Värväysyritys voi alkaa esimerkiksi kahvilakeskustelusta, some-viestistä tai LinkedIn-kutsusta verkostoitumistapahtumaan. Sitä seuraa pyyntö, joka koskee jotain pientä ja harmitonta, kuten asiakirjan lukemista. Värväyksen kohteesta saattaa kuitenkin tuntua siltä, että jokin ei täsmää.
Everstiluutnantti Marko Uotisen tuore, Maanpuolustuskorkeakoulussa hyväksytty väitöskirja käsittelee henkilötiedustelua syventyen vaikuttimiin, jotka voivat johtaa salaiseksi tietolähteeksi eli vakoojaksi ryhtymiseen. Väitöskirja pohtii myös käsittelijän roolia sekä tietolähteiden tuottaman tiedon arviointia. Vastaavaa tutkimusta ei ole julkaistu aiemmin suomeksi.
Uotinen toimii Pääesikunnassa sektorijohtajana, ja hänen tutkimuksensa hyödyttää kotimaisia tiedusteluviranomaisia. Se voi myös auttaa tunnistamaan vieraan vallan värväysyrityksiä.
Motiivina tarve parantaa omaa asemaa
Vakoojaksi ryhtymistä selittävät tunnetun teorian mukaan neljä tekijää: raha, ideologia, kiristys ja ego. Viimeksi mainittuun sisältyvät monenlaiset henkilökohtaiset syyt, kuten tarve menestyä tai kostaa.
Kun katsotaan vakoilun historiaa, aatteellisten syiden kaltaiset syvät motiivit korostuvat vakoojaksi ryhtymisessä.
Uotinen kuitenkin muistuttaa, että todellisuus on moninainen, ja motiivina voi olla myös esimerkiksi seikkailunhalu, pettymys instituutioihin, mieluisan elämäntyylin tavoittelu, itsetunnon pönkittäminen tai merkityksellisyyden tunne. Siihen, ryhtyykö joku vakoojaksi, vaikuttavat niin tausta, kasvuympäristö, persoonallisuus, elämäntilanne kuin kokemukset.
– Yksinkertaistettujen, vaikkakin helposti omaksuttavien motivaatiomallien käyttö on ongelmallista, ja riskinä on päätyä liian yleistäviin, tai jopa virheellisiin, päätelmiin tietolähteen toimintaa ohjaavista tekijöistä, Uotinen kirjoittaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Värvääjän on tutkimuksen mukaan tärkeä tunnistaa kohteensa motiivit, tarpeet ja heikot kohdat. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Värvääjän tulisi hänen mukaansa tunnistaa kohteen tarpeet, motiivit ja haavoittuvuudet, kuten yksinäisyys tai tyytymättömyys omaan asemaan.
Uotinen kuvaa väitöskirjassaan tositapauksen, jossa malesialaismies muutti Lontooseen opiskelemaan lakia. Hän ei menestynyt opinnoissaan ja päätyi työskentelemään ajoneuvorekisteritoimistoon. Sosiaalinen elämä oli epätyydyttävää, ja mies tunsi katkeruutta. Kerran hän sattui KGB-upseerin kanssa samaan aikaan pubiin. Upseeri hakeutui hänen seuraansa, tunnisti hänen hyödyllisyytensä ja alkoi rakentaa ”ystävyyttä”.
Miehestä tuli vakooja, joka luovutti autojen omistaja- ja rekisteritietoja KGB:lle, turvallisuuspalvelu MI5:n ajoneuvot mukaan lukien.
Olennaista on pääsy kiinnostavaan tietoon
Tiedustelupalvelut etsivät erityisesti ihmisiä, joilla on pääsy armeijan, valtion tai yritysten salaisiin tietoihin. Kohteeksi voi joutua vaikka keskiportaan virkamies tai yrityksen edustaja, joka käsittelee kiinnostavaa aineistoa.
Värvääjät ovat kiinnostuneita myös ihmisistä, joilla on mahdollisuus edetä poliittisesti merkittäviin asemiin joskus tulevaisuudessa. Taustat tutkitaan yleensä huolella jo ennen lähestymistä.
– Sokkona tai erittäin vajavaisilla taustatiedoilla käynnistetty rekrytointi on hyvin altis epäonnistumisille. Tietolähteen sitoutuneisuutta yhteistyöhön ja hänelle annettujen tehtävien suorittamiseen on erittäin vaikea pyrkiä syventämään, mikäli tietolähteen tavoitteita, arvostuksia tai tarpeita ei syvällisesti tiedetä, Uotinen kirjoittaa.
Samalla pyritään selvittämään, onko mahdollinen tietolähde riittävän rohkea, paineensietokykyinen ja ennakkoluuloton vakoojaksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Diplomaattiautoja Venäjän suurlähetystön pihalla Helsingissä. Tiedustelun mukaan aktiivisesti Suomessa vakoilevaa Venäjää kiinnostavat etenkin valtiosalaisuudet, puolustusvoimat ja asekehitys. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Mistä tietää, puhuuko ihminen totta?
Värvääminen on kärsivällisen ihmisen työtä: se voi olla jopa vuosikymmenten mittainen prosessi, jossa luottamus rakentuu vähitellen. Käsittelijän toimintatavoilla sekä haastattelutekniikalla on suuri merkitys luotettavan tiedustelutiedon hankinnassa.
Uotisen mukaan taitava käsittelijä kuuntelee ja osoittaa ymmärtävänsä tietolähdettään. Hän tekee vastapalveluksia, antaa lahjoja ja hakeutuu luontevaan kontaktiin kohteensa kanssa. Värvättävä liukuu asteittain tietolähteeksi.
Kun salainen tietolähde on rekrytoitu, käsittelijällä on uusi haaste: puhuuko lähde totta?
Ihmisillä on taipumus arvioida, että uskottavasti käyttäytyvä puhuu totta, vaikka näin ei olisi.
– Tietoja tulisi arvioida tarkastelemalla sanotun uskottavuutta ja sisäistä logiikkaa, puhetavassa esiintyviä poikkeamia sekä elehdintää.
Katsekontaktin välttely, itsensä tai vaatteiden koskettelu tai jalkojen asennon vaihtelu ei kuitenkaan välttämättä ole merkki valehtelusta. Olennaisempaa on kertomuksen johdonmukaisuus.
Käsittelijöiden keinovalikoimat vaihtelevat
Uotinen tuo väitöskirjassaan esiin sen, että käsittelijöiden toimintatavat kumpuavat heidän edustamansa organisaation toimintatavoista. Autoritääriset valtiot ovat oma lukunsa.
Tästä esimerkki (väitöskirjan ulkopuolelta) on se, kun KGB:n agentti Boris Stalnov vietteli 1970-luvulla tietolähteekseen Kemiran tietopalvelussa työskennelleen yksineläjän, diplomi-insinööri Eila Helinin. Saatuaan komennuksen takaisin kotimaahan Stalnov onnistui siirtämään saaliinsa toiselle agentille, Sergei Sidoroville. Tapauksen paljastuttua Helin sai kahden ja puolen vuoden vankilatuomion ja Neuvostoliiton agenteista toinen karkotettiin, toinen sai maahantulokiellon.
Puolustusvoimien sotilastiedustelun katsauksen mukaan myös nyky-Venäjä vakoilee Suomea aktiivisesti. Sitä kiinnostavat etenkin valtiosalaisuudet, puolustusvoimat ja asekehitys. Maa käyttää samoja verkostoja tiedonhankintaan, sabotaasiin ja tietojärjestelmiin kohdistuviin hyökkäyksiin.
Kiinan kohteita Suomessa ovat puolestaan erityisesti teknologiateollisuus sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikka.
Lähde: Marko Uotisen väitöskirja Salainen tietolähde. Yhteistyöhön ryhtymisen syyt ja tiedustelutiedon arviointi (Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisu, Helsinki 2025)
Poimintoja videosisällöistämme