Urheilutrilleri HIM sai ensi-iltansa USA:ssa viime viikonloppuna. Elokuva keräsi pääsääntöisesti kehnoja arvioita ja lipunmyyntikin jäi aika vaatimattomasti reiluun 13 miljoonaan dollariin.

HIM-elokuvaa tähdittävä Marlon Wayans julkaisi HIM:istä viikonloppuna Instagramissa päivityksen, jossa hän puolusti elokuvaansa, vaikka kriitikot eivät siitä syttyneetkään.

”Ihan vain selvennykseksi… Kunnioitan kriitikoita,” Wayans aloitti viestinsä.

”Heidän työnsä on arvostella. Kunnioitan heidän työtään. Se muokkaa alaamme. Mutta mielipide ei aina tarkoita, että se olisi kaikkien mielipide. Jotkut elokuvat ovat aikaansa edellä. Innovaatioita ei aina oteta avosylin vastaan, ja taide on tulkinnanvaraista ja subjektiivista.”

Samassa yhteydessä Norbitista, White Chicksistä, Scary Moviesta, Ladykillersistä, Dungeons & Dragonsista ja Unelmien sielunmessusta tunnettu Wayans muistutti, että kaikki hänen aikaisemmatkaan elokuvansa eivät ole ilmestyessään saaneet kehuja osakseen, mutta arvostus on kasvanut vuosien saatossa.

”Minulla on ollut ura, jossa olen tehnyt klassikkoelokuvia, joita ei aluksi arvostettu kriittisesti, mutta jotka myöhemmin nousivat KLASSIKOIKSI. Joten älä ota kenenkään mielipidettä lopullisena – mene katsomaan itse. Rakkautta kaikille. HIM nyt elokuvateattereissa.”

Justin Tippingin ohjaaman ja Jordan ”Get Out” Peelen tuottama HIM kertoo lupaavasta nuoresta amerikkalaisen jalkapallon pelaajasta, joka kutsutaan treenaamaan dynastiajoukkueen ikääntyvän ykköspelinrakentajan harjoituskeskukseen.

Kaikki ei kuitenkaan mene odotusten mukaisesti…

Marlon Wayansin lisäksi elokuvaa tähdittävät Tyriq Withers, Julia Fox, Tim Heidecker, Jim Jefferies, Guapdad 4000 ja Tierra Whac.

Suomeen HIM saapuu maahantuojana toimivan Finnkinon mukaan vasta 14. marraskuuta.