Jukka Haapalainen myönsi olevansa hämmästynyt sunnuntain šokkipudotuksesta.


Jukka Haapalainen muistuttaa, että katsojat ratkaisevat, kuka jatkaa kilpailussa. Matti Matikainen
TTK:ssa nähtiin sunnuntaina yllättävä pudotus kun Mira Luoti ja Anssi Heikkilä jättivät kilpailun. Tähtipari oli vielä tuomariäänten aikaan jaetulla kolmannella sijalla, mutta yleisöäänet koituivat heidän kohtalokseen.
Pudotus hämmästytti jopa juontaja Vappu Pimiää sekä raivostutti yleisöä.
Ohjelman tuomaristoon kuuluva Jukka Haapalainen oli myös ihmeissään pudotuksesta.
– Kyllähän se tietenkin on aina tosi jännittävää, että yleisön äänet vaikuttaa noin paljon, hän toteaa ja jatkaa:
– On selkeästi ollut pakko olla niin, että yleisö ei ole sitten lämmennyt heitä äänestämään. Vaikka siellä selkeää taitoa kuitenkin oli, niin yleisö äänestää muita asioita kuin taitoa.
Katsojien raivostuneisiin reaktioihin Haapalaisella on yksi vastaus: äänestäkää.
– Sanomme ehkä samat sanat aina siihen asiaan, jos te haluatte, että joku (pari) pysyy siellä, niin äänestäkää sitä, hän lausuu.
Hän muistuttaa, ettei kilpailijoiden putoaminen ole formaatin syy, vaan pisteiden jakautumisen.
– Siinä ei ole mitään seliteltävää, että pisteet on ne mitkä on ja mielipiteet on ne mitkä on. Se mitä tapahtuu katsojaäänestyksessä, on ihan katsojien takana oleva asia.
Haapalaisen mielestä ohjelman formaatti on vedenpitävä, eikä kenenkään kannattaisi menettää hermojaan sen takia, kuka sieltä tippuu. Ohjelman saamat vihakommentit ovat lähinnä naurattaneet häntä.
– Ne ovat mun mielestä lähinnä naurettavia kommentteja, sellaisia: ”Nyt meni kyllä ohjelmasta maku”, Haapalainen naureskelee.
Yhtä asiaa hän ei kuitenkaan vihakommenteissa siedä ja se on tanssijoiden kritisoiminen henkilökohtaisten asioiden perusteella.
– Ulkomuotoa, luonnetta ja persoonaa käsittelevissä asioissa, menee kyllä mun toleranssin raja, hän linjaa.
Mira Luoti ja Anssi Heikkilä putosivat kilpailusta lopulta yleisöäänten vuoksi. Atte Kajova
Haapalaiselta nähtiin samaisessa lähetyksessä virhe, joka sai sekä yleisön että hänet itsensä huvittuneeksi. Tuomari vilautti pistekylttiään jo ennen kuin juontaja Vappu Pimiä oli ehtinyt sanoa Haapalaisen nimeä.
– Olen vielä vähän niin uusi, että olen vähän hermoillani siinä (tilanteessa), hän avasi tuota hetkiä.
Hän kuvailee tuota hetkeä pieneksi häiriöksi rutiinissa, joka normaalisti sujuu jouhevasti. Tilanteessa oli tullut pieni viive kilpailijan nimen lausumisessa, minkä vuoksi hän oletti, että häneltä odotetaan jo numeroa.
– Vähän sama kuin istut ohjaamasi näytelmän katsomossa ja tajuat, että joku kulissi ei liikukaan niin kuin sen piti, pyörä ei lähde pyörimään tai valo tulee liian myöhään.
– Se (hetki) saattaa olla ihan puoli sekuntia, että se on erilainen kuin yleensä, niin se tuntuu aivan hirveän pitkältä ajalta, hän kuvailee tuota tilannetta.
Mira Luoti ja Anssi Heikkilä jakoivat tunnelmiaan Iltalehdelle heti putoamisen jälkeen. Atte Kajova
Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin kello 19.30 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.