Amerikkalaista jalkapalloa pelannut ampuja oli syyttänyt NFL:ää aivovammariskien vähättelystä.

New Yorkin poliisit vastaavat aktiiviseen ampumavälikohtaukseen keskustassa.

Avaa kuvien katselu

Mies ampui heinäkuun lopulla neljä ihmistä ja itsensä Manhattanilla sijaitsevassa rakennuksessa. Kuva: LLOYD MITCHELL / EPA

Kesällä New Yorkissa useita ampunut mies kärsi kroonisesta traumaattisesta enkefalopatiasta (CTE), vahvisti kuolinsyyntutkija perjantaina.

Kuolinsyyntutkijan mukaan CTE:stä löytyi yksiselitteisiä todisteita. Kyseisen toistuvien päävammojen aiheuttaman aivosairauden voi diagnosoida varmuudella vasta kuoleman jälkeen.

27-vuotias mies ampui heinäkuun lopulla neljä ihmistä ja itsensä. Hän kohdisti hyökkäyksensä rakennukseen, jossa sijaitsevat muun muassa amerikkalaisen jalkapalloliigan (NFL) toimitilat.

Ampuja jätti jälkeensä viestin, jossa hän kertoi kärsivänsä CTE:stä. Hän syytti NFL:ää lajiin liittyvien aivovammariskien vähättelystä ja piilottelusta.

NFL kiisti pitkään, että amerikkalaisen jalkapallon pelaaminen kytkeytyisi CTE:hen. Vuonna 2016 NFL lopulta myönsi yhteyden kongressin kuulemisessa.

Sittemmin liiga on maksanut yli 1,4 miljardia dollaria eläköityneille pelaajille, jotka ovat vaatineet korvauksia saamistaan aivovammoista.

Ampuja oli pelannut jalkapalloa lukioikäisenä, muttei koskaan NFL:ssä. Poliisin mukaan hän kärsi mielenterveyden ongelmista.

CTE aiheuttaa erilaisia neurologisia oireita. Sairaus vaikuttaa aivojen osiin, jotka säätelevät käyttäytymistä ja tunteita.

Lähde: AP