Muusikko ja näyttelijä Antti ”Silu” Seppälä on menehtynyt 71-vuotiaana. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat, ja Seppälän läheinen ystävä Mato Valtonen vahvisti suru-uutisen.

Seppälä teki pitkän uran musiikin parissa. Hän soitti useissa kokoonpanoissa ja oli mukana sekä Sleepy Sleepersissä että sen pohjalta syntyneessä Leningrad Cowboysissa. Kesällä 1988 hän esiintyi Lapinlahden linnuissa ja sai tarjouksen liittyä pysyväksi jäseneksi, mutta päätti kieltäytyä.

Näyttelijänä Seppälä muistetaan erityisesti Mika Kaurismäen ohjaamasta ”Zombie ja kummitusjuna” -elokuvasta, josta hänelle myönnettiin sekä Jussi-palkinto että parhaan näyttelijän tunnustus San Sebastiánin elokuvajuhlilla. Hän esiintyi myös useissa Aki Kaurismäen teoksissa, kuten ”Kauas pilvet karkaavat” ja ”Mies vailla menneisyyttä”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Pitkän tauon jälkeen Seppälä palasi valkokankaalle vuonna 2022 elokuvassa ”Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä”. Hän näytteli myös sen jatko-osassa, vuoden 2024 elokuvassa ”Mielensäpahoittajan rakkaustarina”.