Atte Kajova / AOP
Anitra Ahtola kävi poikansa kanssa odotetun keskustelun.
Tanssikouluyrittäjä ja ex-missi , 53, puhuu avoimesti väleistään tanssijapoikaansa , 25.
Uskoisitko yli 50-vuotiaaksi?
kotimaa
28.7. 08:00
Uskoisitko yli 50-vuotiaaksi? Anitra Ahtolan rantakuvat hurmaavat
Anitra kokee olevansa juuri sopivan ikäinen.
Anna-lehdelle antamassaan tuoreessa haastattelussa Anitra ja Alex kertovat olevansa läheisiä, eikä tilanne ole muuttunut, vaikka Alex asuu nykyisin Yhdysvalloissa.
Alex työskentelee ammattitanssijana ja kiertää tällä hetkellä maailmaa laulaja kiertuetiimissä. Alex on toiminut taustatanssijana myös esimerkiksi , ja .
”Osaan lukea häntä”
Haastattelussa äiti ja poika muistelevat hetkeä, jolloin Alex kertoi Anitralle homoseksuaalisuudestaan. Hetkestä on tullut kuluneeksi jo kahdeksan vuotta.
Supertähden taustalle
kotimaa
4.7. 10:00
Suomalaistanssija loikkasi maailmantähden taustalle – Anitra Aholan pojalle huippupesti
Alex Komulainen pääsee todella merkittäville estradeille.
Pojan kaapista tulo ei kuitenkaan yllättänyt Anitraa.
– Äitinä osaan lukea häntä, mutta samalla halusin antaa hänelle rauhan ja tilan tehdä omaa pohdintaansa. Joku tietää oman seksuaalisen suuntautumisensa jo nuorena, toinen pohtii sitä koko ikänsä. Axun kaapistatulo ei muuttanut välillämme mitään, äiti sanoittaa.
Anitran seksuaalisuus pöydällä
Anitra kertoi rakastavansa poikaansa ja vakuutti samalla, ettei ”paljastus” muuta mitään. Sanat olivat Alexille tärkeää kuultavaa.
– Hahmotin oman seksuaalisen suuntautumiseni 17-vuotiaana, mikä periaatteessa on aika myöhään. Mutta se ei ollut asia, joka olisi ollut minulle kovin selkeä. Ei se vieläkään ole sitä. Ehkä 17-vuotiaana luulin tietäväni, mutta nyt 25-vuotiaana en ole ihan varma, Alex myöntää.
Myös Anitra huomauttaa, ettei poissulje ajatusta siitä, että olisi tuonut kotiin samaa sukupuolta edustavan puolison.
katso
3.4.2024 09:57
Anitra Ahtola avautuu missimenneisyydestään: ”Miettii paljon, mitä tuli tehtyä vastoin omaa tahtoa”
The Real Housewives Suomi -jaksossa 3.4. naiset seuraavat Miss Suomi 2023 -finaalia, josta keskustelu siirtyy Anitran historiaan missinä.
Anitra on ollut aiemmin naimisissa kanssa. Sitä ennen Anitra avioitui julkkisliikemies kanssa. Anitralla ja Jarilla on liitostaan kaksi lasta, joista toinen on Alex.