Autoilijoiden kannattaa olla tarkkana erityisesti hirvivaaramerkin osoittamalla alueella.

Autoilijoiden kannattaa olla tarkkana erityisesti hirvivaaramerkin osoittamalla alueella.

Kuva: Sari Pelttari-Heikka

Hirvikolarien riski on kasvanut jälleen erityisesti aamu- ja iltahämärän aikaan, kertoo Fintraffic.

Suomessa tapahtui viime vuonna lähes 1 660 hirvikolaria. Se on 10 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Viime vuosina hirvikolareita on tapahtunut eniten syys-marraskuussa.

Maakunnittain tarkasteltuna hirvikolareita tapahtui vuonna 2024 eniten Pohjois-Pohjanmaalla, jossa hirvikolareita kirjattiin 163. Toiseksi eniten hirvikolareita sattui Uudellamaalla, 153. Lapissa hirvikolareita oli 99 ja Kainuussa 48.

Hirvet liikkuvat rohkeammin hämärässä. Metsästys, hirvien kiima-aika ja talvilaitumille siirtyminen tuovat eläimiä jälleen myös maanteille. Fintraffic muistuttaa, että erityisesti hirvivaara-alueilla ajonopeudet kannattaa pitää maltillisina, katse tiessä ja turvavälit riittävän pitkinä.

Yksikönpäällikkö Eero Sauramäki Fintrafficista sanoo, että myös riista-aidan päiden kohdalla autoilijoiden kannattaa olla valmiita pysähtymään tarvittaessa nopeastikin.

Fakta

Ohjeet autoijoille

Jos hirvi juoksee tiellä auton eteen, pyri pysymään omalla ajokaistalla ja väistämään eläin takaapäin.

Jos törmäät eläimeen, vie varoituskolmio näkyvälle paikalle.

Soittaa hätänumeroon 112, vaikka eläin pakenisikin paikalta.