Anitra Ahtola ei hätkähtänyt, kun hänen poikansa Alex Komulainen tuli kaapista.
Voisilmäpulla ja lasi maitoa. Ne ovat ensimmäiset asiat, jotka tanssija Alex Komulainen haluaa, kun hän tulee nykyisestä kotimaastaan Yhdysvalloista käymään Suomessa.
”Tarvitsen niitä välittömästi, mutta taaskaan kumpaakaan ei ollut jääkaapissa odottamassa minua. Pitää varmaan laittaa ne raideriin ja alkaa vaatia, että kun tulen, niitä pitää löytyä”, Alex vitsailee äidilleen Anitra Ahtolalle kotisohvalla.
Neljä vuotta sitten Alex muutti pois tästä kodista yli kahdeksan tuhannen kilometrin päähän Los Angelesiin. Suomen-visiiteillään hän palaa vanhaan huoneeseensa.
Anitra-äidille Alexin muutto rapakon taakse oli onnellinen asia, koska se tarkoitti pojan unelmien täyttymistä. Aluksi Alexin tyhjäksi jäänyt huone riipaisi äidin sydänalassa, mutta pian kävi selväksi, että välimatka ei muuttanut heidän läheistä suhdettaan ollenkaan. Valtameri välissä kuroutuu olemattomaksi, kun pojan saa usein luokseen Facetime-puheluissa kaikkine eleineen ja ilmeineen.
Jos totta puhutaan, Anitra ei ole kaivannut sitä sekasotkua, mikä Alexin huoneessa nyt vallitsee, kun poika on käymässä kotona.
”Apua! Huone on kuin pommin jäljiltä, kaikki vaatteet lattialla”, Anitra sanoo ja nauraa.
Alex huomauttaa, ettei enää aikuistuttuaan ole sotkuinen. Piipahtaessaan kotimaassa hän vain valitsee taistelunsa.
”En halua käyttää vähäistä aikaani täällä vaatteiden viikkaamiseen vaan perheen ja kavereiden tapaamiseen.”
Niinpä Anitra sulkee pojan huoneen oven, jos se on jäänyt auki. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Halu olla paras
Anitra näki varhain, että tanssi oli Alexin juttu. Poika viihtyi jo päiväkoti-ikäisenä pitkät ajat tanssisalin seinustalla ihailemassa vanhempia tanssijoita. Alex, niin kuin kaikki muutkin Anitran kuusihenkisestä lapsikatraasta, otti lapsena osaa tanssitunneille – kukin omien halujensa mukaan. Se oli helppoa, sillä Anitra perusti oman tanssikoulunsa DCA:n juuri ennen kuin Alex syntyi.
”Axu on ainoa oppilas, joka on lentänyt ulos minun tunniltani. Hän vain pyöritteli silmiään, kun tunnin tanssityyli ei kiinnostanut”, Anitra sanoo.
Baletti ei innostanut poikaa lainkaan, mutta vähitellen hän hahmotti, että vaikka äiti oli tiukka opettaja, hänen tunneillaan myös kehittyi. Lamppu syttyi nuoressa päässä: jos haluaa menestyä, täytyy vaatia itseltä paljon.
”Ja minä halusin olla paras!”
Nykyisin Alex on kiitollinen, että äiti vaati, että tanssia opiskellaan monipuolisesti: balettia siinä missä hiphopia. Tällä hetkellä Alexia työllistää tanssijana amerikkalaislaulaja Keshan maailmankiertue.
”Kiertueella on viisi eri koreografia hyvin eri tyylisuunnista. He odottavat, että osaan kaikkea ja pystyn mukautumaan mihin vain.”
Intohimoa kohti
Koko kouluajan Alexille kertyi paljon poissaoloja tanssin takia, joinain vuosina jopa 350 tuntia. Monet poissaoloista syntyivät kisa- ja harjoittelumatkoista, mutta osa tuli siitä, että Alex mieluummin harjoitteli tanssia sillä aikaa, kun muu luokka oli kotitaloustunnilla tai pelasi liikuntatunnilla sählyä. Asiasta keskusteltiin vähän väliä koulun kanssa.
”Jos lapsella on intohimo ja päämääriä, niitä kohden pitää mennä, herran jestas. Poissaoloja oli todella paljon, mutta se ei näkynyt Axun koulusuorituksissa. Hänen keskiarvonsa oli lukioon asti 9,5. Koulun tulisi mielestäni ennemmin tukea oppilaita, joilla on jokin vaativa harrastus, jos se ei haittaa koulumenestystä. Suomessa ei ole koulupakkoa vaan oppivelvollisuus”, Anitra sanoo.
Anitra näkee, miten Alex on syntymästään lähtien ollut ihan omanlaisensa taiteilijasielu. Äitiä on vuosien varrella satuttanut palaute, jota omaperäinen lapsi on kanssaihmisissä herättänyt. Sitä ei ole tullut vain lasten suusta, vaan myös kasvattajilta.
Se alkoi jo päiväkodissa. Alexilla oli pitkä tukka, jonka takia päiväkodin isommat lapset kiusasivat.
”Tästä päiväkodin hoitajat saivat asiakseen sanoa, että pitäisiköhän Axulta leikata tukka. Anteeksi, mitä te juuri sanoitte, ihmettelin, ja lisäsin, että nyt kannattaa kävellä peilin eteen ja miettiä, oliko kommentti teistä ok”, Anitra muistelee ensireaktiotaan.
Tunteiden jäähdyttyä asiasta keskusteltiin rauhallisesti. Lopputuloksena päiväkoti myönsi, että kommentti ei ollut ollut asiallinen.
Alex Komulainen: Olin sinisilmäinen
Alex itse tunsi jo hyvin nuorena nahoissaan, että poikkesi ahtaasta normista, johon pojan olisi ulkomaailman mielestä pitänyt mahtua. Ei vaaleanpunaisia vaatteita. Ei pitkiä hiuksia. Ei bandana-huivia päässä. Eikä varsinkaan tanssia.
Koulussa huutelijat olivat yleensä monta vuotta vanhempia poikia. Kuutosluokkalaiset huutelivat ekaluokkalaiselle Alexille: mitä tanssipoika, hintti, mutta Alex ei vielä hahmottanut sanoihin haudattua homofobiaa.
”Olin pienenä sinisilmäinen ja luulin, että kaikki haluavat toisilleen hyvää.”
Kouluelämä opetti nopeasti erottamaan sanoihin kätketyn vihamielisyyden. Alex huomasi, että kiusaajat harvemmin olivat samalta luokalta, tanssiryhmästä tai ylipäätään omista lähiryhmistä.
”Kun olin kaikille kiltti.”
Alex on myös jälkeen päin oivaltanut, että huutelu ei mennyt hänellä pahasti nahan alle. Naureskelu ja sen hokeminen, että vain tytöt tanssivat, ei koskaan saanut häntä edes harkitsemaan lopettamista tai itsensä muuttamista millään tavalla.
”Jos jostakin olin varma niin siitä, että minun kuuluu tanssia.”
Huutelu asettui hänen päässään ulkopuolisten hölinäksi, johon ei tarvinnut kiinnittää huomiota. Hän ei koskaan osallistunut siihen tai alkanut huudella takaisin.
”En hirveästi edes yrittänyt puolustautua. Oman energian laittaminen siihen tuntui turhalta. Jätin vain kommentit omaan arvoonsa. Ymmärsin jo pienenä, keiden mielipiteet merkitsevät ja keistä kuuluu välittää: omasta perheestä, ystävistä, ja ylipäätään omasta piiristä.”
Anitra Ahtola: Kiusaamista ei ollut helppoa seurata vierestä
Anitra järjesti Alexille ja muillekin lapsilleen mahdollisuuksia harjoitella jo nuorena ulkomailla.
Kun Alex teini-ikäisenä matkusti ensimmäisen kerran yksin Yhdysvaltoihin tanssileirille, ympäristö teki vaikutuksen. Vastaan tuli niin paljon erilaisia ihmisiä, että heidän joukossaan tuli turvallinen olo. Ei tarvinnut kokea olevansa se kummajainen, jota tuijotetaan. Kotimaassa ympäristön huomio pakotti jatkuvaan pieneen varuillaanoloon.
Alex on aina kertonut äidille kiusaamiskokemuksistaan. Anitran ei ole ollut helppoa seurata vierestä, kuinka Alex ja hänen muutama muukin sisaruksensa ovat joutuneet kamppailemaan asian kanssa koulujen kiusaamisnollatoleranssista huolimatta. Anitra on kuin leijonaemo, joka haluaa suojella lapsiaan.
”Se, että lapset ovat joutuneet käymään tämän läpi, sattuu minuun valtavasti. Teen kaiken mitä voin, jotta maailma muuttuisi ja jokainen lapsi voisi rauhassa olla juuri sellainen, kuin on ainutlaatuisena itsenään.”
Tunnustus ei vaikuttanut väleihin mitenkään
Kahdeksan vuotta sitten Alex ja Anitra istuivat taas kerran kodin alakerran porealtaassa. Se on yhä heille paikka, jossa on hyvä rentoutua ja jutella kaikesta tärkeästä. Sinä iltana Alex päätti kertoa äidille asian, josta oli pitkän pohdinnan jälkeen itse aika varma.
”Ihastun poikiin, en tyttöihin.”
Hetki oli hyvin luonnollinen eikä yllättänyt Anitraa. Hän oli osannut ounastella poikansa kaapista tuloa jo pidemmän aikaa.
”Äitinä osaan lukea häntä, mutta samalla halusin antaa hänelle rauhan ja tilan tehdä omaa pohdintaansa. Joku tietää oman seksuaalisen suuntautumisensa jo nuorena, toinen pohtii sitä koko ikänsä. Axun kaapistatulo ei muuttanut välillämme mitään.”
”Rakastan sinua” ja ”tämä ei muuta mitään” olivat sanoja, joita Alex odottikin äidin sanovan. Silti niiden kuuleminen oli tärkeää ja helpottavaa. Niin monelle hänenkin tutulleen ovat vanhemmat kääntäneet selkänsä, kun he ovat kuulleet, että lapsi ei täytä heidän heteronormatiivisia odotuksiaan.
”Hahmotin oman seksuaalisen suuntautumiseni 17-vuotiaana, mikä periaatteessa on aika myöhään. Mutta se ei ollut asia, joka olisi ollut minulle kovin selkeä. Ei se vieläkään ole sitä. Ehkä 17-vuotiaana luulin tietäväni, mutta nyt 25-vuotiaana en ole ihan varma.”
Anitra saa heti kiinni poikansa ajatuksesta.
”Koen, että rakastumme aina ihmiseen, oli se sitten nainen tai mies. En itsekään pidä täysin poissuljettuna, että olisin voinut tuoda perheeseen puolison, joka olisi ollut nainen.”
Alex muistaa heidän vitsailleen aiheesta, kun hän oli lapsi.
”Äiti sanoi, että jos hän ikinä seurustelisi naisen kanssa, se olisi Angelina Jolie tai Cameron Diaz.”
Anitra Ahtola: Kehoni on tällainen
Tanssijan ammatti on lähtökohtaisesti hyvin ulkonäkökeskeinen. Baletti rikkoi nuorena Anitran terveen suhteen omaan kehoon ja syömiseen.
”Minulle kehittyi syömishäiriö alituisesta kehon tarkkailusta.”
Syömishäiriö oireili ne vuodet, kun hän tanssi Kansallisbaletissa. Anitra arvelee baletin olevan nykyisin karvan verran terveemmällä pohjalla. Anitran syömishäiriö helpotti hieman, kun hän lopetti baletin, mutta imi uudestaan otteeseensa mallin uralla.
”En koe, että suhteeni ruokaan on sen jälkeen palautunut täysin terveeksi.”
Koska Anitra tietää omasta kokemuksesta, minkälaisen asian kanssa ollaan tekemisissä, hän on yrittänyt seurata, että Alexin suhde omaan kehoon olisi terveellä pohjalla. Onko se sitä äidin mielestä?
”Hän on hyvin tarkka kropastaan, mutta suhde on terve. Axu syö pitsaa ja burgeria, jos hänen tekee mieli, ja se on hyvä asia.”
Alex tunnistaa tietynlaisen muotin, johon tanssijana pitää sopia, mutta ei koe sitä samalla tavalla pakottavana kuin Anitra koki balettitanssijan muotin. Lapsena ja nuorena Alex sai kuulla olevansa liian laiha.
”Olen perinyt nopean aineenvaihdunnan, ja minun on hankala kerätä painoa tai kasvattaa lihaksia. Lapsena surin sitä, mutta nykyisin en, koska kehoni nyt vain on tällainen.”
Yhdysvalloissa tanssicastingeissa lihaksikkailla machomiehillä on kysyntää. Nykyisin Alex on opetellut käymään kuntosalilla, koska lihasmassan kasvattaminen parantaa tanssia.
”Toki itseni hyväksyminen on vienyt aikaa. Mutta en käy salilla siksi, etten riittäisi tällaisena kuin olen tai kokisin painetta muuttua toisenlaiseksi.”
Alex Komulainen: Äiti on sijoittanut meihin paljon
Äiti ja poika ovat aina olleet samaa mieltä, että Alexin unelma tanssijan ammatista vaatii uhrauksia ja panostusta. Mutta kerran valinnoista piti käydä perusteellinen keskustelu. Alex olisi halunnut jättää lukion kesken ja lähteä ulkomaille töihin jo silloin. Anitra oli tiukkana: ei ennen kuin lukio on suoritettu.
Lue myös Seura.fi: Energiaterapia lisäsi hyvinvointia – Tanssiyrittäjä Anitra Ahtola: ”Haluan päästää irti sisälläni olevista möykyistä”
Anitran omaan itsenäistymiseen liittyy pumpulissa eläneen tytön raju tarina, jota Alex on kuullut lapsesta asti. Lukiolaisena Anitraa ahdisti. Koska hän pärjäsi hyvin koulussa ja tanssi Kansallisbaletissa, kaikki odottivat häneltä asioita, joita hän ei ollut itse valitsemassa.
Anitra jätti lukion kesken, lähti kotoa ja otti etäisyyttä vanhempiinsa. Aluksi hän eli lähes rahatta, keräsi tyhjiä pulloja ja osti palautusrahoilla makaronia. McDonaldsista hän kähvelsi ketsuppia, jotta makaronit sai paremmin alas. Pian Anitra löysi töitä päiväkodista, jumppaohjaajana ja mallina.
”Opin valtavasti itsestäni: siitä, mitä haluan ja miten asioiden eteen pitää tehdä töitä. Palasin lukioon, mutta itseni takia.”
Myös Alex suostui käymään lukion loppuun, eikä siihen tarvittu irtiottoa. Nykyisin hän ei tosin tiedä, missä päästötodistus on. Sitä ei ole koskaan tarvittu.
”Siitä lähtien, kun muutin Los Angelesiin, olen halunnut pärjätä omillani. Olen saanut hyvät lähtökohdat. Äiti on sijoittanut meihin kaikkiin niin paljon, että nyt riittää.”
Alex Komulainen: Äiti on pahempi
Anitraa ja Alexia yhdistää armoton työteliäisyys, joka lipsuu helposti työhulluuden puolelle.
”Äiti on kyllä pahempi. Voin lomalla helposti maata kaksi viikkoa nurmikolla, mutta hän ei. Äiti saattoi luvata meille lapsille, että läppäri ei reissussa aukea, mutta teki silti töitä ennen kuin me lapset heräsimme.”
Viime vuosina Anitra on yrittänyt karsia elämästään ylimääräisiä asioita ja vähentänyt työntekoa. Hän on oivaltanut, että kaikki työteliäisyys ei ole kummunnut hyvästä lähteestä.
”Osa työnteostani on lähtenyt riittämättömyyden tunteestani. Olen yrittänyt todistella itselleni sitä ja tätä niin, että olen uupunut.”
Elämään on tullut enemmän rauhaa, kun Anitra aloitti kuusi vuotta sitten viikoittaisen energiaterapian. Nyt hän opiskelee energiahoitajaksi.
Alexille äidin työnteon väheneminen on hyvä juttu, sillä eniten hän rakastaa juuri kiireetöntä yhdessäoloa. Varsinkin nykyisin, kun yhteistä aikaa on harvoin. Silloin he pelaavat koko perheen voimin korttia tai syövät yhdessä. Sellainen ilta on luvassa tänäänkin.
Anitra Ahtola, 53
Työ: Tanssikouluyrittäjä.
Koti: Espoossa.
Perhe: Kuusi aikuista lasta, joista puolet bonuslapsia.
Ajankohtaista: Anitran tanssikoulu DCA muuttaa syksyllä uusiin tiloihin Helsingin ydinkeskustan Citykäytävään.
Alex Komulainen, 25
Työ: Tanssija.
Koti: Los Angelesissa.
Perhe: Viisi sisarusta ja vanhemmat.
Ajankohtaista: Alex tanssii laulaja Keshan maailmankiertueella, joka jatkuu helmikuussa Australiassa ja Euroopassa. Muun ajan hän opettaa tanssia eri puolilla Yhdysvaltoja.
Juttu on julkaistu Annassa 39/2025
Sinua voi kiinnostaa myös:
-
Vuosien kova työnteko kostautui Anitra Ahtolalle: ”Terveyteni ei kestä jatkuvaa suorittamista”
-
Anitra Ahtola: ”Haluan säilyä tietyn kokoisena ja teen töitä sen eteen”
