Yhdysvallat|Trump on syyttänyt oikeistovaikuttaja Charlie Kirkin kuolemasta vasemmistolaisia ryhmiä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump määritteli äärivasemmistolaisen Antifa-liikkeen ”kotimaiseksi terroristiseksi organisaatioksi” maanantaina.
Trump ilmoitti ryhtyvänsä toimiin vasemmistolaisia ryhmiä vastaan pian 10. syyskuuta tapahtuneen oikeistovaikuttaja Charlie Kirkin ampumisen jälkeen. Maanantaina hän allekirjoitti asiaa koskevan presidentillisen määräyksen.
Viime torstaina Trump kuvaili Antifaa ”sairaaksi, vaaralliseksi radikaalivasemmistolaiseksi katastrofiksi” Truth Social -viestipalvelussa.
Kerromme tässä jutussa, mistä Yhdysvaltain Antifassa on kyse.
Liike, ei organisaatio
Antifa on lyhenne sanoista anti-fascist, suomeksi fasisminvastainen. Yhdysvaltain kongressin mukaan kyse ei ole poliittisesta ryhmästä tai organisaatiosta, vaan hajautetusta liikkeestä ilman selkeää rakennetta, hierarkiaa tai johtajaa.
Liikkeen juuret ovat 1920- ja 1930-lukujen Italian ja Saksan antifasistisessa toiminnassa. Yhdysvalloissa Antifa nosti päätään, kun Trump valittiin ensimmäistä kertaa presidentiksi vuonna 2016.
Esimerkiksi Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n entisen johtajan Christopher Wrayn mukaan Antifa tulisi ymmärtää fasismin ja valkoisen ylivallan vastaisena ideologiana, uutistoimisto Reuters kuvailee.
New York Timesin haastattelema tutkija Jared Holt painottaa, että Antifan ydinajatus on äärioikeiston vastustaminen suoralla toiminnalla. Professori Cynthia Miller-Idriss taas kuvailee Antifaa ajatukseksi, jolla voidaan saada ihmiset liikkeelle, NYT kirjoittaa.
Antifasistisesti ajattelevat organisoituvat usein pieniksi paikallisryhmiksi, jotka toimivat ilman selkeää hierarkiaa.
Ideologiana Antifa nauttii Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisen lisäyksen suojaamaa oikeutta sananvapauteen, Reuters huomauttaa.
Antifa toimii myös Suomessa. Suojelupoliisin tämänvuotisen uhka-arvion mukaan suomalaisen äärivasemmiston toiminta on ”pääosin väkivallatonta” ja ”keskittyy kurditoimijoiden tukemiseen sekä radikaaliin antifasismiin”.
”Äärivasemmiston joukossa on kuitenkin yksittäisiä, väkivaltaiseen toimintaan valmiita henkilöitä. Väkivalta ilmenee erityisesti yhteenotoissa äärioikeistolaisten mielenosoittajien kanssa”, supo kirjoittaa.
Antifa-tunnusta kantaneet mielenosoittajat Charlie Kirkin kuolemaan liittyvän rukoustilaisuuden lähellä 10. syyskuuta. Kuva: Brian Snyder / Reuters
Miksi Trump haluaa nitistää Antifan juuri nyt?
Trump on syyttänyt Kirkin kuolemasta vasemmistolaisia ryhmiä, vaikka Kirkin ampujan, 22-vuotiaan Tyler Robinsonin, motiivi ei toistaiseksi ole selvä.
Julkisuuteen ei ole tuotu todisteita, joiden mukaan Antifa liittyisi Kirkin kuolemaan, Reuters kirjoittaa. Yhdysvaltain viranomaiset ovat tosin sanoneet, että republikaaniperheessä kasvaneella Robinsonilla oli ”vasemmistolainen ideologia”.
BBC taas on nähnyt Reddit- ja X-viestejä, joissa yksittäiset Antifaan itseidentifioituvat ihmiset puolustivat Kirkin ampumista.
”Olemme nähneet, että antifalaisten ihmisten harjoittama väkivalta on lisääntynyt ympäri tätä maata. Ikävä kyllä, se on jäänyt varjoon perinteisessä mediassa”, Valkoisen talon tiedottajan Karoline Leavitt kommentoi maanantaina.
Trump uhkasi julistaa Antifan terroristiseksi järjestöksi jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan vuonna 2020. Uhkauksesta ei seurannut konkretiaa.
Karoline Leavitt kommentoi Antifaa Valkoisessa talossa maanantaina. Taustalla kuva surmatusta oikeistovaikuttaja Charlie Kirkistä. Kuva: Andrew Leyden / ZUMA
Syyllistyykö Antifa väkivaltaan?
Väkivaltaiseksi äitynyt äärioikeiston mielenosoitus Charlottesvillessä vuonna 2017 lisäsi Antifan toimintaa. 32-vuotias Heather Heyer kuoli Charlottesvillessä, kun äärioikeistolainen mies ajoi autollaan vastamielenosoittajia päin.
”Kun katsotaan, mitä siellä (Charlottesvillessä) tapahtuu, niin myös toisella puolella on aika pahoja tyyppejä”, Trump kommentoi Charlottesvillen tapahtumia ensimmäisellä presidenttikaudellaan vuonna 2017. Hän viittasi Antifa-mielisiin vastamielenosoittajiin.
Sittemmin Antifa on ottanut useasti yhteen oikeistolaisten ryhmien kanssa, BBC kirjoittaa. Osa Antifan aktivisteista on syyllistynyt väkivaltaan: esimerkiksi vuonna 2017 noin sata Antifan tunnuksia kantanutta ihmistä hyökkäsi oikeistolaisten mielenosoittajien kimppuun Kalifornian Berkeleyssä.
Antifan aktivistit piilottavat usein kasvonsa ja turvautuvat suoraan toimintaan. Antifa-aktivistit ovat esimerkiksi polttaneet poliisiautoja ja rikkoneet ikkunoita, Reuters kirjoittaa. He myös ”doxxaavat” internetin laita- ja äärioikeistolaisia, eli paljastavat näiden sijainnin, esimerkiksi kotiosoitteen.
Antifa-mielenosoittajia Charlottesvillen tapahtumien ensimmäisenä vuosipäivänä elokuussa 2018. Kuva: Jim Bourg / Reuters
George Floydin viiden vuoden takaista kuolemaa seuranneissa mellakoissa 48-vuotias Michael Reinoehl, joka itse julistautui Antifan aktivistiksi, ampui äärioikeistolaisen ryhmän jäsenen Portlandissa.
Yhdysvaltain oikeusministeriö poisti pian Kirkin kuoleman jälkeen sivustoltaan viimevuotisen raportin, jossa todettiin, että äärioikeistolainen ekstremismi on Yhdysvalloissa ”kaikenlaista muuta ekstremismiä” laajempaa.
BBC tutustui viiteen tutkimukseen, joista kaikissa todettiin, että oikeistolainen poliittinen väkivalta Yhdysvalloissa on vasemmistolaista väkivaltaa yleisempää. BBC kuitenkin huomauttaa, että oikeistolaisuuden ja vasemmistolaisuuden häilyvien määritelmien takia lukujen mittaaminen on haastavaa.
Cato-instituutin mukaan oikeistolaisesti ajattelevien iskuissa on kuollut 391 ihmistä vuodesta 1975. Vasemmistolaisesti ajattelevien osalta vastaava luku on 65.
Reuters huomauttaa, että Antifa ei ole kertaakaan linkittynyt terroristiseen tapaukseen Yhdysvalloissa.
Mitä päätös tarkoittaa?
Yhdysvaltain lain mukaan on mahdotonta julistaa kotimainen ryhmä terroristiseksi, NYT muistuttaa. Liittovaltion laki nimittäin vain ulkomaisten ryhmien määrittelemisen terroristisiksi. Hanke voisi kaatua myös Yhdysvaltain perustuslain ensimmäiseen lisäykseen.
FBI on aiemmin tutkinut äärioikeistolaisia ryhmiä. Vaikka kyse on käytännössä ollut kotimaista terrorismia koskevista tutkinnoista, FBI on käsitellyt ne rikollisten ryhmien tutkintoina.
Toistaiseksi on siis epäselvää, miten Trump aikoo puuttua Antifan toimintaan. Valkoisen talon mukaan viranomaiset voivat ”tutkia, keskeyttää ja purkaa” kaikenlaisen Antifaan linkittyvän laittoman toiminnan.
CNN huomauttaa, että Trump on aiemmin käyttänyt terroristi-sanaa perusteluna äkillisille ja väkivaltaisille toimille, kuten iskuille venezuelalaisia laivoja kohtaan.
Trumpin mukaan laivojen kyydissä oli Tren de Aragua -huumekartellin jäseniä. Trump julisti kartellin terroristiryhmäksi aiemmin tänä vuonna.
Demokraatit puolestaan ovat huolissaan, että Trump käyttää Antifa-päätöstä toisinajattelijoiden hiljentämiseen.