Paula Joukanen kertoo uudesta diagnoosistaan Tiktok-videolla.

Miss Suomi Paula Joukanen kertoo saaneensa endometrioosidiagnoosin. ATTE KAJOVA

Vuoden 2023 Miss Suomi Paula Joukanen kertoo Tiktok-tilillään, että hänelle on diagnosoitu endometrioosi.

Terveyskirjaston mukaan endometrioosin suomenkielinen nimi on kohdun limakalvon sirottumatauti. Sairaus on yleinen, mutta sen perussyytä ei tunneta. Erilaiset kuukautisiin liittyvät kivut ovat endometrioosista kärsiville tyypillisiä ja muita oireita ovat yhdyntäkivut sekä ulostamis- tai virtsaamiskivut. Sairaus voi myös aiheuttaa lapsettomuutta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Joukanen toteaa Tiktok-videollaan, että yleensä diagnoosin saamisen jälkeen on helpottunut olo, koska silloin pääsee tekemään asioita helpottaakseen oloaan.

Endometrioosin kohdalla tilanne ei Joukasen mukaan ole ollenkaan niin.

– En ole ikinä lähtenyt lääkärin vastaanotolta niin ”hoo moilasena”, Joukanen toteaa.

Joukasen mukaan endometrioosi kulkee hänen suvussaan, eli diagnoosi oli odotettavissa.

– Minulla on kuusi tai seitsemän enkelisisarusta, eli hedelmättömyys on ollut sitä kautta ongelma, Joukanen sanoo.

Joukanen oli kysynyt lääkäriltä diagnoosin saatuaan, että ”mitäs nyt”. Lääkäri oli vastannut, että Joukanen jatkaisi elämää ja jos hänelle joskus tulee hedelmättömyyden oireita, hänen tulisi tulla kuuden kuukauden sisään tutkittavaksi.

– Olin, että onko tuossa kaikki. Hän sanoi, että muistan vaan käyttää e-pillereitä ja ottaa buranaa, jos on kovin kipeää.

Joukanen ei halua syyttää lääkäriään, mutta hän ihmettelee ettei hänelle osattu antaa neuvoa endometrioosiin liittyen.

– On järjetöntä, että olen kuullut endometrioosipotilailta, että on vaikeaa saada apua tai diagnoosia. Tieteellinen yhteisö on tietyllä tapaa jopa vähän vähätellyt naisten oireita tai kiputiloja. Sitä kautta ei ole tutkittu tarpeeksi, Joukanen sanoo.

Joukasella on ollut kroonisia kiputiloja ennenkin ja hän on tottunut siihen, ettei vastauksia välttämättä ole. Silti hän ihmettelee, ettei näin yleiseen sairauteen ole apua.

– Kärsin kivuista lähes päivittäin. Minulla se ei rajoitu kuukautisiin, vaan koen joka päivä jotain epämukavuutta.

Joukanen pyytää lopuksi seuraajiltaan vertaistukea ja vinkkejä endometrioosiin liittyen.