Mediapersoona Katie Price julkaisi päivityksen sairaalasta.


Katie Price on joutunut sairaalaan huolestuttavan laihtumisensa takia. AOP
Mediapersoona Katie Price, 47, kertoo Snapchat-sovelluksessa joutuneensa lähtemään sairaalaan.
Daily Mail -uutissivuston mukaan Price selittää päivityksessään käyneensä sairaalassa, koska hänen painonsa on jatkanut putoamista. Hän ei tiedä huolestuttavan laihtumisensa syytä.
– Olen lähtenyt aikaisin lääkärin vastaanotolle, jotta minusta voidaan ottaa verikokeita. Koska verisuoneni ovat niin surkeat, heidän täytyi yrittää ottaa verinäytettä kolme kertaa. He pystyivät vain täyttämään kaksi putkea, joten joudun menemään takaisin kahden viikon kuluttua, Price kertoo videollaan.
Katie Price ei tiedä, miksi hänen painonsa on pudonnut huolestuttavasti. AOP
Kesäkuussa Price kertoi someseuraajilleen painavansa 49,9 kiloa, eli NHS:n mukaan hän olisi alipainoinen.
Kevään aikana Pricen fanit ovat osoittaneet huoltaan Instagramissa hänen ”todella laihasta” kehosta ja lukuisista kauneusleikkauksista. Toukokuussa Price perusteli Snapchatissa laihtumistaan sillä, että on halunnut pudottaa painoaan.
– Siitä syystä, että noin kolme tai neljä vuotta sitten mursin jalkani ja olin pyörätuolissa 10 kuukautta. Silloin minulle sanottiin, että en enää koskaan kävelisi. Ilmiselvästi pyörätuolissa kertyy painoa, mediapersoona sanoi.
– Lihoin ja vihasin sitä. Koin oloni epämukavaksi enkä omaksi itsekseni, hän lisäsi.
Pricen mukaan hän on pudottanut painoaan terveellisellä ruokavaliolla, eikä muodikkailla laihdutuslääkkeillä.
Vuosien varrella Pricelle on tehty lukuisia kauneustoimenpiteitä. Aiemmin hänelle on tehty ainakin 16 rintaoperaatiota, kolme nenäleikkausta ja kaksi kasvojenkohotusta. Pricen uskotaan käyttäneen yli 150 000 euroa kauneusleikkauksiin vuosien varrella. Hän on myös kertonut, ettei suunnitelmissa ole hidastaa tahtia.