Silu Seppälän entiset bänditoverit Sakke Järvenpää ja Markku ”Mato” Valtonen kommentoivat Iltalehdelle muusikon kuolemaa.
Suru-uutinen tavoitti Leningrad Cowboys -yhtyeen jäsenet Sakke Järvenpään, 71, ja Markku ”Mato” Valtosen, 70. Heidän entinen bänditoverinsa Silu Seppälä on kuollut 71-vuotiaana.
Molemmat kertovat Iltalehdelle, että Seppälän kuolema tuli heille yllätyksenä. Seppälän kuolema riipaisi Valtosta, kun taas Järvenpään kohdalla se pysäytti.
– Kun lähtee kaveri läheltä, niin kyllä siitä tulee sellainen tyhjä olo. Sitä miettii, olisiko voinut tehdä enemmän kaverin kanssa – toki Silun kanssa tehtiin aika paljonkin, Järvenpää sanoo.
Järvenpäälle Seppälä oli loistava ystävä. Ystävykset olivat yhdessä eri bändeissä ja elokuvissa.
– Hän kuunteli ja otti kantaa asioihin. Silulla oli kuitenkin aika raju lähtö elämään, kun hänen isänsä kuoli liikenneonnettomuudessa. Sitten Silu asui aika pitkään sellaista putkikassielämää ja meni sen kanssa minne menikään, Järvenpää kertoo.
– Silussa oli merkittävää se, että hän ei haalinut mitään omaisuuksia ja tavaroita. Olin joskus kateellinen, kun muuttaessani kannoin omia rojujani ja mietin silloin Silua, jolla olisi yksi putkikassi ja muutto olisi selvä. Hänellä oli vain yhden kassin verran tavaraa, ja se oli hänen elämäntyylinsä, Valtonen toteaa.
Mato Valtonen. Kuva Mattti Matikainen Matti Matikainen
”Erakoitui”
Järvenpään ja Valtosen yhteydenpito Seppälään huononi, kun tämä muutti Lappeenrantaan eikä ollut enää mukana Leningrad Cowboysissa tai Sleepy Sleepersissä.
– Mehän emme olleet viime vuosina niin hirveästi tekemisissä, kun hän vähän erakoitui. Muutaman vuoden hän oli omissa oloissaan, Valtonen kuvailee.
Järvenpään ja Valtosen mukaan Lappeenrantaan muuttamisen jälkeen Seppälän puhelimen vastaamiskyky muuttui rajalliseksi. Valtosen mukaan Seppälä ei juurikaan reagoinut tekstiviesteihin tai puheluihin.
– Totta kai se harmitti. Aina käydessäni Lappeenrannassa laitoin hänelle viestiä, että lähdetäänkö kahville, mutta koskaan ei tullut mitään vastausta. Hän ei vastannut oikeastaan kenellekään, eikä meillä ollut koskaan mitään välirikkoa, Valtonen harmittelee.
Järvenpään mukaan Seppälä lakkasi vastaamasta kaikkiin puheluihin, kun hän sai laskun ulkomailta tulleista puheluista.
– Piti soittaa aina yhdelle Silun kaverille Lappeenrantaan, jos halusi saada hänet kiinni. Mutta niihin suoriin puheluihin ei kauheasti vastauksia tullut, joten kommunikointi oli vähän rajallista, hän kertoo.
Sakke Järvenpää kertoo Silu Seppälän olleen hänen todella hyvä ystävänsä. Jenni Gästgivar
Järvenpään mukaan puhelut Seppälän kanssa olivat kuitenkin miellyttäviä, vaikka mies vastasikin puhelimeensa harvoin.
– Hän oli aina iloinen ja hyvällä tuulella sekä rakentava tyyppi. Eikä hän ikinä valittanut mistään, Järvenpää kuvailee.
Valtonen kertoo kuulleensa välillä Seppälän kuulumisista tämän Lappeenrannan-ystäviltään. Valtosen mukaan hän tiesi sen verran Seppälän viimeisistä vuosista, että tämän elämä oli aika tasaista.
Järvenpää puolestaan kertoo, että Seppälällä oli Lappeenrannassa oma yhteisö, ja hän tykkäsi istua baareissa.
– Hänhän oli kuin maskotti – kaikki rakastivat Silua, kun hän ei ikinä halunnut kellekään mitään pahaa, Järvenpää sanoo.
Järvenpää tietää myös sen verran, että Seppälä oli koko elämänsä pienikokoinen.
– Silun paino oli varjossa 45 kiloa ja auringossa varmaan 38, Järvenpää letkauttaa.
Muistoja
Valtonen heittää, että Seppälän seikkailuista pystyisi vaikka kirjoittamaan kirjan. Hän kuvailee Seppälän olleen niin sanotusti maailman viimeisiä ”oikeita boheemeja”. Valtonen muistaa Seppälän oman tiensä kulkijana, joka teki kaiken omalla tyylillään.
Valtosen mukaan Seppälän boheemiuteen kuului myös myöhästely, joka oli tämän yksi ominaispiirteistä.
– Kun lähdimme keikoille, hän tuli aina myöhässä. Kyllä me aina jotenkin ehdimme keikoille ylinopeutta ajamalla, mutta kusitauot jäivät väliin, hän muistelee naurahtaen.
Silu Seppälä vuonna 1999 Leningrad Cowboysissa bassoa soittamassa. Juha Metso
Valtonen kertoo Seppälän olleen myös hänen kämpiksensä, kun he olivat samaan aikaan Sleepy Sleepers- ja Leningrad Cowboys -yhtyeissä.
– Silloin olimme kahden hengen huoneessa kustannussyistä hotelleissa ja olimme aina Silun kanssa samassa huoneessa.
– Meillä ei ollut koskaan mitään riitaa tai ongelmaa. Kaikki aina sujui hyvin ja ymmärsimme toisiamme. Ei tarvinnut olla huolissaan mistään.
Valtonen ja Järvenpää muistavat Seppälästä erityisesti sen, että hän ei koskaan hakenut saamiaan palkintoja. Seppälä palkittiin esimerkiksi Zombie ja kummitusjuna -elokuvasta (1991) Jussi-palkinnolla sekä parhaan näyttelijän palkinnolla San Sebastiánin elokuvajuhlilla.
Valtosen mukaan Seppälä ei koskaan halunnut noutaa palkintojaan, koska ei halunnut tilanteisiin, joissa joutuisi pokkailemaan. Järvenpää puolestaan kertoo, että Seppälä ei hakenut palkintojaan, koska ne eivät niin sanotusti mahtuneet hänen elämänsä putkikassiin.
Valtonen ei muista, milloin tapasi viimeisen kerran Seppälän. Järvenpää puolestaan kertoo heidän viimeisen kohtaamisensa olleen hänen Lappeenrannan-keikallaan vuonna 2020.
– Näin myös hänet vilaukselta jossain Mielensäpahoittaja-elokuvan jutussa. Mutta silloin oli niin paljon ihmisiä, että emme pystyneet muuta kuin vain moikkaamaan.
Järvenpää uskoo, että kaikille Seppälän tunteneille on jäänyt hyvä ja lämmin kuva hänestä. Järvenpää kertoo, että he tulevat varmasti muistamaan Seppälää keikoillaan esimerkiksi taustalla pyörivien lyhytelokuvien kautta.