Juuri julkaistut asiakirjat avaavat sitä, mitä Anneli Auerin lasten mukaan tapahtui, kun he kertoivat äitinsä hyväksikäyttäneen heitä.
Anneli Auerin lapset kertovat, kuinka heidät vieraannutettiin murhasta syytetystä äidistään. Arkistokuva murhaoikeudenkäynnistä. Kari Mankonen
Rituaalimurha, saatananpalvontaa ja verellä maalaamista. Oikeuden juuri julkistamat asiakirjat avaavat nyt osittain, minkälaiset kertomukset johtivat lopulta Anneli Auerin, 60, uusiin murhasyytteisiin ja tuomioon lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.
Perjantaina 26. syyskuuta Varsinais-Suomen käräjäoikeus antoi julki lisää asiakirjoja Auerin ja hänen ex-miesystävänsä Jens Kukan, 62, seksuaalirikosvyyhdistä.
Auerin lasten käräjäoikeudelle toimittamista asiakirjoista käy ilmi heidän näkemyksensä siitä, miksi heidän äitinsä päätyi lopulta tuomituksi hirveistä rikoksista.
Rukoilua ja kertomuksia saatanasta
Kun Anneli Aueria alettiin epäillä Ulvilan murhasta, sijoitettiin hänen neljä lastaan kodin ulkopuolelle. Huhtikuussa 2010 heidät sijoitettiin Auerin sukulaisen kotiin.
– Sijaisperheessä oli ankarat ja nöyryyttävät kasvatusmenetelmät ja omituisia ja tiukkoja sääntöjä. Sijaisperheessä oli myös uskonnollisia toimintatapoja, johon liittyi lasten kanssa rukoilu ja kertomukset saatanasta.
Lasten mukaan heistä vanhinta kutsuttiin sijaisperheessä paholaiseksi ja yhtä lapsista riivatuksi.
Vanhin lapsi ei sopeutunut sijaisperheen elämään ja hän muutti sieltä pois jo parin kuukauden jälkeen.
Lasten mukaan sijaisperhe esti vanhimman lapsen ja kolmen muun lapsen yhteydenpidon toisiinsa.
Väite: uhrasivat isän
Anneli Auerin asianajaja Markku Fredriksson ja Jens Kukan asianajaja Kaarle Gummerus vaativat seksuaali- ja väkivaltarikossyytteiden hylkäämistä. Anni Savolainen
Syksyn ja talven 2010 aikana sijaisperheessä alettiin käydä läpi vanhimman lapsen ”pahoja tekoja”. Seuraavana vuonna alkoi ilmetä vihjauksia, että vanhin tytär olisi osallinen Ulvilan murhaan.
Ulvilan murha tapahtui joulukuussa 2006 perheen kotona. Uhrina oli lasten isän ja Anneli Auerin mies Jukka S. Lahti.
Toukokuussa 2011 hovioikeus vapautti Auerin tutkintavankeudesta. Pian tuli myös tuomio: Anneli Auer oli syytön miehensä murhaan.
Lapset kertovat nyt, että sijaisvanhemmat veivät tuolloin kolme nuorinta lasta kesän mittaiselle venematkalle. Sijaisvanhemmat alkoivat kysellä lisää asioita lapsilta.
Lasten mukaan tällä venematkalla syntyivät heidän ”sepityksensä” saatananpalvonnasta ja isän rituaalisesta murhasta. Selitysten mukaan vanhin lapsi ja Anneli Auer ”uhrasivat” Jukka S. Lahden.
Lapset kertoivat myös äitinsä ja tämän miesystävän kuvottavista seksiorgioista, lasten viiltelystä ja hyväksikäytöstä. Lapset kertoivat rituaaleista, joihin kuului lapsista veren vuodattaminen. Yksi lapsista kertoi, että hänen verellään oli piirretty kynttilään pedon numero 666.
Sijaisvanhemmat kuvasivat lasten kertomukset ja toimittivat ne viranomaisille. Näiden kertomusten myötä alkoi uusi kierros murhaoikeudenkäyntiä sekä ensimmäinen kierros seksuaalirikosoikeudenkäyntiä.
”Äärimmäistä henkistä kaltoinkohtelua”
Asianajaja Hanna Söderlund edustaa oikeudenkäynnissä Anneli Auerin lapsia. Täysi-ikäiset lapset vaativat syytteiden hylkäämistä. Syyttäjän mukaan lapset ovat seksuaalirikosten uhreja. Jatta Lapinkangas
Seksuaalirikoskokonaisuus on toista kertaa käräjäoikeudessa, koska nyt lapset kiistävät liki 15 vuoden takaiset kertomuksensa.
– Ajatus saatananpalvonnasta ja siihen liittyvästä rituaalimurhasta ovat siis alun perin lähtöisin [sijaisvanhemmilta], joiden perheessä uskonnollisuus, rukoukset ja kertomukset saatanasta olivat olleet läsnä jo silloin kun [vanhin tytär] asui perheessä, lapset linjaavat.
Lasten mielestä heitä painostettiin ja johdateltiin. Tilanne oli äärimmäisen ahdistava.
– Se mitä [sijaisvanhemman] kuvaamilla videoilla tosiasiallisesti tapahtuu, on äärimmäistä lasten henkistä kaltoinkohtelua.
Venematkan jälkeen lapsia ei päästetty kouluun, vaan heidät pidettiin eristettyinä muista ihmisistä siihen saakka, että Anneli Auer pidätettiin seksuaalirikoksista epäiltynä.
Lasten näkemys on, että sijaisvanhemmat johdattelivat heitä muualta löydettyjen spekulaatioiden pohjalta. Lausumassa viitataan muun muassa murha.info-sivustolla esitettyihin erilaisiin teorioihin Ulvilan murhasta.
Syyttäjinä Anneli Aueria vastaan toimivat erikoissyyttäjä Leena Koivuniemi, syyttäjäylitarkastaja Jutta Tschokkinen ja erikoissyyttäjä Outi Pyykkönen. Anni Savolainen
Vaikka lapset kiistävät aiemmat kertomuksensa, katsovat syyttäjät edelleen, että he ovat uhreja. Syyttäjät vaativat Auerille ja Kukalle tuomiota useista törkeistä seksuaalirikoksista.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus käsittelee asiaa lokakuusta alkaen.
Näin tapahtumat ovat edenneet
1.12.2006: Jukka S. Lahti murhataan kotonaan. Aluksi poliisi epäilee, että tekijä on taloon ikkunan kautta tunkeutunut tuntematon hyökkääjä.
2007: Anneli Auer alkaa seurustella Jens Kukka -nimisen miehen kanssa.
2009: Poliisilla peiteoperaatio, jossa ”Seppo”-niminen poliisi lyöttäytyy Auerin seuraan.
Syyskuu 2009: Anneli Auer vangitaan epäiltynä miehensä murhasta.
12.11.2010: Satakunnan käräjäoikeus tuomitsee Auerin miehensä murhasta elinkautiseen vankeuteen.
1.7.2011: Vaasan hovioikeus hylkää murhasyytteen. Auer vapautuu.
Elokuu 2011: Auerin veli ottaa yhteyttä poliisin. Hänen mukaansa lapset ovat kertoneet murhayöstä ja vuosien 2007–2009 seksuaalirikoksista.
8.–16.9.2011: Auer ja Kukka otetaan kiinni ja vangittiin seksuaalirikoksista epäiltyinä.
29.6.2012: Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsee Auerin ja Kukan lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ja muusta väkivallasta.
19.10.2012: Korkein oikeus palauttaa Jukka S. Lahden murhan käräjäoikeuteen. Syyttäjät hakivat uutta käsittelyä lasten uusien kertomusten perusteella.
27.6.2013: Turun hovioikeus antaa tuomionsa seksuaalirikosasiassa. Auerin tuomio koventui hieman.
12.12.2013: Satakunnan käräjäoikeus tuomitsee Auerin jälleen murhasta.
11.6.2014: Korkein oikeus ei anna valituslupaa seksuaalirikosasiassa. Pitkät tuomiot jäävät lainvoimaisiksi.
19.2.2015: Vaasan hovioikeus hylkää jälleen Auerin murhatuomion.
20.2.2015 ja 2.11.2016: Korkein oikeus hylkää Kukan ja Auerin ensimmäiset tuomionpurkuhakemukset seksuaalirikoksiin liittyen.
2016: Anneli Auer saa yhdet Suomen historian suurimmat koppikorvaukset syyttömänä vankilassa istumisesta. Korvaus on yli puoli miljoonaa euroa.
Samana vuonna julkaistiin Auerin kirja Murhalesken muistelmat.
2023: Auer ja Kukka hakevat jälleen tuomion purkua. Nyt Auerin lapset kertovat, että heidän aiemmat puheensa eivät pitäneet paikkaansa.
5.12.2024: Korkein oikeus purkaa seksuaalirikostuomion ja palauttaa asian käräjäoikeuteen.
Joulukuu 2024: Jukka S. Lahden murhatutkinta on siirtynyt keskusrikospoliisin tutkittavaksi.
17.1.2025: Valtakunnansyyttäjä ilmoittaa ajavansa uudelleen syytteitä Aueria ja Kukkaa vastaan seksuaalirikoskokonaisuudessa.
17.9.2025: Varsinais-Suomen käräjäoikeus järjestää valmisteluistunnon. Oikeudenkäynnin on määrä kestää alkuvuoteen 2026.