Mäkihypyn ja yhdistetyn naisurheilijoilla on ollut tänä kesänä paljon epäonnea. Hyppypukujen pienentäminen tälle kaudelle toi vaikeuksia.
Avaa kuvien katselu
Eva Pinkelnigin kausi päättyi loukkaantumiseen. Kuva: Pierre Teyssot/Action Plus/Shutterstock/All Over Press
Viime viikonloppuna mäkihyppääjät ja yhdistetyn urheilijat kilpailivat tulevissa olympiamaisemissa Predazzossa, Italiassa. Viikonloppu oli synkkä ainakin kolmelle naisurheilijalle.
Eva Pinkelnigin vasen polvi petti normaalimäessä alastulossa, ja 37-vuotias itävaltalainen loukkasi polven ristisiteen, nivelkierukan sekä polven ruston. Seuraavana päivänä oli Alexandria Loutittin, 21, vuoro loukata polveaan. Planican maailmanmestari kertoi Instagramissa, että hänen kautensa sekä olympiaunelmansa ovat ohi.
Yhdistetyssä taasen japanilainen Haruka Kasai koki kovia. Planican ja Trondheimin MM-pronssimitalisti kertoi Instagramissa saaneensa oikeaan polveen ristisiteen ja sivusiteen repeämän.
Kahden vakavan polvivamman jälkeen sekä Itävalta että Kanada päättivät vetää urheilijansa pois kilpailusta uusien vammojen pelossa.
Osa piti loukkaantumisten syynä tulevaa olympiamäkeä. Predazzon normaalimäen profiili ei muun muassa Saksan urheilujohtajan Hors Hüttelin mukaan ole toimiva. Se ei kuitenkaan selitä kaikkia loukkaantumisia, sillä aiemmin elokuussa polvensa loukkasivat myös italialainen mäkihyppääjä Lara Malsiner ja saksalainen yhdistetyn urheilija Maria Gerboth.
Yhdeksi isoksi ongelmaksi onkin koettu täksi kaudeksi yhä tiukemmiksi määrätyt mäkipuvut, sillä ne ovat johtaneet suurempiin nopeuksiin ja alastulossa urheilijan jalkoihin kohdistuvaan suurempaan paineeseen.
”Askel oikeaan suuntaan”
Hyppääjien loukkaantumishuolet on otettu vakavasti Kansainvälisessä hiihtoliitossa (FIS), ja tämän viikon syyskokouksessa Zürichissä naisten hyppypukusääntöihin tehtiinkin muutoksia.
Norjan yhdistetyn joukkueen mäkivalmentaja ja FIS:n varustekomitean jäsen Tom Hilde kertoi NRK:lle, että varustekomitean ehdotus sai mäkihyppykomitealta täyden tuen. Uuden säännön mukaan naisten mäkihyppypuvut voivat olla haaroista kaksi senttimetriä pidemmät ja puku itsessään yhden senttimetrin suurempi.
– Suurin muutos on, että naisten hiihtopuvut saavat enemmän pinta-alaa, mikä mahdollistaa hitaamman vauhdin ja pidemmän hypyn, Hilde kertoi NRK:lle.
– Se ei kuulosta paljolta, mutta sillä on erittäin positiivinen vaikutus mäessä. Tämä päätös on valtava askel oikeaan suuntaan.
Hilden mukaan lukuisista loukkaantumisista voi vetää johtopäätöksen, että pienempien hiihtopukujen sääntöjen käyttöönotossa on tehty virhe.
Lähde: NRK, DPA