Jalkapalloseura Arsenalin entinen akatemiapelaaja Billy Vigar, 21, on kuollut.

Englannin seitsemänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Chichester Cityä edustanut Vigar sai vakavan päävamman viime lauantaina pelatussa ottelussa Wingate & Finchleystä vastaan. Peli keskeytettiin tapahtuneen jälkeen.

– Saatuaan vakavan aivovamman viime lauantaina hänet vaivutettiin keinotekoiseen koomaan, Vigarin perhe kertoi BBC:n mukaan.

Tiistaina Vigarin tila kohentui leikkauksen avulla, mutta lopulta vamma osoittautui liian vakavaksi. Vigar kuoli torstaiaamuna.

BBC:n mukaan vamman uskotaan syntyneen törmäyksessä betoniseinään, mutta tietoa ei ole vahvistettu.

Vigar liittyi Arsenalin akatemiaan vuonna 2020 ja solmi ensimmäisen ammattisopimuksensa lontoolaisseuran kanssa kauden 2021–22 jälkeen. Hyökkääjä edusti Arsenalia Premier League 2 -sarjassa ja EFL Trophy -otteluissa.

Myöhemmin hän pelasi lainalla Derby Countyssa ja Eastbourne Borough’ssa. Kauden 2023–24 päätteeksi hän allekirjoitti sopimuksen Hastings United kanssa, josta siirtyi myöhemmin Chichesteriin.

Tällä kaudella Vigar viimeisteli kahdessa sarjaottelussa kaksi maalia.