Yleensä toimittajat ovat niitä, jotka löytävät hyvästäkin suorituksesta huomautettavaa. Japanin kansallisstadionin uumenissa roolit vaihtuivat, kirjoittaa Tatu Myllykoski Tokiosta.
Tokio
Kun Saga Vanninen päätti MM-kisojen seitsenottelun murskaamalla ennätyksensä 800 metrillä, oli vaikea arvioida, pääseekö pian haastattelemaan tyytyväistä vai pettynyttä urheilijaa.
Se toki oli tiedossa, että Vanninen, 22, lähti hakemaan Tokiosta Suomen ennätystä ja jopa mitalia. Ne haaveet kaatuivat viimeistään lauantaiaamun pituushyppyyn.
Mutta ehkä SE-nainen kaivaisi iloa kasin ennätyksestään, uransa neljänneksi pisimmästä keihäskaaresta tai ulkoratojen ennätystä sivuavasta korkeuden tuloksesta. Ja onhan pistesija aina pistesija.
Kissan viikset.
Kirjoittavan median eteen laahusti urheilija, jonka silmät olivat punaisena itkemisestä.
Haastattelussa Vanninen ei tuntenut armoa. Kommentit olivat suorasukaisuudessaan hätkähdyttäviä.
– Tuollaisia tuloksia (pronssiin vaadittu 6 581) pitäisi tehdä kisasta toiseen.
– Tämä oli urani isoin epäonnistuminen
– Panen paljon omaan piikkiin: en vain pystynyt suoriutumaan niin kuin olisi pitänyt.
– Tekisi mieli lähteä heti treenaamaan.
Saga Vanninen ei selitellyt. Kuva: KIYOSHI OTA
Vannisen haastattelu alkoi saada loppua kohti erikoisia piirteitä.
Yleensä toimittajat ovat niitä, jotka löytävät hyvästäkin suorituksesta huomautettavaa. Japanin kansallisstadionin uumenissa roolit vaihtuivat.
Suomen urheiluliiton viestintäpäällikkö joutui muistuttamaan Vannista siitä, että tämä heitti Tokiossa yhden uransa parhaista keihässuorituksista.
Eräs toimittajakin rauhoitteli itsekritiikissä rypenyttä ottelijaa, että ei tämä kausi ihan sysipaska ollut. Viisiottelun EM- ja MM-kullat, seitsenottelun nuorten Euroopan-mestaruuden sekä Suomen ennätykset voi ihan hyvin laskea onnistumisiksi.
Lohduttavat sanat eivät Vannista paljoa lämmittäneet. Hän piti loppuun asti pintansa ja puhui MM-urakastaan ”alisuoriutumisena”, ”epäonnistumisena”, ”kahtena huonona päivänä” sekä pohti, mitä oikein teki väärin.
Vannisen käytöksestä tuli välittömästi mieleen nelinkertainen olympiavoittaja Iivo Niskanen, jonka suhtautuminen omiin epäonnistumisiin on hyvin samankaltainen – joskin usein astetta tuimempi.
He kumpikin tietävät, mihin pystyvät, eivätkä pelkää näyttää sitä. Pistesijaa tai paria onnistunutta lajia ei ole syytä juhlia.
Niin käyttäytyy maailmanluokan huippu-urheilija.