Mikä saa luopumaan hyväpalkkaisesta työstä kasvuyrityksessä ja muuttamaan Ivaloon eräoppaaksi? Sonja Lassila tietää.
Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.
Joulukuussa 2018 sijoituspalveluyhtiön lakiasiainjohtaja Sonja Lassila heräsi aamuvarhain ja purskahti lohduttomaan itkuun.
To do -lista oli venynyt monisivuiseksi eikä lyhentynyt, vaikka Sonja kuinka paiski töitä. Kalenterissa odotti tärkeä puhelu. Ennen sen ottamista itku pitäisi saada loppumaan.
– Mutta se ei onnistunut. Itkin siinä vaan ja tärisin.
Itku ei tullut tyhjästä, vaikka siltä se sinä aamuna ehkä tuntui. Oikeastaan Sonja oli ollut kuormittunut jo vuosia, siitä saakka, kun hänet oikeustieteiden opiskelijana headhuntattiin uuteen sijoitusyhtiöön harjoittelijaksi vuonna 2014.
– Tiesin, että jos saisin lisää asiantuntemusta kyseiseltä alalta, se olisi tosi hyvä homma.
Ja töitähän löytyi. Työnkuva oli nopeasti laajentunut vastaamaan valmistuneen juristin työnkuvaa, Sonja arvioi.
– Vuoden jälkeen tuntui, etten yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea. Muistan, kuinka sanoin riskienhallintakokouksessa, että isoin riski olen minä – siis se, että mä en jaksa.
Sonja jäi ensin viikon sairauslomalle uupumuksen vuoksi. Se helpotti vähän, kunnes töihin palatessa työpöydällä odottivat kasautuneet työt.
Työpäivät olivat pitkiä. Sonja lomaili korkeintaan viikon pätkissä, ja silloinkin työt pyörivät mielessä, koska hänellä ei ollut tuuraajaa.
Vähäiset lomansa Sonja vietti poikkeuksetta luonnossa, pohjoisessa vaeltamassa tai roadtripillä Norjan pohjoisrannikolla. Luonnossa liikkumisen lisäksi Sonja kokkaili paljon. Hän ilmoittautui kurssille, jonka aikana opeteltiin viikottain uusia tekniikoita ja reseptiikkaa huippukokkien johdolla.
Aluksi Sonja pakeni hetkistä sijoitusmaailmaa luontoon. Kuva: Henri Kemppi
Sonjan piti viimeistellä keskeneräisiä opintojaan töiden ohella, mutta hänellä ei ollut aikaa eikä jaksamista.
Ensimmäisestä burnoutista oli kulunut alle vuosi, kun Sonja uupui uudestaan.
Elokuussa 2019 Sonja taisteli itselleen kuukauden sairausloman ja lähti isänsä kanssa mökille. Luonnossa mieli rauhoittui heti.
– Töitä ajatellessa tuntui, että olin jotenkin ihan pohjalla. Ajattelin, etten pärjännyt siinä, mitä olin tekemässä, vaikka olin alun perin kiinnostunut juristin töistä juuri siksi, että ajattelin olevani niissä hyvä.
Valintamme ei kohdistunut sinuun
Isä palasi pääkaupunkiseudulle, mutta Sonja päätti jäädä vielä mökille pohtimaan tulevaisuuttaan: se kaipasi kipeästi muutosta. Sonja hän alkoi googlata. Hakukoneen kautta hän päätyi pohjoisessa sijaitsevan eräopaskoulun sivuille. Opinnot järjestettiin saamelaisalueen koulutuskeskuksessa.
– Mietin, kuinka kollegat lukivat vapaa-ajallaankin sijoitusalan uutisia, mutta minä katsoin hiihto- ja vaellusvideoita. Sijoitusmaailma ei ollut minun alani, vaikka pidinkin siitä ja olin siinä hyvä.
Joka toinen vuosi järjestettävän eräopaskoulun haku oli parhaillaan auki. Hakuaikaa oli jäljellä enää kaksi päivää. Sonja kirjoitti hakemuksen saman tien ja hankki itselleen asunnon Ivalosta paikkakunnalla asuvan ystävänsä kautta. Asunnon hankinta ennen opintopaikan varmistumista tuntui uhkarohkealta – ja samalla parhaalta päätökseltä ikinä.
Se tuntui kohtalolta.
– Parin viikon päästä koulusta tuli viestiä, että valintamme ei kohdistunut sinuun. Olin ihan, että damn it, en päässyt edes haastatteluun.
Viestin yhteydessä kehotettiin Sonjaa hakemaan luonto-ohjaajan koulutukseen, jos työt luonnossa vielä myöhemmin kiinnostaisivat. Sonja rohkaistui kysymään, mistä hänen hakemuksensa oli tarkalleen ottaen jäänyt kiinni.
– Siitä alkoi sellainen keskustelu, että no, sä olet juristi Helsingistä, ja täällä tarvitaan käytännön eräoppaita kunnan tarpeisiin. He eivät ihan ymmärtäneet, että miksi hyväpalkkainen juridiikan ammattilainen haluaisi yhtäkkiä eräoppaaksi, Sonja muistelee.
Lopulta keskustelu johti siihen, että Sonja pääsi kuin pääsikin haastatteluun. Haastattelun jälkeen Sonjalle irtosi opiskelupaikka.
Tammikuussa 2020 Sonja katsoi matkalla uuteen kotiinsa Ivaloon, kuinka aurinko nousi ensi kertaa kaamoksen jälkeen ja itki. Sillä kertaa onnesta.
Sonja on asunut Ivalossa nyt viisi vuotta, eikä hän kaipaa takaisin Helsinkiin. Kuva: Henri Kemppi
Ei enää etelään
Tuosta tammikuusta on nyt viisi vuotta. Hän on työskennellyt eräoppaana ja kokkina Lapissa yhtä kauan kuin aikanaan työskenteli sijoituspalveluyhtiössä. Hän omistaa kumppaninsa kanssa paritalon, jonka toisella puolella asuu ystäväpariskunta.
Myös mies on etelästä kotoisin, Sonja kertoo. He tapasivat juuri ennen Sonjan muuttoa Ivaloon.
– Mies teki aluksi Ivalosta etätöitä Helsinkiin. Hän oli täällä kylässä pari vuotta, kunnes lopulta sanoin, että pitäisikös sinun alkaa maksaa vuokraa, Sonja vitsailee.
– Mies sitten myi asuntonsa Helsingissä ja ostimme nykyisen kotimme.
Aluksi Sonja teki Lapissa töitä kevytyrittäjänä. Pian hän kuitenkin laittoi pystyyn yrityksen, jonka kautta hän pyörittää varsin kirjavaa toimintaansa: eräoppaan työn lisäksi Sonja muun muassa kokkaa, hoitaa erilaisia majoituspalveluita ja opettaa alueen historiasta ja kulttuurista.
”
”Menot ovat täällä tosi pienet. Meillä on velaton talo, eikä täällä tule käytyä aftereilla tai woltattua”
Sonja kerää, säilöö ja valmistaa kaikki retkille mukaan ottamansa ruoat itse. Hän uskoo juuri käsityöläisyyden ja vaivan johtaneen siihen, että hänen työllään on tilausta. Kuva: Henri Kemppi
Haastattelun jälkeisenä päivänä Sonja on lähdössä asiakaspariskunnan kanssa lumikenkäilemään ja etsimään pakurikääpää.
– Valmistan heille ruokaa, minkä jälkeen menemme saamelaismuseo Siidaan käymään läpi alkuperäiskansojen historiaa. Maaliskuussa on tulossa Sveitsistä porukka, jonka kanssa vaellamme kahdeksan päivää hiihtäen Inarijärvelle tuvalta tuvalle. Valmistelen heille ruoat ja kokkaan tulipaikalla.
Eräoppaan työ ei ole Sonjan mukaan kovin rahakasta hommaa, mutta oman yrityksen ja monipuolisen työnkuvan kautta työllä tulee hyvin toimeen.
– Ehkä olennaisempaa on se, että menot ovat täällä tosi pienet. Meillä on velaton talo, eikä täällä tule käytyä aftereilla tai woltattua, Sonja kertoo.
Huolella tehty työ kantaa hedelmää. Sonjan mukaan monet asiakkaat palaavat uudelleenkin ja suosittelevat palveluita eteenpäin. Nykyään talvikaudet ovat niin kiireisiä, että töitä olisi enemmän kuin Sonja ehtii tehdä.
Asiakaskunta vaihtelee hänen mukaansa taviksista maailmantähtiin. Kesäisin tahti hieman rauhoittuu, ja Sonja ehtii nauttia Lapin luonnosta.
Luonto pohjoisessa on niin ihmeellinen, ettei Sonja malttaisi lähteä Lapista edes kesällä, vaikka työmäärä silloin hieman hellittää. Kuva: Henri Kemppi
Yksi arvoristiriita uuteenkin uraan liittyy: Sonja pitää itseään ympäristötietoisena ihmisenä, mutta totuus on, että ihmiset lentävät hänen asiakkaikseen eri puolilta maailmaa.
– Välillä asiakkaat kysyvät, että missä olen itse viimeksi käynyt matkoilla. Ei siihen oikein voi vastata, että no kun en oikein haluaisi lentää. Yleensä vastaan vain, että en oikein missään, kun en enää malta lähteä täältä. Se on tietysti myös ihan totta.
Alan epäkohtiin voi vaikuttaa myös sen sisältä, Sonja pohtii.
Matkailualalla työskennellessään hän voi viedä turisteja mieluummin metsään kuin moottorikelkkailemaan, ja opettaa heille uusia asioita muun muassa luonnon monimuotoisuudesta. Hän pitää tärkeänä myös sitä, että hänen asiakkaansa oppivat tuntemaan ja kunnioittamaan saamelaiskulttuuria ja alueen historiaa.
Tavallaan Sonjan työ on hyvin samanlaista kuin juristina.
– Molemmissa pääsee selittämään ja pätemään, Sonja naurahtaa ja jatkaa:
– Erona on puheenaiheiden lisäksi se, että eräopasta halutaan oikeasti kuunnella. Pelkästään se tekee työstä tosi ihanaa: että ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita.
Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa helmikuussa 2025.