Filmikamarin Tero Koistinen arvioi, miten Renny Harlinin elokuva todellisuudessa pärjäsi.

Elokuvaohjaaja Renny Harlin Sami Kuusivirta

Elokuvaohjaaja Renny Harlin kehui hiljattain podcastissaan The Harlin show elokuvansa The Strangers: Chapter 1 menestystä maailmalla. Harlin kutsui elokuvaansa jättimenestykseksi Yhdysvalloissa.

Box Office Mojo -sivuston mukaan elokuva on tuottanut Yhdysvalloissa lipputuloja 35,2 miljoonaa dollaria. Maailmanlaajuisesti lipputuloja kertyi 45 miljoonaa dollaria. Elokuvan budjetti oli 8,5 miljoonaa euroa.

Box Office Mojo -sivuston listauksessa Harlinin ohjaama elokuva sijoittui sijalle 47 vuoden 2024 lipputuloja vertaillessa. Eniten lipputuloja kertyi elokuvasta Inside Out 2, jonka lipputulot olivat liki 653 miljoonaa euroa.

Asiantuntija arvioi

Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen toteaa Iltalehdelle, ettei elokuvaa voi aivan jättimenestykseksi kutsua, mutta se on pärjännyt silti erittäin hyvin.

– Jos elokuva on 50 parhaan joukossa, niin onhan se ihan kova juttu. Ei ihan kärkielokuva, mutta hyvä suoritus se on.

– Kyllä nuo luvut näyttävät siltä, ettei se ihan höpöjä puhu. Se on menestynyt elokuva.

Etenkin elokuvan budjettiin suhteutettuna elokuvaa voi pitää menestyneenä.

– Jos budjetti on ollut 8,5 miljoonaa euroa, niin sehän on ollut halpa kuin mikä. Jos on päässyt 50 parhaan elokuvan joukkoon, niin tuolla budjetilla se on hyvä suoritus.

Koistinen muistuttaa, ettei Box Office -lipputuloissa ole huomioitu veroja tai levittäjien palkkioita. Ilmoitetussa summassa otetaan huomioon pelkästään suorat lipputulot. Koistisen mukaan Harlinin elokuvan lukuja tarkastellessa voidaan kuitenkin arvioida, että elokuva on tuottanut hyvin rahaa, vaikka summasta ei ole vielä vähennyksiä tehty.

Renny Harlin ja Johanna Harlin The Strangers – Chapter 2 -elokuvan ensi-illassa Los Angelesissa. AOP

Elokuva ei tule Suomen valkokankaille

Harlinit kertoivat podcast-jaksossa saaneensa paljon ihmettelyjä siitä, miksi The Strangers: Chapter 1 -elokuvaa ei tuotu Suomen markkinoille. Harlinien perustelu oli, etteivät suomalaiset ole kauhuelokuvakansaa.

Koistinen ei kuitenkaan ole asiasta samaa mieltä.

– Kyllä isot kansainväliset kauhuelokuvat menestyvät Suomessa hyvin. Tässä on jo useamman vuoden ajan ollut kauhuelokuvatrendi käynnissä.

Koistinen jatkaa, että Suomessa toimivat elokuvien levitysyhtiöt ovat pääasiassa pohjoismaisia ja niiden intressit ovat lähtökohtaisesti siinä, mikä toimii kaikkialla pohjoismaissa.

– Silloin varmaan pelkästä