Espoon Hype-areenasta on nopeassa tahdissa tulossa tärkeä keikkapaikka pääkaupunkiseudulla.
Keskiviikkona Hype kertoi uudesta artistikiinnityksestä: suomalaisen rockin kulmakivi Apulanta konsertoi Hype-areenalla lauantaina 13. joulukuuta.
Apulanta tunnetaan energisistä keikoistaan. Bändin albumeita on myyty yli puoli miljoonaa, ja lisäksi yhtye on saanut useita tunnustuksia, kuten Emma-palkintoja. Apulannalla on uskollinen ja monipuolinen fanikunta, ja keikat ovat täynnä tunnetta.
Vuonna 1991 perustun Apulannan kokoonpanossa on nykyisin mukana alkuperäisten Toni Wirtasen ja Sipe Santapukin lisäksi basisti Ville Mäkinen.
Hype-areenan 1 500-paikkaisella Elämysareenalla nähdään loppuvuoden aikana useita konsertteja. Listalla ovat Rodeo (11.10.), Rick Beato (1.11.), Räppiä j& Haippia (8.11.), ja Iinna (21.11.).
Hype on tapahtumat, kokoukset ja urheilun yhdistävä monitoimiareena, jonne mahtuu suurimmillaan 2 500 osallistujan yleisö. Kivenlahdessa sijaitsevan areenan lähellä on metroasema. Hypen yhteydessä on myös 680 auton parkkihalli ja 150 polkupyöräpaikkaa.