Raksilan jäähallissa pelattiin keskiviikkona ottelu, jollaista tuskin kovin moni osasi odottaa.
Lukko tuuletti peräti seitsemää maalia Raksilassa. Jussi Määttä / AOP
Alkukaudella ailahtelevasti pelanneet, aivan SM-liigan kirkkaimpaan kärkeen ennakoidut Kärpät ja Lukko takoivat ottelussa peräti 12 maalia, joista viisi mätettiin avauserässä.
Lukko antoi Kärpille šokkihoitoa, kun vierailijat karkasivat ajassa 11.57 jo kolmen maalin johtoon. Lukko kuritti armotta uransa ensimmäisen pääsarjastartin keskiviikkoiltana saanutta Visa Vedenpäätä Kärppien maalilla.
– Liikaa meni omiin maaleja. Tuossa on aika selkeät parannuskohteet. Välillä hyökättiin ihan hyvin, mutta tietysti jää outo fiilis, kun päästät seitsemän. Sillon ei jokin ole mennyt ihan nappiin, Kärppien Kasperi Ojantakanen summasi pelin.
Lukon kaikkia maaleja ei voi täysin nuoren maalivahdin piikkiin laittaa, mutta lupaus olisi parhaana päivänään pysäyttänyt maaleista pari.
Kärppien riveissä pistetilinsä avannut Ojantakanen ei kuitenkaan sysännyt tappiota nuoren kärppäveskarin piikkiin.
– Aika monessa kohtaa jätettiin maalivahti yksin. Tiiviimpi viisikkopuolustus olisi auttanut meitä monessa kohtaa, hän sanoi.
Kärpät yhdistyi erän edetessä, ja kiekko alkoi pomppimaan myös oululaisille.
Ben Tardifin ja Eemil Erholtzin tarkat matalat laukaukset erän lopussa kavensivat eron vain yhteen maaliin.
Kärppien avauserän lopun kavennusmaalit olivat laiha lohtu, kun Lukko iski toisen erän alussa kiekkoa pönttöön ja karkasi jälleen kolmen maalin johtoon Lenni Hämäläisen ja Topias Haapasen osumilla.
Maalivahti Visa Vedenpää oli helisemässä. Kuvassa Lukon Steven Jandric survoo. Jussi Määttä / AOP
Myös toisella 20-minuuttisella isännät ottivat itseään niskasta kiinni ja tulivat maalin päähän kahdella pikamaalilla erän puolivälissä Jiří Ticháčekin liigauran ensimmäisellä ja Erholtzin illan toisella.
Erän lopun parhaat paikat siunaantuivat kotijoukkueelle, mutta lisämaaleja ei toisessa erässä enää nähty.
Päätöserä noudatti samaa kaavaa kuin edeltäjänsä: Lukko iski ensin, Kärpät erän puolivälissä.
Viimeinen niitti nähtiin kuitenkin 57.48, kun Lukko iski tuloslaululle lukemat 5–7.
Ojantakanen löysi illasta myös hyvää.
– Jos jotain positiivista pitää etsiä, niin tosi paljon potentiaalia joukkueessa on. Välillä peli on tosi hyvännäköistä, ja vastustajan on vaikea pelata meitä vastaan. Pitää vain löytää keinot, jotta peli ei olisi niin aaltoilevaa. Joka pelissä ei vain pysty rallattelemaan.
Kärpät putosi runkosarjassa sijalle 12, ja Lukko nousi kuudenneksi.
Oululaiset ovat voittaneet viidestä pelistään kaksi. Raumalaisille voitto oli kolmas kuudesta ottelusta.