Suvi-Anne Siimes katsoo suoraan kohti Teams-haastattelussa ja täräyttää sanat, joita harva poliitikko rohkenee:
– Muistan, kuinka sitä kammoksuttiin, kun sanoin, että minua kiinnostaa valta. Olin tuolloin puolueen puheenjohtaja. Miksi valta ei saisi kiinnostaa? Eikö politiikassa olla juuri siksi, että siellä voidaan käyttää valtaa?
Siimes toimi vasemmistoliiton puheenjohtajana 1998 – 2006. Työeläkevakuuttajat TELAn toimitusjohtaja hän on ollut vuodesta 2011 lähtien. Siimes on verkostoitunut ja ottaa kantaa politiikkaan ja ajan ilmiöihin viestipalvelu X:ssä.
Yhteiskunta kiinnostaa häntä omien sanojensa mukaan ”ihan älyttömästi”.
Halu olla vallassa ja käyttää sitä on asia, mitä politiikassa usein peitellään. Siimeksen mielestä aivan suotta.
– Jos puolue on tehnyt valinnan, että menee hallitukseen, jossa on mukana sen ”inhokkipuolue”, se voi olla hyvä rehdisti kertoa. Siis että haluamme syystä X olla hallituksessa ja käyttää valtaa. Ja että se onnistuu tässä koalitiossa.
Siimes korostaa olevansa myös ”instituutiofriikki”. Hallituskoalitiossa mukana olo edellyttää puolueilta sitoutumista olemassa oleviin pelisääntöihin. Eikä niistä voi puhua miten sattuu.
Hän palaa valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) taannoiseen budjettiesitykseen ja sitä arvostelleen RKP:n varapuheenjohtajan sanavalintoihin.
– Pidin erikoisena Sandra Berqvistin kommenttia X:ssä, että valtiovarainministerin pohjaesitys oli epädemokraattinen. Ethän sä voi niin sanoa! Voit sanoa, että se on täysin surkea tai että hyväksyt siitä viisi prosenttia, mutta et näin.
Oli sisältö sitten ”umpiperussuomalaista” tai ei, pohjaesitys tehdään pelisääntöjen mukaan valtiovarainministerin johdolla. Se voi mennä – ja menikin tässä tapauksessa uusiksi hallituksen pöydällä. Mutta Purralla oli valtuudet tehdä se.
Siimes nostaa takavuosilta esimerkin, miten toisena valtiovarainministerinä seurasi, kuinka vastaavaa esitystä tehtiin Sauli Niinistön johdolla. Ja miten Niinistö valtiovarainministerinä neuvotteli siitä eri ministeriöiden kanssa.
– Meillä on sellaista typerää näytelmää. Sehän on ihan älytöntä tämä show, mitä (Petteri) Orponkin hallituksesta on ulospäin nähty, Siimes puuskahtaa.
– Ja minua tämä näytelmällisyys ärsyttää, kun ollaan kuitenkin samassa hallituksessa. Eikä se ole RKP:n kaltaiselta sivistyspuolueelta kunnioittavaa.
Siimes on jättänyt jo aika päiviä vasemmistoliiton taakseen, mutta seuraa ja kommentoi asioita niin tiiviisti, että seuraava kysymys on paikallaan.
Onko paluu politiikkaan täysin poissuljettu vaihtoehto?
– En osaa tähän suoraan vastata. Maailmahan on sellainen, että ”never say never”, mutta en ole tätä kyllä ajatellut.
Kun otat X:ssä kantaa asioihin, minkälaisen maailman puolesta pyrit vaikuttamaan?
– En oikein osaa tuohonkaan vastata. Joku muu voi ehkä yrittää tätä analysoida. Ei minulla ole X:ssä mitään roolia tai strategiaa.
Siimes sanoo, ettei osaa vastata siihenkään, mikä poliittinen puolue on hänelle tällä hetkellä läheisin. Jätettyään vasemmistoliiton Siimes on ollut tukemassa Risto E.J. Penttilää eurovaaleissa ja Sauli Niinistöä toiselle kaudelle presidentiksi.
– Silloinkin, kun toimin vasemmistoliitossa, olen ajatellut asioista ehkä läntisemmin ja liberaalimmin. Ja sittemmin olen nähnyt tietyissä yksilöissä – joista osa on ollut kokoomuslaisia – tässä Eurooppa-poliittisessa ajattelussa eri aikoina sellaista, mitä olen pitänyt tärkeänä.
Jos politiikkaan paluu ei ole ajankohtaista, myöskään politiikan ilmapiiri ei tunnu houkuttelevalta, kun Siimekseltä asiasta kysyy.
– Se on surullisen repivää. Ei pidä idealisoida menneitä aikoja, mutta minusta on ollut nähtävissä jo pidempään muutos, että poliitikot ystävystyvät vähemmän yli puoluerajojen. Ja se on tosi huono ilmiö.
Siimes kertoo tuntevansa paljon sekä pidempiaikaisia että uudempia kansanedustajia. Keskusteluista välittyy, että eduskunnasta on tullut jossain määrin vähemmän mukava työyhteisö.
Mistä tämä johtuu?
Siimes näkee kolme syytä. Ensinnäkin asiaan on vaikuttanut Eduskuntatalon taannoinen remontti, joka ajoi kansanedustajat joksikin aikaa Sibelius-Akatemian pienempiin ja sokkeloisempiin väistötiloihin.
Toiseksi hän mainitsee perussuomalaisten nousun, mitä perinteisten puolueiden on ollut vaikea hyväksyä. Vaikka perussuomalaiset on jo toista kertaa hallituksessa, Siimeksen mielestä jytkyn synnyttämää ”traumaa” ei ole kunnolla käsitelty.
– Demokratiaan kuuluu kuitenkin se, että hyväksyt voimasuhteet, jotka kansa on vaaleissa päättänyt. Ja vaikka kuinka olisit eri mieltä, kunnioitat kaikkia niitä, jotka on eduskuntaan valittu.
Kolmanneksi Siimes nostaa esiin median murroksen. Kaikkialle tunkevan sosiaalisen median, jossa käydään nopeatahtista nokittelua.
– Tämä tuntuu demokratian kannalta surulliselta. Ja näen, miten se väsyttää näitä ihmisiä, jotka ovat mukana politiikassa.
Siimeksen mielestä poliittinen ilmapiiri on tätä nykyä ”hyvin meluisaa”. Vaarassa ovat yhteiset pelisäännöt, instituutiot ja politiikanteon pitkäjänteisuus.
– Meluisa saa olla ja keskustella pitää, mutta niiden, jotka käyttävät valtaa toisten puolesta – ei pitäisi koko ajan metelöidä.
Siimes muistuttaa, että monet yhteiskunnalliset asiat tarvitsevat politiikassa yli vaalikauden mittaisia sitoumuksia. Itse hän mainitsee tekevänsä töitä työeläkkeiden parissa, joissa aikajänne erilaisille sitoumuksille ja vastuille voi olla 80 vuotta.
– Jos vastakkainasettelu voimistuu ja leviää kaikille elämänalueille, joita politiikka säätelee, se tuottaa huonoa lainsäädäntöä.
Siimes sanoo olevansa huolissaan myös kansakunnan resilienssistä. Kyvystä selviytyä yhdessä kriisistä tai vakavasta vastoinkäymisestä.
Kestäisimmekö toisiamme väestönsuojassa?
Hän nostaa arkipäivän esimerkin kerrostalossa sijaitsevasta väestönsuojasta. Ei ole pois suljettua, että joutuisimme viettämään tällaisessa aikaa useita tunteja – epämukavilla tuoleilla istuen, tiiviisti muiden ihmisten kanssa.
–Miten kestäisimme tällaista epävarmuutta? Kuinka kykenisimme viettämään siellä aikaa ihmisten kanssa, jotka saattavat olla omasta mielestämme hyvinkin ärsyttäviä tyyppejä tai ajattelevat asioista ihan eri tavoin?
Suvi-Anne Siimes nousi vasemmistoliiton puheenjohtajaksi 1998. Ministerikokemusta hänellä on molemmista Paavo Lipposen hallituksista.
Vuonna 2006 Siimes jätti puolueen puheenjohtajuuden kesken kauden. Samalla hän ilmoitti, ettei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa 2007 ja erosi vasemmistoliitosta.
Ratkaisun taustalla vaikuttivat erimielisyydet puolueen entisten taistolaisten, kuten Jaakko Laakson kanssa. Siimes ilmoitti suoraan, ettei suostu olemaan samalla ehdokaslistalla Laakson kanssa.
Politiikan julkisivu -kirjassaan vuonna 2007 Siimes kuvasi vasemmistoliiton olevan kuin ”vanha Moskvitsh-auto, jonka päälle on pantu uudet pellit ja näin saatu pintaan ripaus länsieurooppalaista eleganssia. Pellin alta paljastuvat vanha kone ja hallintalaitteisto.”
Mitä sille autolle kuuluu nyt?
– Ne ovat ajaneet hyvin sitä autoa, ja ovat liikkeessä vaihtaneet ne (vanhat) osat. Vasemmistoliitto on tänä päivänä valovuosien päässä siitä ajasta ja niistä ristiriidoista, joiden keskellä minä olin puheenjohtajana.
Siimeksen mielestä oli tärkeää, että Li Anderssonin puheenjohtajakaudella maan hallitus teki yksimielisesti päätökset uusien hävittäjien hankinnasta. Ja että vasemmistoliitto oli puolueena sen takana, että Suomi pystyi liittymään Natoon.
Suvi-Anne Siimes kertoo, ettei ole ollut sittemmin tekemisissä Jaakko Laakson kanssa.
– Jos olen sattunut näkemään kaupungilla, olen tervehtinyt. Joskus olen huomannut, että hän ei ole ollut näkevinään, niin en ole mennyt tervehtimään.
Mistä saakka olet kannattanut Suomen liittymistä Natoon?
Siimes sanoo, ettei pysty antamaan tarkkaa vuosilukua. Kanta on kypsynyt vähitellen. Hän ei ole kuitenkaan niitä, jotka nyt kertovat olleensa Naton kannalla jo 1990-luvulta saakka. Verkkouutisten haastattelussa 2017 hän kommentoi Nato-kysymystä sanomalla, että ”arvostan ja ymmärrän hyvin, miksi Baltian maat haluavat olla Natossa”.
– Kun olin vielä politiikassa, Nato-kannanmuodostukseni ei lähtenyt kuitenkaan siitä ajatuksesta, että Yhdysvallat on hirveä eikä maan kanssa voi liittoutua.
Yhdysvallat on nyt Suomen sotilaallinen liittolainen. Se, miten presidentti Donald Trumpin hallinto on onnistunut murentamaan maan demokratiaa ja instituutioita, on ollut Siimeksen sanoin ”häkellyttävää” ja ”hetkittäin tosi järkyttävää” seurata.
– On ollut myös järkyttävää katsoa, miten yksi hallinto on pystynyt vahingoittamaan niin paljon oman maansa kansainvälispoliittista asemaa.
Politiikassa puhutaan usein heppoisin perustein ”takinkäännöistä”. Kun Siimes taustoitti eronsa syitä ja riitoja ex-taistolaisten kanssa Kansan Uutisille 2006, hän korosti kansanedustajan työn edellyttävän sitä, että ”yrittää oikeasti päivittää maailmankuvaansa koko ajan”. Eikä reseptejä voi ottaa marxismi-leninismin käsikirjasta.
Mikä on isoin asia, jossa olet itse muuttanut näkemystäsi?
– Se liittyy kysymykseen sotilaallisen voimankäytön oikeutuksesta.
Siimes kuvaa, miten nuorena hänen kaikki ystävänsä olivat ”sivareita”:
– Paitsi luokkakaverini Kim Jäämeri, josta tulikin sitten myöhemmin ilmavoimien komentaja. Muita hänen kaltaisiaan en tuntenut.
Jugoslavian hajoamissodat 1990-luvulla saivat Siimekseen pohtimaan, ”ettei mitä tahansa voi hyväksyä”. Miten verisellä tavalla tämä kaikki iski ihmisten arkeen. Hän kertoo miettineensä noihin aikoihin lännen epäonnistumista.
– Ja kun minusta tuli ministeri, aloin perehtyä Puolustusvoimien toimintaan. Ja kaikki se, lähtien Jugoslavian hajoamissodista, tuli uudelleen vastaan. Tämä on saanut minut ymmärtämään, miten organisoidun väkivallan käyttö voi olla joskus parempi vaihtoehto, vaikka sota miten hirveää onkin.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siellä yhä jatkuva sota ovat vahvistaneet näitä mietteitä.
– Olen saattanut muuttaa joitain ajatuksiani siitä, minkälainen on hyvä sosiaaliturva tai muuta tämänkaltaista. Ne ovat kuitenkin pieniä yksityiskohtia. Isoin asia, joka on kääntynyt päässäni, liittyy sotilaalliseen voimankäyttöön. Ja luulen, että moni muukin on joutunut miettimään näitä asioita uudestaan.
Poimintoja videosisällöistämme