Yle Radio Suomen lähetyksissä on ollut maanlaajuisia häiriöitä.


Ylen radiolähetyksissä on ollut ongelmia. Outi Järvinen
Yle kertoo, että Yle Radio Suomen lähetyksissä on ollut keskiviikkona maanlaajuisia häiriöitä.
Ylen viestinnästä kommentoidaan Ylelle, että ongelmat kuuluvat esimerkiksi lähetysten pätkimisenä tai rätinänä. Lisäksi alueellisia uutisia on kuulunut väärillä alueilla.
Ylen uutistuontantopalveluiden Tekniikka, tuotanto ja kehitys -yksikön päällikkö Sanna Tornivaara kertoo Ylelle, että häiriöiden syytä selvitetään. Puoleen päivään mennessä häiriöiden syy ei ollut vielä selvillä.
Yle Radio Suomen päivätavoittavuus on huhti-kesäkuussa ollut Finnpanelin mukaan 979 000 kuulijaa päivässä.