Yrityssaneerauksen alkaessa yhtiöllä velkoja oli noin 1,4 miljoonaa euroa.

Avaa kuvien katselu
Kyyhkylä Oy omistaa kuntoutuskeskuksen Mikkelin eteläpuolella. Arkistokuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle
Mikkeliläisen Kyyhkylä oy:n yrityssaneerausmenettely on keskeytetty. Pohjois-Savon käräjäoikeus on tänään keskeyttänyt Kyyhkylän yrityssaneerausohjelman ja asettanut yhtiön konkurssiin.
Kyyhkylä oy:llä on Mikkelissä kuntoutuskeskus, jossa toteutetaan muun muassa mielenterveys- ja päihdekuntoutusta ja ikääntyneiden palveluasumista.
Käräjäoikeuden perusteiden mukaan yhtiö ei ollut saneerausohjelmaehdotuksen jättämisen määräpäivään mennessä onnistunut hankkimaan tarvittavaa uutta, ulkopuolista lisärahoitusta.
Yhtiön saneerausvelkojista Mikkelin kaupunki ja Verohallinto olivat vastustaneet kesäkuun lopulla saneerausohjelman vahvistamista. Kumpikin velkojista kertoi vastustavansa ohjelmaa siksi, että yhtiö oli saneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen velkaantunut lisää kyseisille velkojille.
Saneerausohjelman keskeyttämisen perusteiden mukaan yhtiön kuukausittainen kassavirta oli ollut saneerausmenettelyn ajan negatiivinen.
Kuluja ei saatu tasapainoon
Kyyhkylä oy:n toimitusjohtaja Leila Repo kertoo tiedotteessa, että päätös konkurssiin hakeutumisesta ei ollut helppo, mutta se on tehty huolellisen harkinnan ja asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.
Revon mukaan kuntoutus- ja hoivapuolen raskasta kulurakennetta, erityisesti vuokran osalta ei saatu tasapainoon. Kyyhkylä oy:ssä työskenteli 45 työntekijää.
Mikkelin kaupunki haki yhtiötä konkurssiin viime vuoden lopulla. Yrityssaneeraukseen yhtiö pääsi tammikuussa.
Yrityssaneerauksen selvittäjä, asianajaja Jarmo Makkonen haki saneerausmenettelyn keskeyttämistä elokuussa velkojien tuella.
Yrityssaneerauksen alkaessa velkoja oli noin 1,4 miljoonaa euroa. Velkoja on sittemmin kertynyt yli 600 000 euroa lisää.
Kyyhkylä Oy:n suurimmat velkojat
Saneerausmenettelyn alussa tammikuussa 2025 (määrät on pyöristetty tuhansiin)
- Mikkelin kaupunki 573 000 euroa
- Wellbeing 365 Oy 236 000 euroa
- Verohallinto 200 000 euroa
- Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 200 000 euroa
- Capitalbox AB, Suomen sivuliike 42 000 euroa
- Kaikki velat yhteensä noin 1,48 miljoonaa euroa
Saneerausmenettelyn ulkopuoliset velkojat 13.8.2025
- Mikkelin kaupunki noin 230 000 euroa
- Verohallinto noin 125 000 euroa
- Kyyhkylän Kartano Oy noin 65 000 euroa
- Kaikki velat yhteensä noin 620 000 euroa.
Listaukseen nostettu muutamia suurempia velkojia. Yhteenlasketuissa velkasummissa on mukana kaikki pienemmätkin velkojat.
Makkosen oikeudelle toimittaman hakemuksen mukaan hän ei näe saneerausohjelman toteuttamiselle edellytyksiä, eikä ohjelma poistaisi Kyyhkylä oy:n maksukyvyttömyyttä edes lyhytaikaisesti.
Repo kertoo tiedotteessa, että konkurssiin asettaminen ei koske Kyyhkylän Kartano oy:tä ja sen hotelli,- kokous- ja ravintolaliiketoimintoja. Nämä toiminnot jatkuvat Revon mukaan normaalisti.