Petteri Summanen on tehnyt pitkän uran ääninäyttelijänä ja dubbaajana.

Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Petteri Summanen ääninäyttelee uudessa suomalaisanimaatiossa Fleak: Kekseliäs ystäväni. Satojen äänien miehenä tunnettu taiteilija ilmaisee elokuvan lehdistötilaisuudessa mielipiteensä myös tv-alan kriisistä.

– Tv-ala on tällä hetkellä suoraan sanoen sellaisessa ummetuksen tilassa tai katastrofin keskellä, Summanen kuvailee.

Hän kertoo, että aiemmin ideat saattoivat saada rahoituksen nopeasti, mutta nyt projektien käynnistyminen venyy monivaiheisiksi ja pitkittyneiksi prosesseiksi.

– Siinä on vaikea pitää itsensä sekä leivässä että tuoreena sen sisällön suhteen, hän toteaa.

Hän kertoo, että alan ahdingon voi nähdä konkreettisesti töiden vähenemisenä, mikä heijastuu suoraan elintasoon.

Pitkän uran alalla tehnyt Summanen avaa myös yleisimmän väärinymmärryksen ääninäyttelemisestä ja dubbauksesta:

– Se, että se olisi helppoa. Sehän tietysti pitäisi vaikuttaa helpolta, mutta ei ole.

Petteri Summasen mukaan usein ihmiset luulevat ääninäyttelyn olevan helppoa. Matti Matikainen

Hän painottaa, että näytteleminen ei ole matkimista, kuten usein luullaan, vaan aidon tunteen ja tarkoituksen välittämistä.

– Usein pitää olla vilpitön, tietää mitä sanoo, miksi sanoo. Sen tunteen pitää olla aito ja pitää pystyä toistamaan sitä, että se on näyttelemistä eri muodossa, hän kuvailee roolisuoritusta.

Summanen on antanut äänensä sadoille hahmoille, joista mieleenpainuvimpia ovat Grinch, Looney Tunesin Tipi ja Nalle Puhin Tikru. Vaikeimmaksi rooliksi hän nostaa Hamster Wheelin.

Hamster Wheelin hahmon äänen tekeminen repi Summasen mukaan kitapurjetta ja laittoi pallean, kurkun ja kaulan tiukille. Ääntä oli vaikea tuottaa itseään rikkomatta. Jaksoja äänitettiin lyhyessä ajassa myös paljon, jolloin keho oli todellisella koetuksella.

– Sitten kun sitä tekee paljon, niin oikeasti rupeaa särkemään päätä ja kurkku väsyy. Tulee sellainen olo, että tämä on fyysistä väkivaltaa itseäni kohtaan.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana työskennellyt Summanen on oppinut, ettei luova työ ole mekaanista. Koronapandemian aikana luovan tilan löytäminen oli hänelle usein vaikeaa.

– Covidin aikana tuli mielialaongelmia. Jos kirjoitin komediaa, niin oli vaikea saada itseeni sellaista rentoutta, kun mä mietin ja pohdin, että mitä helvettiä tässä maailmassa on tapahtumassa? hän muistelee.

Hän kuvailee, ettei hänen tarvitse olla hilpeissä tunnelmissa kirjoittaakseen komediaa, mutta mieli ei saisi myöskään olla raskas.

Summasen mukaan komediaa kirjoittaessaan mieli ei saisi olla liian raskas. Matti Matikainen

Harvoin yksityiselämästään puhuva Summanen kertoo, että hänen nuorin lapsensa on kirjoittanut tänä keväänä ylioppilaaksi. Kesän alussa vietetyissä ylioppilasjuhlissa hän törmäsi ystäväänsä Aku Louhimieheen, jonka saamasta sairauskohtauksesta uutisoitiin pari viikkoa sitten.

– Ihan kamalaa, en ikinä toivoisi, että kukaan joutuisi kokemaan sairauskohtausta. Toivon Akulle nyt vain nopeaa ja täydellistä toipumista, Summanen sanoo.

Summanen ja Louhimies tutustuivat 1990-luvun lopulla Isänmaan toivot -sarjan kuvauksissa, jossa Summanen näytteli pääroolia ja Louhimies toimi ohjaajana. Sittemmin heistä on tullut ystäviä ja perhetuttuja.

Summanen kokee huojennusta ja ylpeyttä lastensa aikuistumisesta, mikä on vapauttanut hänelle aikaa ja mahdollisuuden pohtia omaa elämäänsä ja työtään. Viime aikoina hän kertoo kokeneensa edelleen vetovoimaa teatteriin.

– Aikanaan tein sen päätöksen, että jättäydyn tuolta näyttämöltä pois, jos minulla on töitä päiväsaikaan tarjolla. Ja kun näin tapahtui, niin sitten en näyttämölle noussut ollenkaan ja syynä siihen oli nimenomaan se, että en haluaisi olla iltoja pois lasten luota.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen.

– Nyt olisi periaatteessa vapaata, voisi lähteä näyttämölle, mutta onko sitä sitten tottunut siihen, että ei jaksaisi illalla lähteä duuniin, hän pohtii.

Hänestä näyttämötyö on intensiivistä, palkitsevaa ja opettavaista.

– Siinä on jotain huumaavaa. En ole teatteria hylännyt, eikä teatteri ole toivottavasti hylännyt minua näyttelijänä, hän toteaa.

Suomalaisanimaatio on saavuttanut jopa kansainvälistä huomiota. Toukokuussa se sai levityssopimuksen Yhdysvalloissa. Matti Matikainen