Käräjäoikeuden tuomion mukaan tuomittu oli uhrinsa kanssa suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä useita kertoja. Tuomittu oli majoittanut karkumatkalla olleen nuoren kotiinsa.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden rakennus Kuopiossa.

Avaa kuvien katselu

Pohjois-Savon käräjäoikeus on määrännyt oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi. Kuvituskuva. Kuva: Keijo Salokangas / Yle

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1994 syntyneen naisen törkeästä lapsenraiskauksesta viiden vuoden vankeusrangaistukseen.

Tuomittu oli ollut useita kertoja suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan nuoren kanssa helmikuussa 2024. Heidän ikäeronsa on 16 vuotta.

Käräjäoikeus käsitteli asian suljetuin ovin ja määräsi oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi 60 vuoden ajaksi. Oikeus antoi tuomiosta tiistaina julkisen selosteen.

Tuomion mukaan rikoksen kohteena on ollut lapsi, jolle rikos on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa. Käräjäoikeus otti tuomiossa huomioon uhrin ikä ja kehitystaso, käyttäytymiseen liittyvät haasteet sekä tekijää kohtaan tuntema erityinen luottamus tai muuten tekijästä riippuvainen asema.

Oikeuden mukaan rikos on kokonaisuutena arvioituna törkeä, kun otetaan huomioon yhdyntöjen määrä ja että tuomittu oli majoittanut karkumatkalla olleen nuoren kotiinsa.

Käräjäoikeus määräsi maksamaan uhrilleen korvaukseksi kärsimyksestä 10 000 euroa.

Tuomittua naista syytettiin myös törkeästä ihmiskaupasta, mutta syyte hylättiin, koska näytön perusteella hän ei ollut ottanut uhriaan määräysvaltaansa ihmiskaupparikoksen tarkoittamalla tavalla.

Naista syytettiin myös huumausainerikoksesta, mutta tuomion mukaan marihuanan THC-pitoisuus oli jäänyt selvittämättä, minkä takia asia ratkaistiin syytetyn eduksi.

Yle ei julkaise tuomitun nimeä uhrin henkilöllisyyden suojelemiseksi. Tuomio ei ole lainvoimainen.