Ylen johtoryhmä päättää Ylen kannasta EBUn marraskuiseen äänestyskokoukseen mennessä.

Avaa kuvien katselu
Yuval Raphael edusti tänä vuonna Israelia Euroviisuissa. Kuva: Hollandse Hoogte / AOP
Israelin osallistuminen seuraaviin Euroviisuihin yritetään ratkaista Euroopan yleisradiounioni EBUn järjestämän äänestyksen avulla marraskuussa.
– Mielestäni on hyvä, että EBU kysyy jäsenyhtiöiden mielipidettä tässä asiassa, toteaa Ylen Kulttuuri ja asia -yksikön vastaava päätoimittaja Johanna Törn-Mangs.
– Ylen johtoryhmä tekee päätöksen siitä, miten Yle äänestää, ennen EBU-äänestystä. Vielä ei ole tehty päätöstä tässä asiassa, Törn-Mangs sanoo.
Ensi vuoden Euroviisut jakavat Eurooppaa osallistujiin ja kieltäytyjiin, jos Israel on laulukilpailussa mukana.
Päätös siitä, osallistuuko Suomi ylipäänsä Euroviisuihin tehdään Törn-Mangsin mukaan ennen EBUn Israel-äänestystä.
Törn-Mangs toteaa, että tulevaan äänestyspäätökseen ei vaikuta esimerkiksi Suomen valtion kanta Gazan tilanteesta.
– Tietysti meillä seurataan media- ja somekeskustelua aiheen ympärillä, mutta me teemme aina omat ratkaisumme.
– Sen sijaan että ottaisimme kantaa eri poliittisiin kysymyksiin, meidän tehtävämme on tehdä riippumatonta journalismia siitä, mitä maailmassa ja Gazassa tapahtuu. Emme tietenkään hyväksy sodasta aiheutuvaa inhimillistä kärsimystä missään tilanteessa.

Avaa kuvien katselu
Mielenosoittajia Sveitsin Baselissa, missä Euroviisut järjestettiin toukokuussa viime keväänä. Kuva: Anna Karismo / YleMielipiteet osallistumisesta jakautuvat
Euroopan yleisradiounioni EBU on tilanteessa, jossa sen on pakko toimia.
Israelin sota palestiinalaisia vastaan on herättänyt voimakasta kritiikkiä eri puolilla maailmaa. YK:n tutkijoiden mukaan Israel on syyllistynyt Gazassa kansanmurhaan jo lokakuusta 2023 lähtien.
EBUn puheenjohtajan lähettämässä kirjeessä todetaan, ettei järjestö ole koskaan kohdannut ”näin jakavaa tilannetta”.
Toistaiseksi nämä maat ovat ilmoittaneet, että eivät aio osallistua, mikäli Israel on mukana laulukilpailussa: Espanja, Irlanti, Slovenia ja Alankomaat.
Espanja on Euroviisujen viidestä rahoittajamaasta ensimmäinen, joka on ilmoittanut Euroviisujen boikotoinnista. Muita rahoittajia ovat Britannia, Ranska, Saksa ja Italia.
Pohjoismaista Norja on ilmoittanut, että se osallistuu Euroviisuihin, vaikka Israel olisikin mukana. Norja on kuitenkin aktiivisesti kehottanut EBUa ottamaan kantaa Israelin osallistumiseen.
Samoilla linjoilla on Tanska. Tanskalainen yleisradioyhtiö DR on ilmoittanut, ettei se vetäydy Eurovision laulukilpailusta, vaikka Israel osallistuu, mutta se on asettanut osallistumiselleen ehtoja.
Johanna Törn-Mangs, jos muita pohjoismaita jättäytyy pois, vaikuttaako se Suomen päätökseen?
– Seuraamme tarkkaan mitä tapahtuu asian ympärillä, mutta Yle tekee aina omat päätöksensä.
UMK-kilpailu ei ole uhattuna
Avaa kuvien katselu
Erika Vikman voittii UMK-kilpailun ja edusti Suomea Euroviisuissa 2025. Kuva: Miikka Varila / Yle
Euroviisut täyttää ensi vuonna 70 vuotta. Laulukilpailu on määrä järjestää Wienissä Itävallassa toukokuussa.
Maiden on päätettävä joulukuun puoliväliin mennessä, osallistuvatko ne viisuihin.
Suomen euroviisuedustaja on vuosittain valittu Ylen järjestämässä Uuden musiikin kilpailuissa.
Olipa Suomen lopullinen kanta osallistumisesta mikä hyvänsä, päätös ei horjuta UMK-kilpailua. Se järjestetään joka tapauksessa.