Elias Salosen tähdittämä Kullervo-eepos saa ensi-iltansa ensi tammikuussa.
Suomen kansalliseepoksen Kalevalan traagisimman hahmon Kullervon tarina nähdään valkokankaalla 16. tammikuuta 2026.
Hartaasti odotetusta, Antti J. Jokisen ohjaamasta Kalevala: Kullervon tarina -eepoksesta on nyt Kullervon päivän 25.9. kunniaksi julkaistu juliste.
Kullervona nähdään viime vuosina koko kansan maineeseen muun muassa rikosdraama Piirityksestä ja hittisarja Aikuisista noussut Elias Salonen.
Aiemmin muun muassa murhaaja-taksikuskin Ilpo Larhan silmälaseihin ja viiksiin sonnustautunut Salonen esiintyy Kullervon roolissa parrakkaana, synkkänä soturina.
Hänen vastanäyttelijänään Untamon roolissa nähdään Eero Aho. Kalevalassa Kullervo joutuu Untamon orjaksi ja nousee taistoon sortajaansa vastaan.
Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ilkka Koivula (Wäinö), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Krista Kosonen (Kerttu), Johannes Holopainen (Kalervo), Janne Hyytiäinen (Kalevi), Oona Airola (Marjatta) ja Ronja Orasta (Aino).
Elokuva on kuvattu Pohjois-Karjalan Nurmeksessa. Sitä kuvattiin Bomban alueella Nurmeksessa. Tiedotteen mukaan kuvaukset päättyivät kokonaisuudessaan viime keväänä. Elokuva on nyt jälkituotannossa.
Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Antti J. Jokinen ja Jorma Tommila.
Tiedotteessa elokuvaa kuvaillaan historialliseksi ja toiminnalliseksi draamaelokuvaksi. Tiedotteen mukaan elokuva käsittelee armoa, merkityksellisen elämän kaipuuta ja itsensä löytämistä sekä koston, mutta myös oman perheen rakastamisen teemoja. Sen selkärangan muodostavat suomalainen luonto, vanhanajan heimosota, muinaiset myytit ja kalevalainen mytologia.
Elokuvan traileri julkaistiin Kalevalan päivänä helmikuun lopussa. Trailerissa nähdään esimerkiksi miekkataisteluita ja elokuvan hahmoja upeissa luontomaisemissa.
Antti J. Jokinen on aiemmin ohjannut esimerkiksi elokuvat Puhdistus, Pahan kukat ja Helene.