Isän alkoholismi teki vaatesuunnittelija Anni Ruuthista vihaisen nuoren, kunnes oman alan ja rakkauden löytäminen rohkaisivat tähtäämään korkealle.
On järjetöntä ostaa yhden päivän asu. Tätä mieltä on hääpuvuistaan tunnettu vaatesuunnittelija Anni Ruuth, 35. Juuri hänen luomuksessaan Sanna Marin asteli ensin Linnan juhliin ja myöhemmin avioon.
Anni on kuuluisa romanttisesta, elegantista ja naisellisesta tyylistään. Pilvimäinen höyhentoppi on hänen suunnittelemistaan vaatekappaleista tunnetuin.
”Olen iloinen siitä, että olen nainen. Haluan asuillani juhlistaa naiseutta ja vapauttaa asun kantajan sisäisen joutsenkuningattaren valloilleen. Kutsunkin itseäni joutsenen tekijäksi”, Anni kertoo.
Joutsen, ikuisen rakkauden ja sitoutumisen symboli, kuvaa hyvin myös Annia itseään. Parantumaton romantikko on ollut yhdessä aviomiehensä Sakun kanssa yli puolet elämästään. Perhearvot ovat hänelle hyvin tärkeitä. Jos läheisiä täytyy puolustaa, osaa hän olla tarpeen tullen hyvin sähäkkä.
”Minulla on naisena monta roolia, joita kaikkia haluan toteuttaa. Olen tytär, sisko ja vaimo, mutta juuri nyt ennen kaikkea äiti. Se on tällä hetkellä tärkein tehtäväni.”
Vaikka Anni on intohimoinen uranainen, tasainen ja turvallinen perhearki on parasta, mitä hän tietää. Sellaista hän ei itse lapsena saanut elää.
Lasinen lapsuus seurasi Anni Ruuthia aikuisuuteen
”Lapsuuttani väritti isäni alkoholismi. Se on kuin verho lapsuuteni päällä ja sävytti myös kokemiani hyviä hetkiä.
Isä työskenteli rakennustyömailla ja teki paljon reissuhommia. Hän saattoi olla kuukausia poissa kotoa. Silloin kotona oli tasaista ja hyvä olla.
Aina kun äiti ilmoitti, että isä on tulossa takaisin kotiin, alkoivat uniongelmat. Pahimmillaan en nukkunut viikkoon isän saapumista pelätessä. Kun hän palasi, tilanteet kärjistyivät usein illalla tai yöllä, enkä nukkunut silloinkaan.
Kärsin yhä uniongelmista, vaikka niitä on purettu terapian avulla.
Omaksuin keskimmäisenä lapsena huolehtijan roolin. Siivosin kotona, jotta saisin jonkinlaista kontrollin tuntua elämääni. Edelleenkin ahdistuksen iskiessä alan siivoilla.
Lasten emotionaalinen huomioiminen oli 1990-luvun laman aikaan aivan toista kuin nykyään. Ei minulta kyselty, miten voin ja kuinka koen asiat. Minulla oli vaatteita, ruokaa ja lämmin sänky ja minut hoidettiin kouluun. Enempään äitini rahkeet eivät perhetilanteessamme riittäneet. Minkäänlaista isän ja tyttären välistä suhdetta ei ollut, ei minkäänlaista tunnesidettä.”
Lue myös Kotiliesi.fi: Alissa Mettälä, 25, eli lapsuuden huumeiden ja väkivallan keskellä – ”Mietin, selviämmekö hengissä”
Anni Ruuth antoi äidilleen tiukan uhkavaatimuksen
”Yksitoistavuotiaana ilmoitin äidilleni, että jos toi äijä ei lähde, niin minä lähden. Pian sen jälkeen äitini otti avioeron.
Eron jälkeen aloin oireilla. Minusta tuli vihainen ja yksinäinen. Kaveriporukka vaihtui. Aloin hengailla ihmisten kanssa, joilla oli samoja kokemuksia kuin minulla. Hain heiltä ymmärrystä ja hyväksyntää.
Syvällä sisimmässäni tunsin, etten ansaitse mitään hyvää. Se, että isä valitsi mieluummin pullon kuin minut, loi hirveän arvottomuuden tunteen.
Olen antanut isälleni anteeksi, vaikka hänen tekemisensä vaikuttavat minuun yhä. Haluan muistaa, että alkoholismi on sairaus. Isäni on varmasti lämmin, hauska ja fiksu, mutta päihdeongelma tuhoaa siitä kärsivän. Se muuttaa ihmisen toiseksi ja tekee yhteydenpidon mahdottomaksi.
Olen nähnyt isääni viimeksi kolme vuotta sitten. Koen eläneeni aina isättömänä, koska isäni ei ole koskaan ollut aidosti läsnä elämässäni. En kutsu isääni isäksi vaan puhun hänestä etunimellä.
Äitiäni kohtaan tunnen nykyään suurta myötätuntoa, olemme läheisiä ja paljon tekemisissä. Hän oli kolmekymppinen kolmen lapsen äiti vaikeassa tilanteessa. Kukaan ei ole täydellinen. Olen äidille kiitollinen, että hän piti minusta ja sisaruksistani Astasta ja Eetusta huolta vaikeina aikoina.”
Opiskelemaan pääsy oli pelastus
”Jos et nyt oikeasti skarppaa, et pääse mihinkään kouluun. Näin opettaja totesi minulle yläasteella. Olin hankala tapaus ja keskittymiskykyni oli täysi nolla. Olin auktoriteettiongelmainen. En noudattanut käskyjä, ja minut heitettiin usein ulos luokasta.
Vaatteet ja pukeutuminen kuitenkin kiinnostivat. Kävin kirppiksillä, tuunasin ja ompelin vaatteita.
Skarppasin sen verran, että pääsin yläasteen jälkeen ammattikouluun pukuompelulinjalle. Se oli pelastukseni. Päähäni alkoi pikkuhiljaa tulla järkeä ja aloin pohtia tulevaisuuttani.
Minulla on yhä haasteita auktoriteettien kanssa. En halua, että minulle sanellaan, miten asiat on tehtävä. Haluan pelata omilla säännöilläni. Varmaan siitä syystä olen nykyään yrittäjä. Ja jos rehellisiä ollaan, en ole hyvä tiimipelaaja. Siinä asiassa voisin vielä kehittää itseäni.”
Valmistuminen oli Anni Ruuthille suuri saavutus
”Pukuompelijaksi valmistumisen jälkeen pääsin Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin suorittamaan vaatesuunnittelijan tutkintoa. Kun aloin suunnitella opinnäytetyötäni, pinnalla olevia trendejä olivat androgyynisyys, tummuus ja minimalismi. Ne ovat hyvin kaukana minusta.
Opiskeluaikana koin jatkuvaa identiteettikriisiä siitä, kuka olen ja mitä haluan tehdä. Opinnäytetyötä pohtiessani päätin, että teen jotain, joka on sataprosenttisesti minua.
Valmistuin erinomaisin arvosanoin ja pääsin suunnittelijan töihin. Suunnittelin muille ja lisäksi aloittelin omaa yritystäni. Höyhentoppi oli yksi opinnäytetyöni luomuksista, ensimmäinen tuotteeni.
Lapsuudessa ja nuoruudessa minuun iskostetut ajatukset ja oletukset siitä, kuka olen ja mihin pystyn, määrittivät minua pitkään. Tuntui kuin minulla olisi ollut naamatatuointi, jossa luki, että olen tyhmä enkä pysty saavuttamaan mitään.
Valmistuminen oli minulle suuri saavutus. Näytin muiden lisäksi itselleni, etten olekaan sellainen, jollaiseksi minut on lapsuudestani saakka lokeroitu.”
Rakkaus toi uskoa hyvän ansaitsemisesta
”Löysin sielunkumppanini Sakun 17-vuotiaana. Olin vastikään eronnut ja matkalla bileisiin. Autossa isosiskoni Asta totesi, että Annille pitää löytää kiva poika tänään. ’No ei sellaista tähän autoon ainakaan mahdu’, totesi samassa autossa istuva poika, jota en tuntenut. Hän oli Saku.
Loppuillasta tanssilattialla käsi hakeutui käteen. Aloimme tapailla. Sakun kanssa tunsin ensimmäistä kertaa toisen ihmisen kanssa sellaista vilpitöntä turvaa, jollaista olin kokenut aiemmin vain Juvalla mummolassa, rakkaan mummini ja pappani luona.
Saku sai minut ymmärtämään, että minun ei tarvitse ottaa elämässä vain sitä, minkä saan. Voin saada elämässä sen, mitä haluan.
Uskomme toisiimme ja kannustamme toisiamme. Emme varsinaisesti riitele. Sanaharkan jälkeen osaamme kumpikin pyytää ja antaa anteeksi.
Osaamme selvittää asiat ääntä korottamatta. Olen kuullut lapsuudessani niin paljon huutamista, etten halua enää sellaista elämääni.
Seitsemän vuoden kohdalla oli vaihe, jossa kumpikin haki hieman paikkaansa ja pohti tulevaisuudentoiveitaan. Siitäkin selvittiin yhdessä. Olemme edelleen kahdeksantoista vuoden yhdessäolon jälkeen todella rakastuneita.”
Äidiksi tuleminen pelasti Anni Ruuthin yrityksen
”Perustin yritykseni verkkokaupan vuonna 2019. Korona-ajan alussa ihmiset halusivat tukea pienyrityksiä mutta pian epävarma maailmantilanne sulki rahahanat.
Vuonna 2021 firman taloudellinen tilanne paheni. Olin peloissani ja mielenterveyteni alkoi rakoilla. Olin kokenut mielenterveyden haasteita muutamaa vuotta aiemminkin. Sairastuin masennukseen ja työuupumukseen mummoni kuoltua.
Vielä sen kesäpäivän aamuna, jona esikoiseni syntyi, lähetin sähköposteja laskuttajille synnytyssairaalasta. Kenenkään ensisynnyttäjän ei pitäisi olla sellaisessa tilanteessa.
Hilman syntymä pani asiat tärkeysjärjestykseen. Pohdin synnytyksen jälkeisessä rakkauskuplassa, että kyllä minä nyt yhden yrityksenkin pelastan. Oloni oli voittamaton.
Päätin antaa itselleni yhden mahdollisuuden. Otin 10 000 euron lainan, jotta saisin julkaistua ensimmäisen kaupallisen hääpukumallistoni. Aiemmin olin keskittynyt uniikkipukujen tekemiseen.
Julkaisun jälkeen tilauksia alkoi tulla yksi toisensa perään. Huikkasin Sakulle, että saatoin juuri pelastaa yritykseni.
Nykyisin pidän verkkokauppaa auki viikon kerrallaan kolme neljä kertaa vuodessa. Näin pystyn tilaamaan kangasta menekin mukaan enkä säilö kalliita materiaaleja varastossa. En ole miljonääri, mutta saan oman palkkani ja laskut maksettua.
On harhaluulo, että äitiys olisi este yrittäjänä toimimiselle. Itse asiassa uskon, että ilman lapsiani en olisi siinä pisteessä, missä nyt olen. Olen joutunut tekemään radikaaleja linjauksia ja isoja päätöksiä, koska olen lasten takia halunnut järkeistää ajankäyttöäni. Olen myös pitänyt huolta omasta hyvinvoinnistani esimerkiksi menemällä uudestaan terapiaan Hilman syntymän jälkeen.
Kaikki tämä on tehnyt minusta aiempaa paremman yrittäjän.”
Anni Ruuth: ”Lapsia voisi vielä tulla”
”Kuopuksemme Olavi syntyi toissa keväänä. Sitä ennen kokemani keskenmeno sai tajuamaan, miten paljon toista lasta toivoin. Haluan rakastaa Hilman ja Olavin piloille ja tarjota heille sellaista emotionaalista turvaa, jollaista jokainen lapsi ansaitsee.
Minulla on brändini suhteen suuria suunnitelmia muun muassa kansainvälistymisestä, mutta en ole sulkenut pois sitäkään mahdollisuutta, että lapsia voisi vielä tulla. Perhehaaveista luopuminen töiden tekemisen takia olisi aivan liian iso asia.”
Anni Ruuth, 35
Työ: Vaatesuunnittelija.
Asuu: Hirsitalossa Haminan Metsäkylässä.
Perhe: Aviomies Saku, 4-vuotias Hilma-tytär ja 1-vuotias Olavi-poika.
Harrastukset: Kukkien sidonta ja kirpputoreilla käyminen.
Juttu on julkaistu Annassa 39/2025.
Sinua voi kiinnostaa myös:
