Vieraskynä|Epävarma Venäjä hakee länsimaiden kautta tuloksia, joita se ei ole saavuttanut sodassaan Ukrainassa muilla tavoin.
Kirjoitus on vierailevan asiantuntijan näkemys.
Jos Venäjän sota Ukrainassa jatkuu vielä tammikuun 2026 jälkeen, se on kestänyt pitempään kuin Neuvostoliiton ja Saksan vihollisuudet toisessa maailmansodassa. Tuo sota on Venäjän sankaritarinan ydintä. Vertaus voi siksi olla kiusallinen valtiojohdolle, jolle on tärkeää saavuttaa merkittävä asema Venäjän historiankirjoituksessa.
Venäjä haluaa oletettavasti päästä eroon epäonnistuneesta sodasta. Ongelmana on, miten tehdä se. Julistetut tavoitteet ovat saavuttamatta, sodassa ei näy ratkaisevaa käännettä, ja sodan taloudelle aiheuttama rasitus kasvaa. Rintamalle lähetettyjen sotilaiden määrä lienee ylärajoilla, ja tappiot ovat suuret. Tilanne muistuttaa šakin gambiitin yritystä: materiaalia uhrataan paremman aseman saavuttamiseksi.
Mikäli Venäjän valtionjohto rohkenisi tehdä laajan ja velvoittavan liikekannallepanon, niin olisi varmaankin jo tehty. Jos Venäjällä olisi kykyä tehdä Ukrainan puolustukseen edes paikallinen ratkaiseva murto, niin olisi varmasti jo tapahtunut.
Läpimurtoon tarvittavien suurten ryhmitysten keskittämistä rajoittavat droonisota ja mahdolliset puutteet taktisessa osaamisessa. Joukot etenevät pienissä ryhmissä ”vaiheittain”, kuten presidentti Vladimir Putin luonnehti jo keväällä 2024. Strateginen aloite on ollut Venäjällä jo vuoden 2024 alusta lähtien.
Neuvottelut sodan lopettamiseksi lähtivät heti väärille jengoille. Neuvotteluista tehtiin Yhdysvaltojen ja Venäjän valtionjohtajien väliset ilman Ukrainan osallistumista ja yhteistä virkamiesvalmistelua. Se on jähmettänyt asetelmat osittain presidenttien henkilökohtaiseksi voimainmittelöksi.
Venäjä kontrolloi neuvottelujen edistymistä. Se antaa Yhdysvaltojen esittää julkisuudessa vaatimuksia, jotka Kreml torjuu saaden amerikkalaiset näyttämään heikoilta. Putin sanoi vastikään, ettei hän näe paljon järkeä suorissa kontakteissa Ukrainan johdon kanssa, koska ukrainalaisten kanssa ”on mahdotonta sopia avainkysymyksistä”.
”
Venäjä on valmis käymään pitkäaikaista sotaa.
Venäjällä ei ole neuvotteluvalmiutta, joten ilmeisesti se uskoo tai haluaa näyttää uskovansa julistamiensa sodanpäämäärien toteutumiseen, länsimaiden ja Ukrainan taipumiseen, sotilaalliseen menestykseensä ja terroripommitusten tehoon. Sen varassa Venäjä on valmis käymään pitkäaikaista sotaa.
Venäjä hakee länsimaiden kautta tuloksia, joita se ei ole saavuttanut sodassa muilla tavoin. Hybridivaikuttamisella Nato-maissa Venäjä todennäköisesti yrittää horjuttaa kansalaisten turvallisuudentunnetta ja pyrkii vaikuttamaan psykologisesti länsimaiden politiikkaan ja sitä kautta myös Ukrainaan. Siksi se on käyttänyt hybridivaikuttamisen sotilaallisia keinoja, ilmatilaloukkauksia Puolassa ja Virossa. Niitä voidaan pitää uhkakuvia maalaavana sotilaallisena vastauksena Ukrainan turvatakuiden suunnittelulle sekä länsimaiden materiaalisen ja poliittisen tuen vahvistumiselle. Samalla on luultavasti haettu kokemuksia siitä, miten Yhdysvallat reagoi alueloukkauksiin liittolaismaissaan.
Jos sotilaallinen hybridivaikuttaminen jatkuu, sota on uudessa vaiheessa. Samalla se heijastaa Venäjän epävarmuutta, sisäistä painetta ja uusien toimintatapojen tarvetta, kun lännen tuki Ukrainalle vahvistuu.
Pahin lopputulos Venäjän kannalta olisi, että Ukrainaan tulisi sodan jälkeen länsimaiden joukkoja. Ukrainalle pahin tulos olisi, että se ei saisi sodan jälkeen puolustukseensa lännen poliittis-sotilaallista tukea, jota nyt on kutsuttu turvatakuiksi. Ulkopuolinen tuki ja mahdollisuus jakaa puolustusrasitetta taloudellisesti antaisi Ukrainalle selkänojaa. Tietty varmuus vakaista olosuhteista olisi myös ulkomaisten investointien edellytys.
Näyttää siltä, että länsimaiden nopeimmin vaikuttava tapa lisätä painetta Venäjälle on sotilaallinen: Ukrainan materiaalinen tukeminen niin, että se kykenee strategisesti torjumaan Venäjän hyökkäyksen.
Rintaman jämähtäminen paikalleen riittävän pitkäksi ajaksi voisi lisätä Venäjän neuvotteluvalmiutta. Yhdessä muiden sodan vaikutusten kanssa saattaisi syntyä ajatus, että sota, joka ei enää johda mihinkään, pitäisi lopettaa.
Ari Puheloinen oli Suomen puolustusvoimain komentaja vuosina 2009–2014.
Vieraskynien kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna/