Ruotsia, Yhdysvaltoja, Britanniaa, Saksaa ja Italiaa vaivaa sama polttava kysymys, kuinka järjestää vanhusten hoito, mutta vastaukset ovat erilaisia.
– Suomen malli vanhustenhoidosta on köyhä ja karsittu versio Pohjoismaiden versiosta.
Teppo Kröger. Kuva: Petteri Kivimäki
Näin sanoo yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger Jyväskylän yliopistosta. Vanhustenhoito on hänen erikoisalaansa: hän on tutkinut sitä, miten hoito on järjestetty muun muassa Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa ja Italiassa.
Vanhustenhoito on ollut Suomessa tapetilla jo pitkään. Heinäkuun lopulla Varman toimitusjohtaja Risto Murto väläytti, että jatkossa aikuiset lapset velvoitettaisiin hoitamaan omat vanhempansa.
Väestö ikääntyy, eikä tilanne ole helppo tai yksinkertainen. Hoidon järjestämiseen ei ole valmiita ratkaisuja.
Suomessa vanhustenhoidon rahoitus on selvästi muita Pohjoismaita alempana, sanoo Kröger. Palvelut eivät riitä tarpeeseen samassa määrin kuin muissa Pohjoismaissa.
– Monet asiat meidän palvelujärjestelmässämme ovat parikymmentä vuotta toisten Pohjoismaiden toimintamalleista jäljessä.
”
Suomen malli vanhustenhoidosta on köyhä ja karsittu versio Pohjoismaiden versiosta.
Kahvittelua ruotsalaisessa vanhainkodissa Linköpingissä toukokuussa 2015. Kuva: Jeppe Gustafsson / Shutterstock / All Over Press
Esimerkiksi Ruotsissa Krögerin mukaan korostetaan palveluiden käyttäjän itsemääräämistä ja valinnan mahdollisuuksia. Siellä hoivakodeissa ei edes puhuta asiakkaista tai potilaista vaan asukkaista.
– Ihmiset pystyvät itse valitsemaan, missä vaiheessa he siirtyvät kotihoidosta hoivakotiin. Meillä sitä ei paljon ihmiseltä itseltään kysytä.
Muissa Pohjoismaissa palvelut ovat myös paremmin saatavilla. Vastaavia jonoja kuin Suomessa ei muissa Pohjoismaissa Krögerin tietojen mukaan juurikaan ole. Myös kotihoito pystyy niissä vastaamaan ihmisten tarpeisiin paremmin kuin Suomessa.
Suomessa kotihoito tekee nykyisin hyvin lyhyitä vierailuita, joilla pystytään katsomaan vain ihan päällimmäiset asiat, Kröger sanoo. Sen, että ihminen on hengissä, ehkä syönyt jotain, ottanut lääkkeensä ja käynyt pesulla, mutta ei oikein muita tarpeita.
IS kävi Krögerin avulla läpi, miten muualla vanhuksia hoidetaan.
1. Ruotsi
Ruotsalaisessa vanhainkodissa seurattiin talviolympialaisia helmikuussa 2014. Kuva: Jeppe Gustafsson / TT / Shutterstock / All Over Press
Ruotsin perusmalli on sama kuin Suomessa, ja virallisesti julkinen sektori vastaa ihmisistä. Käytännössä perheillä on kuitenkin erittäin merkittävä rooli. Tosin niin on Suomessakin.
– Julkisessa keskustelussa on ihan virheellinen lähtökohta se oletus, että meillä perheet eivät osallistuisi vanhusten hoitoon. Päinvastoin suurin osa hoidosta tulee perheiltä, ja julkinen sektori käytännössä täydentää sitä, mitä perheet tekevät, Kröger huomauttaa.
Ruotsissa kuten Suomessakin vanhustenhoito perustuu kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoitoon. Palveluiden järjestäminen on Ruotsissa kunnilla, ei aluetasolla niin kuin sairaanhoito.
Palveluita on myös ulkoistettu. Suomi ja Ruotsi ovat kaksi Pohjoismaata, joissa palveluita on erityisesti annettu yksityisten palveluntarjoajien toteutettavaksi. Kröger kutsuu niitä markkinoistamismaiksi.
Ruotsin vanhustenhoidon Suomea parempi taso johtuu korkeammasta rahoituksesta, mikä kohentaa palveluiden saatavuutta. Vaikutusta on myös erilaisilla ajattelutavoilla ja toimintakäytännöillä.
Suomessa palvelujärjestelmä on ammattilais- ja järjestelmäkeskeisempi kuin Ruotsissa, jossa vanhoilla ihmisillä ja heidän omaisillaan on enemmän sananvaltaa ja vaikutusvaltaa asioihinsa.
2. Yhdysvallat
Liikuntahetki vanhainkodissa San Antoniossa. Kuva: Bob Owen / San Antonio Express-News / Zuma / MVPhotos
Vanhustenhoidon järjestämisen tavat ovat Yhdysvalloissa osavaltiokohtaisia. Yleisesti ottaen julkisen puolen vastuu on rajallinen. Hoivan järjestäminen tai ostaminen jää vanhusten ja heidän perheidensä vastuulle.
Yksityisillä palveluntarjoajilla on isot markkinat. Palvelut ostetaan niiltä ja hoivaketjuilta. Liittovaltiotasolla on omia ohjelmia, joista suurimmat ovat Medicare-sosiaalivakuutus- ja Medicaid-sairausvakuutusohjelma.
Medicaid rahoittaa pitkäaikaishoitoa ja ympärivuorokautisia hoivapalveluita kaikkein pienituloisimmille ihmisille.
– Yksityisissä palveluketjuissa laatu ei ole välttämättä kovin häävi. Siellä on paljon skandaaleita, mutta kuitenkin palveluja on pienituloisille saatavilla.
Keskituloiset ovat ongelmallisimpia, koska he eivät ole julkisesti rahoitettujen palveluiden piirissä. Heidän pitäisi maksaa palvelunsa itse, mutta toisaalta tulotaso ei välttämättä riitä varsinkaan ympärivuorokautisen hoivaan. Varakkailla ei ole tätä ongelmaa.
Monet keski-ikäiset naiset jäävät pois töistä hoitamaan omia tai appivanhempiaan. Hoitamista ja palveluiden ostamista tuetaan verohelpotuksilla.
3. Britannia
Pariskunta englantilaisessa hoitokodissa. Kuva: Jeff Gilbert / Alamy / MVPhotos
Britanniassa vanhusten palvelut ovat usein yksityisiä ja ihmiset maksavat ne itse. Jos saa julkiselta puolelta hoitoa, pitää siihenkin käyttää ensin oma omaisuutensa, ennen kuin maksamiseen saa tukea.
– Sitä on kutsuttu ”pakolliseksi köyhtymismalliksi”. Asunto menee myyntiin aika nopeassa tahdissa. Julkinen valta ottaa kustannuksen hoidettavakseen sitten, kun omat rahat on käytetty.
Palveluita on tarjolla niukasti. Britanniassa sanotaan olevan hoivaköyhyyttä, eli vanhuksilla olisi tarpeita palveluille, mutta ne jäävät täyttämättä. Toki jos rahaa on, palveluitakin usein löytyy.
Kaikilla ei ole varaa palvelumaksuihin ja monet yrittävät välttää asuntonsa myymistä mahdollisimman pitkään. Lapsille ei jää perintöä, jos koko omaisuus kuluu hoitomaksuihin, joten monet haluavat sinnitellä ilman palveluita.
Omaishoito on yleistä. Varsinkin keski-ikäiset naiset vähentävät työssäkäyntiä, ja kun omaisen tarpeet lisääntyvät, lopettavat sen kokonaan. Britanniassa jää satoja ihmisiä päivässä pois töistä hoitaakseen omaistaan.
Omaisten siirtymistä osa-aikaiseen ja joustavampaan työhön on helpotettu. Se mahdollistaa työssäkäynnin ja omaishoitamisen yhdistämisen tiettyyn rajaan asti. Kun omaisen tilanne heikkenee, käy vaikeaksi enää käydä töissä.
– Brittikollegat pitävät Britannian tilannetta todella huolestuttavana ja ongelmallisena tällä hetkellä. He sanovat, että älkää missään tapauksessa ottako mallia meistä, kuinka nämä asiat hoidetaan.
Ongelmat näkyvät palveluihin pääsyssä ja niiden tasa-arvoisuudessa. Pienituloisten on vaikea päästä tarvitsemiinsa palveluihin, koska he eivät pysty maksamaan niitä.
Skotlannissa ja Walesissa on hieman parempi tilanne kuin Englannissa. Skotlanti on pyrkinyt lisäämään ihmisten mahdollisuuksia valita ja vaikuttaa omiin palveluihinsa. Palveluiden käyttäjille annetaan tietty rahasumma, jonka he voivat käyttää haluamallaan tavalla. Vaikka tutkijat pitävät Skotlannin mallia edistyksellisenä, ongelmana on sielläkin ollut riittämätön rahoitus.
4. Saksa
Ulkoilua vanhainkodin pihalla Potsdamissa. Kuva: Fabian Sommer / DPA Picture Alliance / MVPhotos
Saksassa vanhuksille on käytössä hoivavakuutusmalli, joka on osa sairausvakuutusta. Kriteerit, joiden perusteella palveluita saa ja paljonko niistä rahoitetaan, ovat hyvin tarkat. Omavastuuosuutta jää ihmisten itsensä maksettavaksi.
Kaikilla vanhuksilla on pääsy palveluihin. Vanhukset ja heidän perheensä voivat valita, hakevatko he korvauksia palveluiden käyttöön vai omaishoidon tukeen. Suurin osa perheistä valitsee omaishoidon tuen.
Malli on ollut käytössä Saksassa 30 vuotta. Aiempi malli oli samantapainen köyhäinapumalli kuin Britanniassa, jossa ihmiset, jotka eivät pysty maksamaan palveluita, saivat niitä sosiaaliapuna. Nykyisessä mallissa on koko väestö mukana ja palveluiden tarjonta on noussut merkittävästi.
– Toisaalta Saksan mallia on kritisoitu siitä, että maksetaanko omaisille tyhjästä. Jos hyvin suuri osa perheistä valitsee omaishoidon palkkion, onko se vähän hukkaan heitettyä rahaa. Se ei tavallaan lisää vanhan ihmisen saamaa apua, että perheille siitä jotain maksetaankin.
Saksassa palvelumaksuista jää suhteellisen paljon itse maksettavaksi, mikä on vaikeaa varsinkin pienituloisille. Saksan mallia ei kuitenkaan pidetä kansainvälisesti huonona, mistä kertoo se, että sekä Japani että Korea ovat ottaneet käyttöön vastaavantyyppisen mallin.
Eritoten Japanissa mallin käyttöönotto oli iso mullistus, koska ennen se oli täysin omaishoitomaa. Ajateltiin, että perheen, eli käytännössä perheen naisten tehtävä oli palkatta ja tuetta hoitaa vanhat perheenjäsenet.
– Kun väestö ikääntyi Japanissa vauhdilla ja samalla naiset lähtivät aiempaa enemmän työmarkkinoille, vanha malli ei yksinkertaisesti enää toiminut. Oli pakko keksiä uusi.
5. Italia
Yksityisessä vanhainkodissa pelattiin bingoa Milanossa 2014. Kuva: Alamy / All Over Press
Siinä missä Japani on maailman ikääntynein yhteiskunta, Euroopan ikääntynein on Italia.
Italia on perinteisesti maa, jossa perhe hoitaa omat vanhuksensa. Näin on yhä etenkin Etelä-Italiassa, jossa palveluita on hyvin vähän tarjolla ja ihmiset joutuvat itse järjestämään hoidon. Omaishoito on erittäin yleistä.
Italiassa vanhusten hoitoa on autettu hoivaedun kaltaisella rahamuotoisella etuudella, jonka melkein kaikki ikääntyneet saavat. Se on perheillä vapaasti käytettävissä palveluiden hankkimiseen tai omaisten kustannusten, kuten ansionmenetyksen korvaamiseen.
Etuutta käytetään monissa perheissä maahanmuuttajan palkkaamiseen.
– On hyvin keskeinen osa nykyistä italialaista hoivamallia, että erittäin monessa perheessä asuu maahanmuuttajanainen, joka käytännössä on 24/7 saatavilla perheessä myös asuvan ikääntyneen ihmisen auttamiseen.
Naisia tulee Etelä-Aasiasta ja jonkin verran myös Itä-Euroopasta. Vaikka heitä työskentelee monessa muussakin Euroopan maassa, Italia on ääriesimerkki, koska siellä kyse on sadoista tuhansista ihmisistä.
– Monet ovat puhuneetkin, että Italia ei enää ole varsinaisesti perhehoiva- tai omaishoivamaa, vaan se on maahanmuuttaja joka asuu perheessä -maa.
Perheille maksettava raha vuonna 2025 on 542 euroa kuussa, joten ei se riitä kokonaan järjestelyyn, vaan perheiltä tarvitaan muutakin panostusta.
Vaikka omaishoito tai maahanmuuttajan palkkaaminen on pääasiallinen tapa hoitaa, Pohjois-Italiassa on myös vanhainkoteja. Etelä-Italiassa ne ovat hyvin harvinaisia, lukuun ottamatta mahdollisesti järjestöjen tai kirkon vaihtoehtoja.
Ikääntyneen hoidon järjestämistä varten maksettava rahaetu on ollut Italiassa käytössä jo vuodesta 1980. Kun Saksa tai Japani ovat merkittävästi muuttaneet ja kehittäneet omia mallejaan, Italia ei ole tehnyt mitään pitkään aikaan. Tutkijat puhuvatkin siitä esimerkkinä hoivapolitiikan pysähtyneisyydestä.