Matti ja Elisa jatkavat keskustelua seksistä ja läheisyydestä. VARO JUONIPALJASTUKSIA!


Elisa ja Matti eivät kosketa toisiaan. MTV
Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa keskustellaan jälleen läheisyydestä. Elisa kertoi aiemmassa jaksossa kaipaavansa paljon kosketusta ja seksiä, mutta Matin kanssa kosketus on ollut toistaiseksi olematonta.
Ohjelman kuudennessa jaksossa Elisa kertoo ajaneensa yllättäen Matin luota Espoosta takaisin omaan kotiinsa Tampereelle miettimään asioita yksin. Jakso on katsottavissa 25. syyskuuta Katsomo+-palvelusta, televisiosta jakso nähdään 9. lokakuuta.
Elisa kuvailee oloaan ”surulliseksi, pettyneeksi ja todella turhautuneeksi”. Hän on tuntenut vihaa, mutta samalla myös empatiaa Mattia kohtaan.
– Häämatkan viimeisenä aamuna sain vihdoinkin Matista muutaman lauseen irti siitä, miksi läheisyysaihe on hänelle niin mahdottoman vaikea. Hän viittasi siinä, että se johtuu aiemmista ihmissuhteista. Siellä on tapahtunut jotain, minkä vuoksi hän ei halua olla lähellä, Elisa kertoo Matin sanoneen.
– Sinkkuna kaipaa eniten kosketusta. Seksiä saa helposti, mutta ei sellaista hoivaavaa läheisyyttä. Sitten, jos parisuhteessa ei saa sitä hoivaavaa läheisyyttä ja varsinkin, jos se toinen väistää kosketustasi, se saa kyllä tuntemaan ihmisen ihan helvetin pieneksi. Muuttuu niin kuin näkymättömäksi. Se on hirvein tunne, joka elävälle olennolle voi tulla, Elisa jatkaa.
Matti on jakson aikana silmin nähden surullinen tilanteesta. Hän kertoo olevansa voipunut kaikesta.
Pariskunta menee jakson aikana yhdessä retkeilemään ja paistamaan makkaraa. Elisa kertoo odottavansa, että Matti avaisi retkeilyn lomassa tuntojaan liittyen vallitsevaan tilanteeseen ja siihen, miksi hän ei halua koskettaa Elisaa.
Matti kertoo, että tilanne johtuu osin siitä, ettei hänelle tullut heti Elisan tavattuaan ”valtavaa romanttista fiilistä”. Matti kertoo olleensa ”lukkotilassa”.
– No niin. Sinähän et nyt yhtään avannut sitä kysymystä, mitä olen yrittänyt sinulta tässä tämän pitkältäkin tuntuvan reilu viikon aikana kysyä. Käsitin, että tänään kertoisit vähän siitä, miksi se läheisyys on sinulle aiheena niin vaikea, ettet pysty siitä edes keskustelemaan, Elisa täräyttää Matille.
– Olisin tästä eteenpäin valmiimpi keskustelemaan siitä, Matti vastaa.
– No kun siitä asiasta pitäisi keskustella nyt, Elisa sanoo napakasti takaisin.
Elisan mielestä Matti on osallistunut ohjelmaan valmistautumatta, eikä Matti ole käsitellyt aiempien parisuhteittensa asioita kokonaan loppuun.
– Minua loukkaa se todella paljon, koska minä olen lähtenyt tähän paljaana ja avoimena. Olen selvitellyt historiani, entiset parisuhteeni. Mielestäni tämä on väärä tapa, että tullaan tänne ja huomataankin, että tässä on möykky sydämessäni, Elisa tilittää.
Elisa kertoo Matille edellisestä suhteestaan, jossa kosketus hävisi toisen osapuolen henkisten ongelmien takia.
– Tuntuu, että koko naiseutesi murenee, ja sitä on helkatin vaikea rakentaa takaisin, vaikka se suhde päättyisi. En halua olla missään platonisessa suhteessa enkä voi muodostaa sinuun millään tavalla mitään tunneyhteyttä, jos ei ole minkäänlaista kosketusta, Matti päättää.
Ensitreffit alttarilla -ohjelma torstaisin MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Katso kaikki ohjelmatiedot ja lähetysajat Telkusta.
Ensitreffit alttarilla -ohjelman tapahtumia ruodittiin Iltalehden studiossa. Elle Laitila