Norjan hallitus paljastaa venäläisten koneiden loukanneen maan ilmatilaa kolmesti tämän vuoden aikana. Asiasta ei ole tiedotettu aiemmin julkisuuteen.

Norjan hallituksen tiedotteen mukaan ilmatilaloukkaukset ovat tapahtuneet kevään ja kesän aikana.

Puolustusliitto Nato tuomitsi Venäjän Virossa, Puolassa ja Romaniassa viime aikoina tekemät ilmatilaloukkaukset jyrkästi tiistaina julkaistussa lausunnossa. Siinä todettiin, että myös useissa muissa maissa on koettu vastaavaa. Tiedotteessa kerrotaan Norjan kuuluvan näihin maihin yhdessä, Latvian, Liettuan ja Suomen kanssa.

Norjassa tapahtuneita loukkauksia kuvataan lievemmiksi kuin muualla.

Norjan hallituksen mukaan venäläinen Su-24-hävittäjä lensi huhtikuun 25. päivänä Norjan ilmatilaan merellä Vuoreijan koillispuolella. Lento Norjan ilmatilassa kesti neljä minuuttia. Heinäkuun 24. päivänä venäläinen L410-kone lensi puolestaan kolmen minuutin ajan asumattoman alueen yllä Norjan ja Venäjän rajan lähellä itäisessä Finnmarkissa Pohjois-Norjassa. Viimeisenä tapauksena kerrotaan venäläisen Su-33-hävittäjän tekemästä ilmatilaloukkauksesta. Sekin sattui Vuoreijan koillispuolella. Elokuun 18. päivänä tapahtunut loukkaus kesti minuutin.

Norjan viranomaisten kerrotaan käsitelleen tapaukset ”suoraan ja selvästi Venäjän viranomaisten kanssa, jotta väärinkäsityksiltä ja eskalaatiolta vältyttäisiin”.

– Parlamenttia on informoitu asianmukaisesti. Olemme jakaneet tietoa Nato-liittolaistemme kanssa. Olemme pyytäneet venäläisiltä selitystä Norjan ilmatilan loukkauksiin, ulkoministeri Espen Barth Eide sanoo tiedotteessa.

Siinäkin tapauksessa, että kyse olisikin ollut navigaatiovirheistä, toimivat venäläiset Norjan mukaan liian pienellä virhemarginaalilla. Moskovan sanotaan olevan vastuussa siitä, että se toimii tavalla, jolla vältetään väärinymmärrykset ja virheet.

– Jos Venäjä haastaa tarkoituksella useiden maiden ilmatilaa, on tämä erittäin vakavaa, ministeri jatkaa.