Voimakkaiden synteettisten opioidien saapuminen Viroon on kolminkertaistanut yliannostuskuolemien määrän. Asiantuntijat ovat huolissaan vielä vahvempien huumeiden pääsystä maahan.
Vuosina 2018–2021 Virossa kuoli vuosittain 30–40 ihmistä yliannostuksiin, mutta viimeisten parin vuoden aikana luku on noussut noin 100 yliannostuskuolemaan vuodessa.
Vielä kuukausi sitten Viron kansallisen terveyden kehittämisen instituutin tutkija Katri Abel Ollo oli varovaisen toiveikas sen suhteen, että yliannostuskuolemien tämän vuoden kokonaismäärä saattaisi pysyä alle 100:ssa. Sittemmin tilanne on muuttunut, sillä elokuun loppuun mennessä Virossa on kuollut jo 57 ihmistä yliannostukseen.
– Uusia nitatseeneja on tulossa markkinoille, ja niiden rinnalla löydämme käytetyistä ruiskuista myös muita erittäin voimakkaita opioideja. Nämä synteettiset opioidit ovat kolme tai neljä kertaa vahvempia kuin fentanyyli, Ollo kommentoi Viron yleisradiolle.
Uusilla aineilla on lyhyempi vaikutusaika, joten käyttäjien on pistettävä niitä useammin. Lisäksi naloksoni, huumeidenkäyttäjille ja heidän perheilleen jaettava yliannostuksen kumoava lääke, ei ole enää tehokas kaikissa tapauksissa.
Viron poliisin mukaan nitatseenien esiintyminen on vähentymässä, mutta Suomessa Peukku-nimellä tunnetun alfa-PVP:n määrä on lisääntynyt. Tällä viikolla löydetty uusi nitatseenin variantti sai poliisin antamaan yleisen tason turvallisuusvaroituksen.
Katri Abel Ollo mukaan Euroopan huumemarkkinat ovat parhaillaan muuttumassa.
– Kiina on kieltänyt nitatseenit ja niiden valmistusaineet. Tämä voi selittää, miksi jotkut Virossa aiemmin laajalle levinneistä nitatseeneista ovat lähes kadonneet. Valitettavasti, kun yksi huume häviää, toinen tulee tilalle. Voimme vaan toivoa, ettei seuraava ole pahempi, mutta toistaiseksi ne ovat vain pahentuneet, Ollo toteaa.