Kansallisteatteri kertoo 93-vuotiaan näyttelijän kuolemasta.

Esa Saario on kuollut. Pasi Liesimaa

Näyttelijä ja laulaja Esa Saario on kuollut. Asiasta kertoo Suomen Kansallisteatteri.

Saario oli kuollessaan 93-vuotias.

– Pitkän uran teatterissa ja elokuvissa tehnyt näyttelijä oli kiinnitettynä Kansallisteatteriin vuosina 1958-1997. Pelkästään kotiteatterissaan hänellä oli yli sata roolityötä klassikkotulkinnoista lastennäytelmiin ja moderneista draamoista laulu- ja lausuntaesityksiin. Saarion ääni kuului myös animaatioelokuvissa ja äänilevyillä, Kansallisteatteri kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Saario aloitti opiskelun näyttelijäksi Suomen teatterikoulussa vuonna 1956 valmistuen koulusta vain kahdessa vuodessa. Heti valmistumisen jälkeen hän aloitti työt Suomen Kansallisteatterissa. Saario jäi eläkkeelle teatterista vuonna 1997 tehden kuitenkin vielä muutamia elokuvarooleja. Viimeiset elokuvaroolinsa hän teki vuonna 2001. Näyttelijä teki urallaan toistasataa teatteriroolia sekä lukuisia elokuvarooleja.

Saario on tehnyt useita merkittäviä elokuvarooleja, muun muassa vuoden 1968 Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Janne Kivivuoren roolissa sekä vuonna 1970 julkaistussa Akseli ja Elina -elokuvassa.

Saario on tehnyt myös lukuisia merkittäviä ääninäyttelijän rooleja. Hänen ääntään on kuultu esimerkiksi Pieni Merenneito -elokuvan kuningas Tritonina sekä Mufasana Leijonakuningas-elokuvassa. Saario luki urallaan myös äänikirjoja sekä hän esiintyi lukuisissa Ylen kuunnelmissa.