttä. Sellainen oman navan kaiveleminen helpottaa, kun muistaa, että universumin kannalta omat ongelmat eivät ole kovin oleellisia.
Katja Kettu on asunut viime aikoina ympäri Lappia kirjoittamassa kirjaa Brita Kajsa Alstadiuksesta, joka oli Lars Levi Laestadiuksen vaimo.
Kuva: Annika Pitkänen
Romaanin aiheet ovat henkilökohtaisia: keskenmeno ja lapsettomuus, vallankäyttö parisuhteessa. Kirjassa on pääosassa myös pari Eeva ja Mahte, joiden oikean elämän esikuvat ovat Ketun isoisovanhemmat. Tapahtumat sijoittuvat Katja Ketun oikealle sukutilalle Venäjän rajan lähistölle.
– Käyn kirjassa läpi myös tarvetta kääntyä ja katsoa menneisyyttä, ja saada siitä elämäntarkoitusta vaikeassa tilanteessa, historian jatkuvuuden kautta.
Kettu on itse kasvanut Rovaniemen Pöykkölässä silloin, kun alue oli ”pelkkää suota”. Vanhemmat, veli ja sisko asuvat edelleen alueella, josta on kehittynyt suosittu kaupunginosa.
– Se oli silloin asumatonta seutua. Meillä on ihana puro, jossa kävimme uimassa, niittyä ja suota, ei edes katuvaloja. Nyt sen kaiken päälle on rakennettu taloja. Siellä liikkui poroja ja äiti sanoi että on nähnyt sudenkin siellä, vaikka eihän me silloin sitä uskottu.
”Meillä on pilke silmäkulmassa, sellaista huumoria jota kaikki ei välttämättä tajua”, rovaniemeläislähtöinen Katja Kettu kehuu pohjoisen tovereitaan. Hänen perheensä asuu edelleen Rovaniemellä.
Kuva: Annika Pitkänen
Rovaniemeläisyys on vaikuttanut vahvasti kirjailijan tuotantoon. Pohjoisen murteet ja kielen poljento ovat omanlaisiaan, hyvin erilaisia kuin etelässä. Katja Kettu sanoo myös tulevansa paremmin toimeen pohjoisten ihmisten kanssa.
– Meillä on pilke silmäkulmassa, sellaista huumoria jota kaikki ei välttämättä tajua. Kuvittelen itse olevani tosi hauska, ja minulle on tullut yllätyksenä, että monet pitävät kirjojani synkkinä. Mielestäni ilottelen kirjoissani etenkin kielen tasolla.
Entisessä kotikaupungissa tulisi hänen mielestään vaalia etenkin luontoa. Ounasvaara on esimerkki ainutlaatuisesta luonnosta, joka on viiden minuutin päässä keskustasta. Hän toivoo, ettei sen päälle enää rakenneta.
Vaikka montaa muuta paikkaa pidetään arvokkaina niiden historiallisten rakennusten takia, Kettu muistuttaa, että myös sellaiset paikat voivat olla yhtä arvokkaita, joihin ei ole koskettu.
– Ollessani viime kesänä Roomassa residenssissä, puhuttiin että mihin tahansa astut, niin astut jonkin vuosituhansia vanhat asian päälle. Toivon, että sellaisia asioita pidettäisiin yhtä arvokkaina, joihin ihminen ei ole koskenut. Kaikkea ei tarvitse pistää hotelliksi, kaikella ei ole rahallista arvoa.
”Toivon, että sellaisia asioita pidettäisiin yhtä arvokkaina, joihin ihminen ei ole koskenut.”
Katja Kettu on viettänyt viime talven Muoniossa ja tämän kesän Inarissa. Hän myös vierailee usein perheensä luona Rovaniemellä, vaikka asuukin vielä Helsingissä. Ensi talvi menee Norjan Varanginvuonossa, jossa hän jatkaa tutkimuksiaan seuraavaa historiallista romaaniaan varten – suunnitelmissa on siirtyä Lappiin talveksi tulevaisuudessakin.
Helsingissä vuosia asunut ja etelän lämpöön talviksi usein karannut kirjailija on ollut uuden edessä. Muoniossa oli pitkä kaamosaika ja talvi, johon hän ei ollut tottunut. Välillä se otti päähänkin. On tullut mietittyä, miksi hän pohjoiseen lähtikään.
– Keskitalvella tuli lunta paljon, ja kun olin hakemassa lumilapiota, jotta saan auton hangesta ulos, sitä ei löytynytkään. Äitini ja tätini olivat lainanneet lumilapiota hautausmaalle ja jättäneet tilalle pienen vaaleanpunaisen hiekkalapion. Kyllä pänni kauhoa lunta auton päältä kattilalla ja paistinpannulla, Kettu kertoo.
Tuleva romaani kertoo Brita Kajsa Alstadiuksesta, joka oli Lars Levi Laestadiuksen vaimo. He olivat molemmat saamelaisia ja elivät Saamenmaalla. Kettu haluaa kertoa tiukasti kontrolloidun uskonyhteisön johtajan vaimon ja 15 lasta synnyttäneen naisen tarinan. Lapissa kirjailija on voinut tutkia arkistoja, haastatella kääntäjiä ja tutkijoita. Hän on myös saanut asiantuntija-apua saamelaismuseo Siidasta.
Katja Kettu haluaa tuoda esiin historiallisten naisten näkökulman, sillä suurin osa esimerkiksi sotahistoriasta on kirjoitettu miesten näkökulmasta.
Kuva: Annika Pitkänen
Kettua kiinnostaa mikrohistoria erityisesti naisen näkökulmasta. Sotahistoriaa, uskon historiaa ja kolonialismin historiaa on kirjoitettu kauan miesten näkökulmasta.
– Naiset on häivytetty näistä tarinoista, heitä ei ole pidetty tärkeinä. Kuitenkin konflikteissa naiset ja lapset kärsivät ensimmäisinä ja he ovat heikommassa asemassa – jos mies haavoittuu sodassa niin hän on sankari, mutta jos nainen raiskataan, niin se on edelleenkin häpeä yhteisölle.
Vaikka kirjoissa voi lukea kannanottoja ajankohtaisista feministisistä aiheista, Ketulle on tärkeintä kirjoittaa korkeatasoista kaunokirjallista tekstiä.
– Aiheet liittyvät maailmankatsomukseeni, mutta minun ei ole tarkoitus kirjoittaa mitään pamfletteja.
Kuka?
Katja Kettu
Rovaniemeläislähtöinen 47-vuotias kirjailija ja animaatio-ohjaaja.
Asui lapsuutensa Rovaniemellä, asuu nykyisin Helsingissä.
Kätilö (2011) -läpimurtoteoksen käännösoikeudet on myyty 19 maahan ja sitä on myyty Suomessa yli 160 000 kappaletta.
Tuotanto: Surujenkerääjä (2005), Hitsaaja (2008), Kätilö (2011), Piippuhylly, novelleja (2013), Novelli palaa! Matkanovelleja, toimittanut yhdessä Aki Salmelan kanssa (2013), Yöperhonen (2015), Rose on poissa (2018), Erään kissan tutkimuksia (2023).
Palkintoja: Tiiliskivi-palkinto (2005), Kalevi Jäntin palkinto (2011), Runeberg-palkinto (2012), Kiitos kirjasta -mitali (2012), Lappi-kirjallisuuspalkinto (2025).